Tyttö se nyt tänne näkyi jääneen ukkoa uottelemaan kotona. Virkkailee päivät päästään nykertää ja lukee pänttää, mitä lukenee. Jo siitäkin mies saapi syöttilään, kun senkin ryökkinän vain siitä korjaa! Ei edes, polonen, saa puhtaaksi omia riepuloitaan, hanhi, näätsen!
No poikahan se puittos missä lienee siellä Helsingissä soittamassa. Porttipijanoa, kuuluu, soittaa jossain, missä lie viilharmuonissa vai missä tampun orkestierissä.
Siihen ne senkin pojan koulut meni!
Siihen ne sihahti. On tää nyt virka!
Tätä nyt soittaa osaa kouluittakin. Tuokin reätäl-Heikin Ievertti soittaa sirmantkaa ja viijuonia niinkuin mikä Herran enkeli, vaikka ei koulujakaan ole käynyt ei päivääkään, ei kansakouluakaan. — — —
Ryyppää, ryyppää! Ei se niin nyt ole ihminen kuin mikä puteli, jotta se nyt yltä pulahtaa. Meijän Juss se juop ku hevonen. Väliin pannu päätyy pieneksi, vaikka tää nyt vetää vähilleen kupillista kaksikymmentä… … kaksi kuppia nyt tunnu missään…
Juon kolmannen ja neljännen, ei auta suututtaa ylen hyvää eukkoa. Latelen sitte suuret kiitokset, kost-jumalat ja kaikki mitkä kuuluu, alkaen hankkiutua lähtöhön.
Äkin se poudaksi nyt remahtikin. Kaukana ukkonen vain murisee, ja näkyy pilvi synkän-sininen. Astun ohi talon, jonka tyttö pitsiä nypläilee ja lukee pänttää. Neiti on kamarinsa ikkunassa kädessä joku rakkausromaani.
Mut nätti tyttö, totta tosiaan! Olisin ihan varmaan… Mutta eikös se akka pahus juuri äskettäin herennyt haukkumasta: — Siitäkin saa muka syöttilään, ken korjannee! Ei edes, polonen, saa puhtaaksi omia riepuloitaan, hanhi, näätsen. —
Talkoissa.
Rukiinleikkuutalkoot Hovissa.