Jäsenet, jotka aina siitä asti, kun seura perustettiin, siin on olleet taistellen jalon aatteen puolesta niin uskollisesti ja uljahasti, saivat erityisen mitalin, vai lienee ollut se — en tiedä varmaan — kunniakirja kiitosmaininnalla.
No niin, nyt myöskin "muiston" tällaisen sai uskollinen viinamäen työmies, pitäjän lukkari, se vanhapoika, tuttu kaikkein mahdollisten riemuin, halaaja piikalikkain, leskien, jokaisen ilo-illan ylin kukko.
Ja merkkitapausta juhlimaan nyt kaupunkikin lähtee reima sakki: lukkari itse, päivän sankari, rovastin poika, jonk on koulut kesken, pitäjän tippaherra, aputiekkar, lihava kauppamies, se repolainen, jonka laarit kohta yltä tulvii jos jollain lailla hamuttua tauhkaa, kylän vanha ylioppilas, jonk ikää, tointa tiedä en, vaan kuulin, ett on hän muuten vain, noin, joutessaan isänä löytölasten lukuisien, lisäksi kelloseppä kaljupäinen, joka on ollut Amerikassa ja lukeutuupi hyvin mielellänsä tähän varsinaiseen vallassäätyyn.
Samosi sakki tämä kaupunkiin, noin kolmen, neljän peninkulman päähän, Kasinon koreutta katsomaan ja juhlimahan vaatimattomasti, syömään krapuja ja juomaan oltta, ryyppäämään rommia ja konjakkia ja rupattelemaan, nää kunnon kuomat, yhtä ja toista, sellaista kuin kuulee sivistyneiden herrain haastavan.
Ne haastelut ei aivan soveliaat ois tosin olleet kuulla lapsien, ja liian ytimekkäitä kai myöskin painomustein paperille panna. Siks ainoastaan puhe kellosepän, tai oikeastaan osa, siistittynä, voi jäädä jälkipolven nähtäväksi. Kaikessa vaatimattomuudessaan se kuuluu:
— Arvoisat rapajuopot lurjukset! Muutama sana nimeen ihmisyyden kullekin teistä, "herrat", erikseen.
Terve, sä päivän suuri sankari, sä suuri susi lampaan karvoissa, kiekuva kiusaus ihmishahmossa, yökekkerien ylivaltias, kinkerikeisari, suur-kelmi, konna, litkijä kirkkoviinin kellarista, sä vanha viinamäen vuokramies, Saaronin ruusun puna nokallasi, ainainen irvi ikenissäsi paits sunnuntaina, jolloin valhevaatteet sä puet päällesi ja vetäydyt niin ulkokultaisuuden kuoren alle kuin etana, kuin simppu niljakas. Terve, sä pitkäkulkku kirkon kukko!
Maljasi, poika potran rovastin! Morjes, sä luppakorva lurjus siinä, sä siemen papin, raavaan rasvaisen, sä tomppeli ja hidas sydämestä, sä aasintamman orivasikka, syntinen puplikaani, Sakeus, nopia hekkumaan, et autuutehen, riivattu Häijyltä oot palvelija, mi kätkit leiviskäsi, kynttiläsi piilotit vakan alle savuamaan, sä kuiva oksa Herran viinapuussa, ohdake Hänen nisupellossaan, Niniven lapsi, vilistealainen, sä vaskikäärmeen ruoka korvessa, joutilas turuilla ja kylänteillä, istuja pilkkaajien parvessa, kelvoton häpäisijä isäs huoneen, yks niistä pienimmistä, joiden tähden rovastin kaulaan pannaan myllyn kivi ja upotetaan meren syvyyteen. No, terve! Malja makiata viinaa, Ilmestyskirjan Verenkarva Peto!
Ja sinä, roisto, roppiruhtinas, sä tilkkatirehtyöri, tippaherra, puoskari, poppa, yrtinkäristäjä, sä saastaisien lienten liuottaja, lutikkajauhon kitsas kauppias, russakanmyrkyn myyjä, saita natku, laastarin latsuttaja, pillereille, sä kärpäspaperi, sä alvejauho, haiseva haaska, pilaantunut maksa yhteiskunnan pirtupurkissa. Loiskis! Sä sisilisko, iilimato!
Hip vaan! Sie ketun kaima, kauppamies, sä liukas luikuri, sä matikka, vanha puotirotta, sillinhirttäjä, myöjä homehtuneen juuston, mädän kalan, roskakahvien ja vaatteen vanhan, koin syömän sertingin ja karttuunin, likaisten sokerien, huonon tupakan, haisevan sillille ja pippurille, maistavan pirunpaskalle ja muulle sen sellaiselle… häkälöylylle. Maljasi, vanha varas, jonka tähden rukkaset lautaan isäntäs löi ennen, sä nylkyri ja veren-imijä, itikka, inhottava hyönteinen, mies pintakiero, koron kiskoja, väärinpunnitsija, toisen syöjä, loismato kaikkein lähimmäistesi, valheen ja vilpin isä, terve sulle!