Erokahvilla.
Juopi tässä erokahviloita kahdenkesken minun kanssani, pienessä, rauhaisassa pöksässäni, Miettis-Pekko, äijän käriläs, ukko seitsenkymmenvuotias, leuka valkoisella harjaksella, ryntäät rehjallansa karvaiset.
Viisas äijä, kalamiesten paras, puheiltansa kovin konstikas. Suu on aina melkein korviin asti viisahassa virnistyksessä, silmät tirrillänsä, kierot silmät, joista toinen evähiä etsii toinen kun katsoo kalaa järvestä.
Tämän äijän kanssa sit on oltu lullimassa tuolla järvellä toinenkin kerta, kalastelemassa. Koluttu joka lahden kainalo, joka saaren ranta ratusteltu.
Niin se ukko tiesi kalapaikat, arvasi ahvenluodot tarkalleen, kuin olis kirjasta vain katsonut.
Toisenkin kerranhan se kesässä astua jäkerteli tuohon noin, ikkunani alle irvistämään, sanomahan: — Hyvää huomenta!
Nyt tässä istutaan ja turistaan, viisastellaan minkä mistäkin, imetään sikaria kahvin päälle ja nauretaan, me kalaveikot vakaat, turhalle koreudelle maailman.
— No, sinä sitä lähdet Helssinkiin?
— Niin pitäis mennä, vaikk’ei mieli teekään. Hyvähän tätä olis täälläkin, käydä kalassa ja kohta puoleen tetrin kuvillakin kuurotella, vetää nuottaa syksyisellä jäällä kylän äijäin kanssa ärrittää. Olispa toki tainaan mukava kylmän jäykistämät jäsenensä oikaista illoin saunan löylyssä, kylpeä röpsytellä, syödä, juoda ja maata pötköttää kuin pölkky ikään.
Ukko tuosta nauraa hehahtaa ja epäilee, jott oiskos se niin pakko sinne Helssinklöihin tunkeutua.