Noin tunnin päästä sitä lähdetäänkin, ja lähdetäänkin ihan viivana. Yks venemies vain pääsi sivuuttaamaan. Kun oli säkkilöistä tehty purje, ja vielä souti selkä kiperänä niin voitti, tietäähän sen, vängällä.
Keskellä selkää huutaa kapteeni:
— Mennäänkös, masunista, Hirvisaareen?
— Ka, vaikka tuonne sitte poikkeaisi…
voiphan ne ostaa limunaatia.
Poiketaan Hirvisaaren laituriin, lahteen parin virstan pituiseen. — On siellä retonia, virkkaa joku nähdessään rannan täynnä tyttölasta. — On tuolla nuitai pojan könttilöitä, ne likoille näät limunaativettä pistuovoivat, tummasetkin sorsat!
Virvoitusveden kauppa käy kuin siima! — Tuo vielä pullo sitä punasta! Tai anna heitä kaksi. Täss on raha! Kapteeni hyppää vihdoin paikalleen ja antaa lähtökäskyn, mutta silloin huutaa joku: — Hei, hei! Älkääs menkö! Yks pullo vielä sitä punasta!
Ei kestänyt kuin puoli tuntia tää kaupan teko sangen tärkeä. Taas lähdetään, ja ihan ehjin nahoin saavutaan viimeisehen laituriin jo siinä vähää ennen puoli-yötä.
Ilojuhla rautatien kunniaksi.
Nythän ne rupeavat rustaamaan tännekin, kuuluu, sitä rautatietä.
Kaupungin herrat ovat juhlimassa.
Siellä on olvet, liköörit ja rommit,
lihat ja kalat, kaikkinaiset herkut.
Soittokunta siellä puhaltaa.
Herrat ryyppäävät ja huutavat:
— Eläköön! ja — Maljat pohjahan!
Maljat pohjaan radan kunniaksi!
Ilo ois kaikinpuolin vilpitön, mut sattuu kaksi kaveria siinä, nokakkain, kaksi vanhaa vihamiestä. Ja vaikka onkin päivä sovinnon, hetki julman jubileerauksen, niin eivät malta olla tonkimatta toistensa vikoja taas esille.
Sanoopa yhden kerran paukahuttaa kelloseppä silloin maisterille, ylen viisaalle ja koppavalle: — Mikäs virka sinulla on oikein?