Sinunko silmäsi kosteina? — Ei… En tiedä. —
Minä olen ainakin itkenyt juuri
muistellessani sinua…
Nyt vasta sen huomasin.
SINÄ SIDOT SEPPELEN VALKOISEN
Sinä sidot seppelen valkoisen valkoisista päivänkukista ja kohotat kulmilleni.
Sinun ihanat kätesi koskettavat ohimoitani niinkuin vilpoisa tuuli, niinkuin taivaan henkäys, ja minä seison edessäsi ujona ja sanattomana autuaassa onnen humalassa.
Minä näen sinun silmäsi, kirkkaat, ihmeelliset silmäsi, suun suloisesti nauravan ja hipiäsi hienon ruskotuksen niin ihmeen läheltä. Täydet rintasi melkein koskevat minuun — Eikö minun hengitykseni tunnu polttavan-kuumana otsallasi?
Miten paljon olet muuttunut, kallehin, viimeisen näkemisen jälkeen! Miten kypsä ja voimakas sinusta on tullut! Olet niinkuin ilmestys eessäni solakkana, sorjana, pitkin, mustin palmikoin, kaunein, kiehtovin liikkein, tummin silmin ja verevin huulin.
Minä olen kuin unessa ihanassa, kun kukkaniityllä kuljeskelemme: Ja ruhtinas ruunuin valkoisin olen valtakunnassa rakkautemme, Satosaaressa untemme ulapan, ilon rikkahan ihmemaassa.
VALKEAT PILVET
Valkeat pumpulipilvet kiitävät keveinä ylhäistä rataansa puhtaina niinkuin lapsen mieli, niinkuin sinun mielesi, armahin.
Miksi sinä tulit minun luokseni nyt, kun minussa on hereillä se hillitön ihminen, se säälitön, villi voima, joka kuohuu kaikkialla ympärillämme? Katso! Jokainen heinä heilimöi, jokainen kukka keinuu tuulessa tuoksuen ja pölyten,