Viro vapautetaan ilman muuta ulkomaalaista apua kuin Suomesta annettu. Jos venäläiset porvarit tahtovat olla mukana taistelussa bolshevikeja vastaan, eivät he missään tapauksessa saa ryhtyä rynnistykseen Pietaria vastaan, vaan jätetään Pietari kohtalonsa haltuun — ajan kypsyttyä, s.o. sittenkuin entente antaa suostumuksensa Suomen armeijan käyttöön, yhdistyneillä suomalaisilla ja virolaisilla (s.o. Virossa olevilla suomalaisilla apujoukoilla ja virolaisilla) valloitettavaksi ja luovutettavaksi niille, joille se määrätään. Tärkeätä on, etteivät venäläiset saa muodostaa vahvaa poliittista keskuskohtaa Pihkovan tai Narvan seuduille ja osoittaa ententelle, että he itse kykenevät muodostamaan uuden Venäjän, myöskin ilman suomalaista tai muuta tukea. Hallituksemme lienee ryhtynyt toimenpiteihin toteuttaakseen osan näistä suunnitelmista, mikäli se siitä riippuu. Korvaukseksi Pietarin valloituksesta vaaditaan, ettei Venäjällä saa olla sotalaivastoa Suomenlahdella, että entente tunnustaa Suomen ja Viron riippumattomuuden, että Ahvenanmaanasia ja kysymys Karjalasta järjestetään, että Viro saa tehdä puolustusliiton Suomen kanssa (Nargö-Porkkala) j.n.e., sekä luonnollisesti, että entente varustaa Pietarin elintarpeilla.

Jotta tehtäisiin mahdolliseksi toteuttaa nämä suunnitelmat, katsotaan, että suomalaisia apujoukkoja on käytettävä toistaiseksi vain virolaisella alueella, mikäli sotilaallinen tilanne ei ehdottomasti toisin vaadi, jotteivät ne liiaksi harventuisi, ja jotta ne olisivat valmiit, jos ja kun niin vaaditaan, käytettäviksi sotatoimintaan itää kohden yli Narovajoen.

Hiljattain herrat Buxhoevden, Volkonsky, Arsenjeff, Judenitsh y.m. ovat anoneet, että hallituksemme pyytäisi Viron hallitusta sallimaan niiden venäläisten, jotka saadaan Suomesta kerätyiksi bolshevikivastaista taistelua varten, matkustaa Viroon tai Latviaan tai ottamaan heidät Viron armeijaan. Olen saanut ulkoasiainministeriltä tehtäväksi neuvotella näiden herrojen ja Viron hallituksen kanssa tästä kysymyksestä. Kuten ylläolevasta selviää, ei ole Suomen eikä Viron etujen mukaista, että nämä herrat jo nyt muodostavat armeijan Venäjälle, ja senvuoksi Viron ja Latvian hallitukset tullevat vaatimaan heiltä, että he tunnustavat näiden valtioiden riippumattomuuden, jota heillä, kuten kreivi Buxhoevden minulle sanoi, ei ole oikeutta tehdä. Se ratkaisee asian.

Kun pidän tärkeänä, että Herra Kenraali on selvillä asian poliittisesta puolesta sellaisena kuin se nähdään täällä nykyään, olen rohjennut vaivata tällä selonteolla. Suunnitelma pidetään luonnollisesti salassa.»

Kuten ylläolevasta näkyy, suomalaisen apuretkikunnan johdolla oli rohkeita suunnitelmia. Jos ne olisivat onnistuneet, mitä ottaen huomioon silloin vallinneet olot ei voida pitää mahdottomana, olisi siitä koitunut Suomelle suuria etuja. Se, ettei niin käynyt, riippui tietysti monista seikoista, joista täyttä selvyyttä ei vielä ole saatavissa.

Ei tiedetä, missä määrin Suomen hallitus todella oli kokonaisuudessaan asiaa käsitellyt tai ryhtynyt sen suhteen toimenpiteihin. Kenraali Mannerheim, joka, kuten ylläolevasta kirjeestä käy ilmi, alussa suhtautui suopeasti asiaan, oli jo helmikuun lopulla, jolloin tohtori Louhivuori esitti hänelle kenraali Laidonerin yksityisesti tekemän suunnitelman Pietarin valtaamisesta suomalaisilla ja virolaisilla joukoilla, joista edelliset hyökkäisivät n. 40.000 miehen vahvuisina Suomesta käsin ja jälkimmäiset 20.000 miehen vahvuisina Suomenlahden eteläpuolitse, aietta vastaan huomauttaen m.m., että Suomen armeijan mobilisatsionisuunnitelma ei ollut valmis, ettei ollut tietoa ententen suhtautumisesta asiaan j.n.e. Arvatenkin Englanti, jolla silloin oli väkeä Muurmannin rannalla, tahtoi säästää Pietarin itselleen. Niin menetettiin otollinen hetki. Myöhemmin keväällä olosuhteet kokonaan muuttuivat (Koltshakin y.m. häviöt. Englannin vallan heikontuminen Muurmannilla j.n.e.). Kesällä vasta kenraali Mannerheim olisi ollut valmis ryhtymään retkeen, jolloin yritys olisi tapahtunut aivan riippumatta yllämainituista suunnitelmista ja erillään Viron avustamisesta. Siitä ei kuitenkaan tullut mitään.

Veltostava garnisonielämä sotaväen järjestykselle vaarallisissa Viron kaupungeissa aikaansai kurin höltymisen ja synnytti koti-ikävän suomalaisissa vapaajoukoissa. Samat joukot, jotka riemumielin olivat rientäneet kuumimpaankin otteluun ja taistelleet uljaasti suuria ylivoimia vastaan, eivät jaksaneet rauhassa ja levossa odottaa uutta toiminnan hetkeä, etenkään, kun niillä ei ollut aavistusta siitä, mitä todella suunniteltiin, ja miksi niitä yhä edelleen pidettiin Virossa. Se, mikä oli ollut pelättävissä, tapahtui: pitkällinen lepoaika teki lopun joukkojen kärsivällisyydestä, ne tahtoivat kotiin.

Näyttipä hetkittäin siltäkin, että juuri venäläiset, joiden toimintaa uuden, porvarillisen Venäjän luomiseksi Päätoimikunta, mahdollisuuksiensa mukaan, oli pyrkinyt estämään, saavuttaisivat päämääränsä. He pääsivät Narvan rintamalle ja alkoivat yhdessä inkeriläisten ja virolaisten kanssa edetä voitokkaasti Pietaria kohden, kuten aikaisemmin on mainittu.. Mutta suomalaisen Päätoimikunnan noudattamaa politiikkaa venäläisiä kohtaan Viron hallitus itse asiassa tällöinkin noudatti suhtautuen venäläisiin upseereihin ja heidän suunnitelmiinsa epäluuloisesti ja antaen heille perään vain, mikäli se katsottiin välttämättömäksi, niinkauankuin ei oltu selvillä, miten suuria tuloksia heidän puuhistaan seuraisi. Virolaisia joukkoja otti kyllä osaa venäläisten operatsioniin Inkerinmaalla, mutta ei liene liian uskallettua olettaa, etteivät ne suinkaan tarkoittaneet niin paljon venäläisten porvarillisten tukemista taistelussa uuden Venäjän puolesta kuin heidän toimintansa valvomista. Se selittäisi myöskin sen, miksi virolaiset venäläisten upseerijoukkojen vastoinkäymisten alettua eivät yrittäneetkään tarmokkaasti auttaa niitä vereksillä joukoilla ja voimakkailla vastahyökkäyksillä. Virolainen politiikka ymmärsi aivan oikein, että porvarillinen Venäjä siten synnytettynä olisi siihen aikaan ollut paljon vaarallisempi vainolainen itsenäiselle Virolle kuin bolshevikien sekasortoinen ja vihollisten ympäröimä valta.

* * * * *

Suomen sukukansojen lisäksi Itämeren rantamaiden vieraitakin valtoja kääntyi Viron Avustamisen Päätoimikunnan puoleen anoen sen apua. Se oli ripeällä ja menestyksellisellä toiminnallaan Viron hyväksi herättänyt yleistä luottamusta. Sitä pidettiin myöskin ainoana, jonka kautta oli mahdollista saada erinomaisen sotilasmaineen saavuttaneita suomalaisia vapaajoukkoja taistelemaan bolshevikeja vastaan.