»Terve Teille, Viron sankarit!»
Viron Avustamisen Päätoimikunnan hajautuminen.
Varsinaisen avunannon päätyttyä Päätoimikunta ei vielä saattanut hajautua, vaan sen oli pidettävä huolta retkikunnan loppuselvityksestä.
Varsinkin tilitystyö ja invalidikysymyksen järjestäminen vaativat paljon enemmän aikaa kuin etukäteen oli saatettu aavistaakaan. Päätoimikunnan intendenttuuri huolehti niistä aluksi tohtori Göösin, sittemmin ent. kansliapäällikön Arvid Ponnen ja lopuksi liikemies Hannes Hildenin johdolla. Työ oli monimutkaista ja vaikeaa, kun tilejä ja tilittäjiä oli monta. Toimintaa vaikeutti myös se seikka, että intendenttuurilta puuttui usein varoja maksujen suorittamiseen, kun rahalähetykset Virosta viivästyivät. Haavoittuneiden vapaaehtoisten ja kaatuneiden omaisten eläkeanomukset tuottivat myös paljon puuhaa. Lääkärikomissioni työskenteli ahkerasti kokoutuen usein käsittelemään invalidiasioita. Mutta ratkaisua viivytti se, että useiden haavoittuneiden invaliditeettiastetta ei voitu määritellä, ennenkuin pitkäaikaisen sairashoidon jälkeen. Lääkärikomissioni saattoi antaa lopullisen lausuntonsa vasta syyskuussa 1921, jolloin invalideja koskevat viimeiset eläkeanomukset lähetettiin Viron hallitukselle. — Kaatuneiden omaisista ja heidän oikeuksistaan oli myös eräissä tapauksissa vaikeaa saada selvää. Päätoimikunnan sotatuomari A.E. Väänänen huolehti näiden kysymysten järjestämisestä.
Päätoimikunnan, joka likvidatsionin kestäessä kokoutui kertaa vuodessa, käsiteltävänä oli edellämainittujen ja monien muiden samantapaisten asioiden lisäksi kysymys eri puolilla maata olevien sankarihautojen kuntoonpanosta ja hoidosta. M.m. Helsingissä vapaaehtoisia on haudattu kolmeen eri paikkaan: Vanhankirkon veljeshautaan, jolle Viron hallitus on ryhtynyt puuhaamaan muistopatsasta, Uudelle hautuumaalle, jonne Päätoimikunnan toimesta on pystytetty hautakivi, ja Malmin hautuumaalle. Päätoimikunnan kokousten väliaikoina kanslia yhdessä puheenjohtajan, tohtori Ivalon kanssa hoiti laajin valtuuksin asioita.
Kesällä 1920 retkikunnan tilit olivat niin valmiit, että saatettiin pyytää Viron hallitusta lähettämään valtuutettunsa tarkastamaan niitä. He saapuivat vuoden lopulla ja tarkastivat kirjanpidon ja eri tilit suorittamatta kuitenkaan työtä loppuun. He lausuivat tileistä, että ne olivat erittäin hyvässä kunnossa. Keväällä 1921 tarkastustyön lopettivat virolaiset kontrollöörit, joiden antaman lausunnon perustuksella Viron hallitus toukokuussa 1921 suoritti Päätoimikunnalle sen saatavien loppuerän. Silloin saatettiin ryhtyä maksamaan retkikunnan loppuvelkoja, joista melkoinen erä oli m.m. Suomen sotaministeriölle.
Päätoimikunnan työ lähestyi loppuaan. Sen arkisto, tilit ja verifikaatit siirrettiin, tehdyn päätöksen mukaan, Suomen sotamuseoon talletettaviksi. Irtain omaisuus myytiin huutokaupalla.
Vihdoin lokakuun 26 p:nä 1921 Päätoimikunta saattoi pitää viimeisen kokouksensa. Eri joukko-osastojen, Pääintendenttuurin ja eri kanslioiden tilit, jotka yhteensä nousevat n. 16 miljoonan markan loppusummaan, oli siihen mennessä Päätoimikunnankin puolesta tarkastettu ja huomattu olevan asianmukaisessa kunnossa. Suomessa retkikuntaa varten kerätyistä varoista oli jäljellä n. 670.000 markkaa, jotka päätettiin tallettaa käytettäviksi invalidien takuurahastona. Sen korkoja ja poikkeustapauksissa pääomaakin voidaan käyttää Virossa haavoittuneiden suomalaisten avustamiseen. Senjälkeenkuin rahastoa ei enää tarvita tähän, päättää säätiön 3-miehinen hoitokunta yhdessä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran valitseman edustajan kanssa jäljelle jääneiden varojen käyttämisestä johonkin Suomen ja Viron kulttuuriyhteyttä edistävään tarkoitukseen. Hoitokunnan jäseniksi valittiin tohtorit Louhivuori ja Ivalo sekä ylioppilas Lepistö.
Joulukuun 1 p:nä olivat Uudella Ylioppilastalolla Päätoimikunnan lopettajaisiksi järjestämät kahvikutsut, joihin oli keräytynyt Päätoimikunnan ja sen alaosastojen jäseniä ja avustajia, yhteensä n. 70 henkeä. Puheissa, joita pitivät tohtorit Ivalo ja Louhivuori, kansanedustaja Kokko, ministeri Kallas ja kansanedustaja Alkio, muistutettiin mieliin avustustyön pysyvää historiallista arvoa.
* * * * *