»Innon-Tuli.»
Sunnuntai-iltana on perhejuhla raittiusseura "Innon-Tulella".
Koko kirkonkylä seuraan kuulunee.
Ohjelma eli tunnuslause on:
"Väkijuomat alas!" Siihen lisää
vain suurin osa: "— mutta kurkun kautta!"
Puheenjohtajana toimii siellä puotipalvelija Kaihorinta. (Entinen Lemetyinen.) Innon punatäplät poskillansa maidonvalkoisilla, vienoisilla, pitää puheet, runot lausuilee suursisältöiset, ihanteelliset, kuten esim.: — Kunnioitettavat vieraat! Aika nyt on vakava ja vaatii työskelykykyisyyttä jokaiselta ja tietopuolisuutta eli mitenkä sanoisin, sivistyspitoisuutta, ja aateyhteyttä, innon aateluutta…
Sellaista se poika osaa puottaa kuin hyllyltä. Ei hevin loppune sanat sen miehen suusta mahtavat. Hän tietää: ei ne suuta halkase, siks pelotta hän paukuttelee, pyyhkii hikeä kirjavalla nästykillä ja heittää salasilmäyksen kauniin postiryökkinään, jok istuu liki puhujalavaa hurmioituneena.
Seuraa keskustelukysymys:
— Mitä on tosi-ystävyys, ja onko sitä?
Tietysti Kaihorinta alustaa sen, ylistää tosi-ystävyyttä, sanoen: — Tosi-ystävyys on jotain suurta, se on jotain korkee-ihanteista, jotain jaloa ja kaunista! Kaks ihmislasta tuntee tarpehen toisilleen kaikki salat uskoa, he ovat tosi-ystävyksiä. Siis tosi-ystävykset keskenään yksinpä toisens ajatukset tuntee, ei mitään salata, ei valhetella. Se hyväksytään, pannaan pöytäkirjaan.
Siis aatteen ylevän on joukko tämä! Sen ihanteet ne ovat pilvein yllä ja kaukomailla, joita koskaan nää ei. Mut kuka kuusen latvaan kurkottaa, se edes katajahan kapsahtaapi. Ja onhan sekin vähän ylempänä niitä, jotk synnin alhoss asustavat.
Riemujuhla.
Viettipä tässä ihan äskettäin mainittu seura kymmenvuotisjuhlaa.