»– – – Yhtäpitävä vastaus on kuitenkin se, mitä jo epäilin asiaa esittäessäni ja mistä myöskin kenraali Laidonerille mainitsin, että me Suomessa emme ole yritykseen valmiit sotilaallisesti emmekä poliittisesti. Sotilaallisesti sellainen yritys on erittäin hyvin valmistettava, jotta se tulisi todella perille viedyksi. Sitä myöskin kenraali Laidoner alleviivasi. Poliittisesti se ei voi tapahtua ilman ententen suostumusta. Kantaansa Venäjän kysymykseen ei entente ole määrännyt, ja niinkauvankuin se ei ole tapahtunut, ei entente salli enempää Viron kuin Suomenkaan tähän yritykseen ryhtyä.
»Syynä, miksi olen ottanut vapauden mainita ylläolevasta Herra Pääministerille, on se seikka, että eversti Kalm, joka komentaa nykyään Virossa olevaa ainoaa suomalaista rykmenttiä, on sitä mieltä, että kaikesta huolimatta olisi Pietariin rynnättävä, Pohjan Pojat Virosta käsin ja pari vapaaehtoista joukkuetta Suomesta käsin. Asianlaita on näet se, että nyttemmin se ehto, jolla suomalaiset vapaaehtoiset tuotiin Viroon, on täytetty, kun Viro on puhdistettu bolshevikeista. Niin ollen suomalaiset vapaaehtoiset katsovat itsellään olevan oikeuden palata kotiin, ellei heidän kanssaan tehdä uutta sopimusta, minkä he voivat hyväksyä. Huomattava osa vapaaehtoisista on sellaista väkeä, ettei niistä ole juuri puolustusjoukoiksi, varsinkin, jos on oltava paikallaan, mutta täytyy heillä olla tehtävänään hyökkäyksiä, jolloin he ovat mitä parasta sotilasainesta. Niin ollen eversti Kalm katsoo, että hyökkäys Pietariin voisi pitää koossa hänen rykmenttinsä, mutta muuhun tehtävään se nykyisessä kokoonpanossaan tuskin ajan mittaan kelpaisi.
»Viron Avustamisen Päätoimikunta puolestaan katsoo, ettei se voi poiketa Suomen hallituksen kannasta, mitä tulee niihin poliittisiin päämääriin, joita suomalaisten vapaaehtoisten on suoritettava Virossa. Sillä niinpiankuin hallitus asettuu vastustamaan Päätoimikunnan toimintaa, täytyy sen loppua ja on Päätoimikunta pakotettu kutsumaan vapaajoukot pois Virosta.»
Jos Viro toivoisi edelleen suomalaista apua, oli Päätoimikunnan mielestä suomalaiset rykmentit täydennettävä uusien sopimusten perusteella, mutta ainoastaan käytettäviksi Viron puolustukseen. Se käy selville seuraavasta kohdasta Päätoimikunnan ehdotusta:
»Jos sotilaallinen tilanne Viron rajojen suojelemiseksi vaatii, olen velvollinen myöskin hyökkäämään Viron rajojen ulkopuolelle (ollen minulla oikeus ulottaa hyökkäys enintään 40 kilometriä Viron hallituksen määräämän Viron valtion rajan ulkopuolelle».)
Eversti Kalm, joka arvosteli erittäin ankarasti tätä Päätoimikunnan välikirjaehdotuksen kohtaa sotilaalliselta kannalta, suunnitteli laajennettua avustustyötä. Hänen välikirjasuunnitelmansa alkaakin sanoilla: »Minä allekirjoittanut sitoudun täten palvelemaan Inkerin Vapaajoukkoihin kuuluvassa Pohjan Poikain rykmentissä Inkerin maan vapauttamiseksi bolshevikien vallasta seuraavilla ehdoilla: — — —.»
Viron hallituksen vastauksen viipyessä uuden sopimuksen teosta tilanne kävi yhä sekavammaksi. Eversti Kalm tarjosi ilman Päätoimikunnan valtuuksia omaa sopimustaan rykmenttinsä upseerien ja sotilaiden allekirjoitettavaksi. Mutta vain pieni osa Pohjan Pojista taipui siihen. 1:nen ja 2:nen pataljoona palasivat molemmat lyhyen väliajan jälkeen melkein kokonaisuudessaan kotimaahan. Vain joukko upseereja ja osa tykistöä suostui jäämään uusilla ehdoilla eversti Kalmin palvelukseen. Saatuaan tiedon tästä kaikesta Päätoimikunta kokouksessaan huhtikuun 7 p:nä päätti vapauttaa eversti Kalmin Pohjan Poikain rykmentin päällikkyydestä.
Vihdoin huhtikuun 12 p:nä Viron sotilasedustaja Helsingissä ilmoitti tohtori Louhivuorelle, ettei Viron hallitus voinut antaa vastaustaan Päätoimikunnan ehdotukseen uusien sopimusten teosta, ennenkuin perustava kokous kokoutuisi ja asettaisi uuden hallituksen.
Tämän johdosta tohtori Louhivuori noudattaen Päätoimikunnan päätöstä ilmoitti sähköteitse huhtikuun 12 p:nä Viron hallitukselle ja kenraali Laidonerille Päätoimikunnan päättäneen hajoittaa suomalaiset vapaajoukot Virossa. Eversti Kalmin Pohjan Poikain rykmenttiin kuuluneiden upseerien ja muiden henkilöiden kanssa tekemien sopimusten ilmoitettiin olevan mitättömiä, koska Päätoimikunta ei ollut valtuuttanut häntä siihen. Samaan aikaan Päätoimikunta valtuutti kansliapäällikkönsä, luutnantti Peltosen, ryhtymään kaikkiin toimenpiteihin Pohjan Poikain rykmentin kotiin kutsumiseksi ja sen omaisuuden luovuttamiseksi Päätoimikunnan haltuun.
Varsinaisesti tästä hetkestä alkaen erittäin valitettava riita Päätoimikunnan ja eversti Kalmin välillä alkoi. Erimielisyyksiä oli tosin jo aikaisemminkin ollut, mutta vasta nyt ne pääsivät julkisuuteen. Sivullisesta tämä riita tuntuu kuitenkin perussyiltään hämärältä. Kaikista tiedoista päättäen Päätoimikunta ja eversti Kalm periaatteessa ajoivat samanlaista politiikkaa. Toiminta-ajasta ja -tavoista kylläkin oli havaittavissa erimielisyyksiä. Epäilemättä on tämän ristiriidan kärjistymistä pidettävä osittain myös sen puutteen syynä, ettei Päätoimikunnalla ollut alusta pitäen ketään suoranaista edustajaa eversti Kalmin luona ylläpitämässä hänen ja Päätoimikunnan välillä luottamuksellista suhdetta. Niinkauankuin suomalainen ylipäällikkö oli olemassa, ei Päätoimikunta kuitenkaan ollut voinut hänen ohitseen sellaista henkilöä asettaa.