* * *
Tämä nyt oli pieni väliremppaus siinä jumalaisten juomingissa, eikä sitä kohta muistetakaan. Huomena ollaan jälleen hyvää kuomaa, tökätään kättä maisterillekin, kysytään: — Vieläkö on pohmelo? ja nauretaan ja pannaan sanomiin:
— Vaatimaton illanvietto eilen rautatien kunniaksi vietettiin. Mieliala toverillinen. Rattoisassa seurustelussa kului ilta pikkutunneille.
Sorsajahdissa.
Astuu tässä toissa iltana ikkunani ohi Jurkan Tommo, mies rehti peräti ja ponteva, takoja tarkka, ylen selvä seppä, astuu siitä pyssy olkapäällä, nyökäten hyvän illan ikkunaan.
Kysyn: — Minnepäs se Tommo nyt? — Vohlaa menen tavottelemaan. Kuului sorsajahti alkaneen. Viime yönä oli järvellä sellainen tulimaisen roikina, jotta arvelinpa, annas olla, jos tässä piipahtaisin minäkin erään sorsan säkkiin pistämässä. Tule höykkään! Onhan sillä pyssy teidän isännällä, tietääkseni.
Innostun siinä. — Vuottelepas vähän! Juoksen isännältä haulikon, uuden, uljaan kaksipiippuisen ja lähden Tommon kera sorsajahtiin.
Venettä vanhaa maalta lykätessään, savista, vuotavata, Tommo sanoo: — Eihän tää meidän moottori nyt ole oikein komia, vaan eikö tuolla sen verran liirattane, kuin on tarvis.
Se näät täysimäisen loha näkyy vuotaa pulkentavan kimmilöistään. Vaan antaa vuotaa. Onhan tässä aikaa naussata vettä tieheen hänestä. Eihän tuota aina huoli olla pyssy tötöllänsä ampumassa.
Olehan sentään siellä vakavasti!
Tällä on, epelillä, kaikki kujeet.
Osaa se olla näet vaaruvakin
niinkuin mikä lemmon kätkyt ikään.