Luottaen siihen, että Suomen hallitus suhtautuu suosiollisesti tässä lyhyesti esitettyyn alotteeseen rohkenemme kunnioittavimmin anoa
että hallitus sallisi värväyksen Viron vapaaehtoista suomalaista joukkoa varten tapahtua täysin julkisesti, ja että hallitus suostuisi, jos niin tarvitaan, avustamaan retkikuntaa aseilla, ampumavaroilla ja muilla sotatarpeilla.
Helsingissä joulukuun 11 p:nä 1918.
Y.O. Ruuth. Fil. maist.»
Pari päivää myöhemmin pääministeri Ingman kutsui maisteri Ruuthin luokseen valtioneuvostoon ja ilmoitti hallituksen myöntyneen tehtyyn anomukseen, kuitenkin sillä ehdolla, että sotilastoimikunta, joka oli suunniteltu itsenäiseksi, alistuisi vastaisuudessa valittavan yleisen avustustoimikunnan johtoon.
Senjälkeen sotilastoimikunta ryhtyi neuvotteluihin majuri Ekströmin ja luutnantti Brandersin kanssa. Maisteri Ruuth kertoo siitä:
»Kun sotilastoimikunta perustettiin, oli meidän tehtävämme vain sovittaa yhteen molemmat aloitteet. Se tapahtui Ylioppilastalolla. Läsnä olivat Branders, joka aikaisemmin oli minun asunnossani yksityiskohtaisesti asiasta neuvotellut ja sopinut kanssani yhteistoiminnan perusteista, sekä Kettunen, Kaukoranta, Ilmari Auer, Käpy ja vielä joku. Sopimuksen tekoa helpotti se, että Branders ei ollut saavuttanut Suomen hallituksen kannatusta omintakeiselle toiminnalle, ja se, että Ekström ja hän ymmärsivät asian saavuttavan suuremman poliittisen kantavuuden ja tuen yhteistyössä itsenäisyys- ja jääkärimiesten kanssa.»
Sotilastoimikunta oli sitä mieltä, että majuri Ekströmin suunnittelema 700-miehinen apujoukko ei ollut riittävän suuri. Kuten maisteri Ruuthin pro memoriasta näkyy, ajateltiin jo silloin lähettää Viroon kaksi joukko-osastoa, joista toista johtamaan aiottiin pyytää Suomen vapaussodassa kunnostautunutta, virolaissyntyistä everstiluutnantti Kalmia. Yrityksen katsottiin siten saavan osakseen paljon suurempaa kannatusta kaikkialla maassa.
Tohtori Kettunen oli ennen sotilastoimikunnan perustamista neuvoteltuaan tohtori Louhivuoren kanssa omassa nimessään alustavasti tiedustellut everstiluutnantti Kalmilta hänen mielipidettään. Sotilastoimikunta asettui sitten tästä riippumatta kannattamaan everstiluutnantti Kalmin ehdokkuutta. Maisteri Ruuth kertoo siitä:
»Everstiluutnantti Kalmin puoleen käännyttiin sotilaskomitean nimenomaisen ja yksimielisen päätöksen perusteella. Ensimmäiset neuvottelut Kalmin kanssa tapahtuivat Gradinilla joulukuun puolivälissä. Läsnä oli myös ylitarkastaja Käpy, joka puhelimitse oli kutsunut Kalmin Gradinille:, ja joka esitteli hänet minulle. Kalm oli periaatteellisesti heti valmis tarttumaan toimeen, mutta halusi tarkkoja tietoja yrityksen sotilaallisista edellytyksistä, ennenkuin lupasi antaa lopullisen suostumuksensa. Seuraavana päivänä neuvottelimme kahden, ja senjälkeen Kalm antoi suostumuksensa sotilaskomitean kokouksessa samana iltana Ylioppilastalolla. Kalmin epäilykset koskivat aseiden saantia, miehistön lukumäärän rajoittamista j.n.e. Sitäpaitsi hän tahtoi palkkaedut ja valtuudet edeltäpäin määritellyiksi. Onnistuin Kettusen kanssa järjestämään nämä asiat neuvotteluilla osittain ministeri Kallaksen, osittain sotaministeri Waldénin ja kenraali Vilkaman kanssa. Molemmat viimeksimainitut pitivät Ekströmiä ja Kalmia sangen sopivina.»