Sankarivainajat.
KAATUNEIDEN MUISTOLLE.
Vironkielestä mukaillut Karin Hannula.
Syysyön hämärä, utuinen häivä, himmeni maa, jo katosi päivä, kuoleman puistossa puhuupi tuulet, kumpuja näet, ääniä kuulet.
Vilkkuvat usvasta ristien ryhmät,
kumpujen kukkaset kaikki jo kylmät,
oksilla pisarat tippuvat hiljaa
multahan — lähelle kuoleman viljaa.
Nukkuvat tuolla kuoleman unta,
putoili kummuille valkeaa lunta.
Hämärä hellästi kumpuja peittää,
tumman vaippansa syysyö heittää.
Lux perpetua luceat [Ikuinen valo loistakoon] — helkkyy kappelin laulu, kynttilät välkkyy. Humisee, huokaa kuoleman puisto, henkien yö, vainajain muisto.
Reippaina, intoa uhkuen he olivat rientäneet hätään joutuneiden avuksi. Kuvaamattomalla sitkeydellä ja ihailtavalla uljuudella he olivat taistelleet Viron sotatantereilla ihmisyyden, veljeskansan vapauden ja isänmaan kunnian puolesta, sankareina eläneet ja taistelleet laskematta vaivojaan ja uhrauksensa suuruutta ja sankareina kaatuneet.
Mykkä tuska sydämessä jäljelle jääneet soturit olivat lähettäneet kylmenneet toverinsa yksinkertaisissa arkuissa kotimatkalle. Ihailevalla kiitollisuudella ja liikutuksella virolaiset olivat tuhatlukuisina soitoin ja lauluin, kukin ja siunauksin saattaneet heidän puolestaan kukoistavan elämänsä uhranneiden vapaustaistelijoiden koristetut arkut läpi juhla-asuun laittautuneen pääkaupunkina satamassa odottavaan laivaan, jonka oli määrä kuljettaa velvollisuutensa suurenmoisella tavalla täyttäneiden soturien kylmenneet ruumiit kotimaahan. Surren, mutta uljaista pojistaan ylpeänä isänmaa otti vastaan vainajansa ja kätki heidät kotimaan multaan, kymmeniin sankarihautoihin joka puolella maata.
Niiltä Viron suomalaisilta vapaustaistelijoilta, jotka terveinä palasivat kotimaahan, voidaan riistää sankariseppele, jos niin välttämättä tahdotaan, sillä heidän uhrauksensa ei ole ollut mittaamaton. Heihin saatetaan kohdistaa syytökset retken lukuisista vajavaisuuksista ja erheistä. Mutta taistelutantereella henkensä uhranneihin vainajiin ja sieltä raajarikkoisina palanneihin mitkään moitteet eivät saata ulottua. He ovat antaneet kaikkensa, nuoren elämänsä ja loistavat tulevaisuuden toiveensa veljeskansan vapauden ja isänmaamme kunnian alttarille. He ovat uhranneet itsensä niiden ihanteiden puolesta, jotka väikkyivät avustustoiminnan alkuunpanijoiden silmissä, kun he ryhtyivät Suomesta puuhaamaan apua Virolle. He ja heidän hautakumpunsa jäävät kaiken sen symboleiksi, mitä Viron apuretkikunnassa on ollut puhdasta, suurta, jaloa — pysyväistä.