»Teidän suunnitelmanne lättiläisten suhteen on oikea, ja he ovat täydellisesti käytettävissänne. Aikomuksemme olikin aikanaan hyökätä Marienburgin kautta Kreitsburgiin. – – Kalevan maleva lähti tänään Kortista klo 4 ip. Valkiin. Scoutit kokoutuvat Viljandiin. Aion muodostaa niistä yhden kunnon pataljoonan ja uskon, että sitä voidaan koetella jo lähipäivinä. Kun Petserin suunnassa operatsionin pysähdytitte, niin pidättäkää suomalaisiakin; heidän on turhaa yksin hyökätä. Teidän lähin tehtävänne on nyt järjestää kapearaiteisen rautatien suuntaa, ja sitten tulee muodostaa uusi suunnitelma, missä ja miten toimia.»

Eversti Puskar:

»Suomalaisten hyökkäys Panikovitshin suunnalla jää itsestäänkin pysähdyksiin. Panikovitshi on nykyhetkellä myöskin tärkeä senvuoksi, että suljemme viertotien. Suomalaisten lisäksi myöskin 2:sen ja 7:nnen rykmentin osat etenevät; muuten vihollinen voisi sieltä liikkua hitaasti eteenpäin länttä kohden, niinkuin tämän päiväisistä tapauksista voi huomata. Samaa vakuuttavat kaikki vangit. Siksi emme voi Isborskin suunnalla jäädä paikoillemme toimettomiksi. — Tänä yönä koetamme toimittaa Kuperjanovin pataljoonan Valkiin. Se on ainoa reservi, mitä meillä nyt on käytettävissä.»

Kenraali Laidoner:

»En tarkoittanut, että Teidän tulisi muuttaa suunnitelmianne, vaan että jos Te jossakin olette pysähdyttäneet hyökkäyksen, niin on tarpeen, etteivät naapurirykmentitkään toimi yksinään.»

Eversti Puskar erehtyi kuitenkin väittäessään, että suomalaisten hyökkäys oli jäävä itsestään pysähdyksiin. 2:nen pataljoona ei tosin enää edennyt, mutta 1:nen oli sitä vilkkaammassa toiminnassa.

22 p:n aamuna 1:sen komppanian 3-miehinen patrulli joutui Kastlinan kylän laidassa viertotiellä taisteluun vihollisen kanssa. Yksi Pohjan Pojista jäi haavoittuneena kentälle. Jäljelle jääneet pääsivät lievästi haavoittuneina takaisin.

Jääkäriluutnantti Koivisto päätti silloin ryhtyä hyökkäykseen ja antoi käytettävänään olevalle patterille käskyn avata tulen Kashinaa vastaan. 3:nnen komppanian tuli edetä Rogosinasta Goronzarovan, Shumilkinan ja Madalovan kautta viertotielle ja hyökätä sitä pitkin Kashinaan. 1:sen komppanian tehtävänä oli asettua asemiin Molginan kylän etelälaitaan pitäen vihollisen huomiota sinne kiinnitettynä, lähettää 1 ryhmä 1 konekiväärin kera kaikessa hiljaisuudessa bolshevikien selän taa ja rynnätä sitten yhdessä 3:nnen komppanian kanssa Kashinaan.

3:s komppania lähti Rogosinasta liikkeelle klo 12 päivällä ja tapasi jo 15 minuutin kuluttua 100 miehen ja 1 konekiväärin vahvuisen vihollisen Shumilkinassa. 45 minuuttia kestäneen laukaustenvaihdon jälkeen punaiset lähtivät sekasorrossa pakenemaan jättäen taistelukentälle 20 ruumista. Senjälkeen komppania pääsi vastarinnatta viertotielle ja lähti etenemään Kashinaa kohden.

Siellä majailevan, 150-miehisen vihollisen huomio oli kokonaan kiintynyt maantien pohjoispuolella olevan Molginan kylän luona asemissa olevaan l:seen komppaniaan. 3:nnen komppanian hyökkäys tuli sille täydellisenä yllätyksenä. Kun lisäksi 1:nen komppania ryhtyi samaan aikaan ryntäämään Kashinaa vastaan, hajautuivat bolshevikit täydessä pakokauhussa. 31 vihollista antautui vangiksi, kymmenkunta jäi kaatuneina kentälle. Kashinan itäpuolelle lähetetty ryhmä 1:sestä komppaniasta kävi idästä vielä pakenevien kimppuun avaten tuhoisan tulen. Pohjan Poikain saaliiksi jäi 1 »Colt» konekivääri, muutamia kymmeniä kiväärejä ja 30.000 kiväärinpanosta.