Toiselle se on sangen arka paikka, kun ei ole oikein mitään virkaa, ja virattomuus täällä katsotaan synniksi suuremmaksi varkautta.
Eipä siis sovi kovin ihmetellä, jos ottaa itsehensä maisteri. Lentää punaseksi niinkuin rapu, katsoo hetken kakkuloiden yli ja nousee, sanoo sanat murhaavat:
— Noin tyhmää kysymystä tähän asti kuullut en ole vielä kertaakaan, mut ei se sentään mikään ihme ole: tämähän onkin mulle ensi kerta käsityöläisten kanssa seurustella.
Tästäpä suuttui melkein koko joukko. Jokainen luuli, että maisteri tarkoitti sanoillansa koko seuraa.
Ja kiivain silloin, lehden toimittaja, joka vasta tänä iltana maisterille kiirein esitettiin, huutaa ihan kohti kulkkuaan:
— Ulos! Tämähän on sikamaista ruveta yleisessä paikassa kunniallisia ihmisiä solvaamaan moisin sanoin! Ulos! Ulos!
Maisteri kääntää silloin hävyttömän katseensa toimittajaan sanoen:
— En tosin tunne tätä räätäliä, mutta luulen, etten ole velkaa penniäkään vaatekerrastani. Ja siksi pyydän: Älkää huutako, kun ei teitä ole tarvittu.
Samassa hän jo kumartaa ja lähtee.
Eikä olis hyvä ollutkaan viipyä viimeisien sanain jälkeen, sillä toimittaja Pulkkinen ylenpalttisen on paksu äijä.