Suru on suloista silloin, ihanaks' ikävä muuttuu. Tuntuu kuin elämä olisi uni, lyhyt ja hyvä, josta ei konsanaan — konsanaan herätä tahtois. — —
I
KESÄ ON TULLUT
Pääskynen! Johan minä arvasin: tänään ne tulevat, tänään ne lentävät tänne merten ja metsien yli, kirkkaan, kuulakan ilman halki harmaiden talvien, valoisien kesäöiden maahan.
Ilmankos minusta tuntui, kun heräsin aamulla varhain, niinkuin olisi ollut pyhä, sillat siivottu, ikkunat pesty, ja niinkuin olisi kaiken yllä levännyt hiljainen hartaus…
Auki nyt ovet ja ikkunat! Helisevä lintujen laulu, auringon paiste ja kukkien tuoksu avaruuden täyttää. Kesä on tullut!
KEVÄÄN TULO
Päivät pääksytysten yhtenä leimuavana auringon paisteena. Uusi, uhkea elämä herää. Nurmet viheriöivät, puut kiireesti silmuja avaa ja vanha, lakastunut lehti maassa rapisee ja liikahtelee. Sen alta pyrkii esiin nuori taimi tai herännyt hyönteinen, joka tahtoo lämmittävän auringon nähdä.
Metsät tuoksua tulvillaan ja iloa ja äänekästä elämää. Siellä on nakutusta ja viserrystä, siellä pulpahtavat purot lirisemään, virrat kohoo, ja salaiset vesisuonet jymyävät.
Valomeressä kylpee kylä. Talojen ikkunoilla palsamit kukkii, verenpisarat umppuja aukoo ja myrtit tuoksuvat tuohisissaan.