»Siitä toveripiiristä, joka talvi-iltoina rintamalle lähtöä odotellessa kokoutui Tapan kylän pienoiseen majataloon suunnittelemaan tulevaa Suur-Suomea ja suomalaisten heimojen valtioliittoa, on moni iäksi poistunut, ja unelmat ovat yhä toteuttamatta. Niistä 1:sen pataljoonan jalkaväkikomppanioiden päälliköistä, jotka tammikuun 31 p:nä Luhde Grosshofin luona ensimmäisen kerran astuivat taisteluun Viron vapauden puolesta, ovat kaikki kaatuneet — viimeksi jääkäriluutnantti Koivisto, joka jääkäriaatteelle uskollisena uhrasi henkensä tulevan, suuremman Suomen puolesta kaukana Pohjan perillä, Petsamossa. Monen aliupseerin ja sotilaan kohtaloksi tuli vapausaatteelle uskollisena, mutta taitamattoman johdon käsissä kaatua seuraavana keväänä ja kesänä Aunuksen sodassa. Jotkut taistelivat syksyllä 1919 Kaprion luona Inkerin vapauden puolesta ja seuraavan talven kuluessa Pohjois-Inkerin vapaajoukoissa Kirsalon rintamalla, jotkut ajoi levoton verensä Puolan ja Latvian sotiin, ja viimeksi muutamien nimi liittyy Karjalan heikkoihin ponnistuksiin vapautensa puolesta Uhtualla.»
Huhtikuun 8 p:nä 2:sen pataljoonan, patteriston ja ratsuosaston eroava alipäällystö ja miehistö lähtivät luutnantti Kallion johdolla Tallinnan kautta Suomeen, jonne saavuttiin 10 p:nä.
Neiti Pohjala kirjoittaa Pohjan Poikain lähdöstä Tallinnasta:
»Aamu on sumuinen, sataa taukoamatta. Miksi näyttääkin tänään kaikki niin alakuloiselta, miksi taivas itkee? Tallinnan kaduilla on hiljaista, kukin toimittaa vain välttämättömimpiä tehtäviään. Siellä täällä vilahtaa harmaapukuisia sotilaita.
»Suuri osa Pohjan Poikia palaa tänään kotimaahan, joku ehkä tulee takaisin, useimmat jättävät ainaiseksi Viron mantereen. He ovat tehneet työnsä, tyytyväisinä he palaavat.
»'Väinämöinen' seisoo jälleen lähtövalmiina, kuten niin monasti ennen. Se on tuonut suomalaiset joukot veljeskansan avuksi. Osan se on jo saanut kuljettaa kilven päällä kotimaahan takaisin, osa palaa nyt kolmikuukautisen raskaan päivätyön päätettyään, ja viimeinen joukko jää toistaiseksi Viroon.
»Virolaiset patrullit ovat tarkastaneet passit ja tavarat. Pohjan Pojat seisovat laivan kannella. Haavoittuneita kuljetetaan paareilla laivaan. Kaikilla on kiihkeä halu palata takaisin isänmaahan.
»Mutta miksi on niin hiljaista satamassa? Ei yhtään virolaisia ole saattamassa suomalaisia joukkoja. Kun tulimme tänne, paistoi kirkas aurinko, torvisoittokunta soitti 'Porilaisten marssia' ja virolainen vartiosto teki kunniaa. Nyt on Vironmaa vapaa, nyt ei enää tarvita suomalaisia joukkoja, nyt sataa ja on hiljaista.
»Hiljaa poistuu 'Väinämöinen' rannasta, ei kuulu ääntäkään: Vihdoin kun laiva on etäällä satamasta, kajahtaa kaukainen laulu: 'Hurraa nyt komppania kotiamme kohti…' Siellä on painostus jo lakannut, laulu kaikuu pontevana ja kirkkaana, mutta meistä rannalla olijoista tuntuu niin kumman oudolta. Käsittääkö oma isänmaa sen raskaan päivätyön merkityksen, minkä tuo suomalainen joukko on tehnyt?
»Ei se suomalainen joukko, joka tammikuussa Viroon lähti, laskenut kustannuksia. Ei kuoleman edessä yleensä kustannuksia lasketa. Tie oli selvänä edessä, elämää oli uhrattava vapauden puolesta. Oikeutta, totuutta oli poljettu, vääryyden täytyi saada palkkansa.»