Tarkastelen minulle jätettyjä papereita. Aivan oikein. Ollut mukana kaiken aikaa, taistellut neljällä eri rintamanosalla, ottanut osaa useihin huomattaviin taisteluihin, kaksi veljeä kaatunut sodassa, tarmokas mies. Paperitkin sen todistavat ja antavat lisäksi varmuuden vanhempien suostumuksesta lähtöön. Viimeksimainittu todistus aiheuttaa kumminkin vielä puoleltani kysymyksen:
— Mutta mitä äitimuori sentään sisimmässään tästä lähdöstä ajattelee?
Eikö sano: ei kaksi tavallisesti kolmannetta mene?
— Eihän tuo mitään erikoista estettä pannut; jos kaatuu, niin kaatuu, minkäs sille voi.
Mutta sitten tulee esille se perimmäinen syy lähtöön:
— Taitaa tämä sota maailmasta kohta loppua ja pitäähän toki sitä ennen vielä kerran mukaan ehtiä.
Siinä se on. — Samana iltana hän matkustaa Viroon »ehtiäkseen vielä kerran mukaan, ennenkuin sota maailmasta loppuu».»
* * * * *
Pitkät matkatkaan eivät estäneet miehiä lähtemästä. Niinpä muudan Suomen vapaussotaan osaaottanut nuorukainen Ranualta, innostuneena sanomalehdistä lukemastaan ilmoituksesta, lähti kiireimmän kaupalla hiihtämään toistasataa kilometriä pitkän taipaleen Ouluun ehtiäkseen sieltä lähtevän komppanian matkaan.
Eräs Pohjan Poika taas kysyttäessä hänen vaikuttimiaan retkelle lähtöön kertoi koruttomasti:
»Suomen vapaussodan aikana olin – – – llä, joten minulla ei ollut mahdollisuutta ottaa osaa kapinan kukistamiseen. Kun nyt otettiin vapaaehtoisia Viroon, sanoi vaimoni, ettei se ole mies eikä mikään, joka ei ole tapellut ryssää vastaan, ja että nyt kun on tilaisuus, on mentävä. Eikä hän luvannut laskea viereensä, ennenkuin kunniasanallani lupasin lähteä Viroon. Ja mielellänihän lähdinkin.»