Lyövät siellä ajan kuluksi viidentoista pennin nakkia. Maistavat kukin kupposestansa ja riuhtasevat aina tuolloin, tällöin roimat rynnässavut rettingistä. Kiire ei ole eikä rahan himo. Siksi joudetaankin jutustamaan pitkin ja poikin monet asiat.
Joku kehuu kalansaalistaan, valehtelee silmät ummessa, miten muka rantahakaan kerran vietiin lampaat. Vuona hävisi. Hävisi toinen. Minä vahtiin menen. Pyssyn kanssa menen väijymään, jotta kuka konna se ne vuonat viepi. No mitäs, vähää ennen puoliyötä suuri hauen rosmo yrittää temmata vuonan, joka menee juomaan. Kerkesin toki ampua sen rutkan, ennenkuin ehti tekosensa tehdä.
Arvaapas mitä painoi?… Herra tiesi!
Puntari ei päälleen ottanut!
Toinen kehuu hyvää pyssyään:
— On se vain putki siinä sellainen, että en ole toista vielä nähnyt. Sikäli kuin suinkin silmä siintää saat tetriäkin peppuun tökätä, ja kyllä putoaa, ja potkimatta!
Siitä kääntyy puhe metsästykseen. Nauretaan röhötellään herroja, kaupungin asessyörejä ja muita, jotka rellestävät retkillään viikkomäärin, eväät mukana, muhkeat eväät, vehnäpiirakat, putelit, pulkkavaiset konjakpullot, ja viinalekut vyöllä, hitsiläinen, olalla jahtitorvet kiiltävät, pyssyt kolmepiippuiset ja laukut, sellaiset uljaat laukut! Koiran hukat suuret kuin mitkä hiton lejoonat, syövät vain lampaita ja vasikoita, jäniksen hajuakaan eivät tunne. Sen kuin lennetään suu rievallaan ja älistään ja tehdään pilojaan.
Toisenkin lampaan ne on sitte syöneet, toisenkin vuonan herrat saaneet maksaa ja mennä kotiin kontti tyhjää täynnä. Tietäähän sen, kun siellä metsässä ampua paahdetaan ja huudetaan, torvilla tötötetään. Siihenhän, siihen se justiin jänis lentääkin!
Ja mitä sitte, vaikka lentäisikin? Senkin riiherran, sen Riippenpierin, jänistä muka piti ampua, niin koiran ampui, rotukoiransa, voilla ja vehnäsellä vaalitun. Sitä se sitte itki tillitteli. Taisipa oikein hautajaiset pitää. Sanomalehteen kuului kirjottaneen runot ja värssyt, muistokirjotukset, ettei koko tämä roskakansa maksa sen koiran vertaa, joka kuoli, mutta jotta onpahan nyt saanut sentään haudan kunniallisen, perintötilalla, näät, kuuluisalla, joka ei joudu moukkain myllättäväks, kasvakoon ennen pajurämettä!
Syntyypä siitä naurunrähinä! Moni totikuppi kumotaan aateliskoiran jalon kunniaksi. Sitte mennään tupaan tanssimaan, näyttämään kepiöitä kenkiä tälle nykykansan nuorisolle.
Perhejuhla pappilassa.