Kaiken tuon Simo kesti kuin kestää mestari aimo, kaiken kesti niin kauan kuin uskoton ollut ei vaimo. Haukkukoon, lyököön, viis sille suutarimestari veisaa, mut hänen enkeliään, hänen piruaan syrjäinen näpätä ei saa.
Mutta se tuli se päivä, jolloinka Simo ei tietänyt luottaa, milloin hänelle eukko tuon iankaikkisen häpeän tuottaa. Niinkuin kuumilla kivillä suutari istuu ja vimmatun voimalla virpeä kiskoo, hermostuu, jotakin etsii ja kappaleet kaikki kuin hullu hän hujan hajan viskoo.
Vihdoin hän sanoo: »Varokaa! Minä en ole silmätön sokko! Varokaa jo, sillä kohtapa, kuulkaa, tässä on vimmattu pokko, vimmattu, villitty sellainen, että tuo renki — tuo sälli — jos erkane ei, niin vanhaa virvenpätkää kohta ei maksa sen henki!»
Siitäkös eukko vain yltyy, nauraa ja sällille, rentulle, jotakin kuiskaten haastaa. Mokoma temppu on sydämen mestari Lestin rinnasta juurineen raastaa. Vihdoinpa mestari mokomaan peliin ja lopulta työhönkin kyltyi, työt kaikki nurkkaan heitti ja juomahan yltyi.
Reissäsi kaupunkiin Siimeon myrtynein mielin — vihaa ja vimmaa ja harmia sellaisen miehen on vaikea kertoa kielin. Mutta nyt päätti hän hummata, juoda niin paljon, että se ylitse läikkyy. Kylläpä, kun hän kotihin palaa, Iitat ja sällit jo säikkyy.
SEITSEMÄS LUKU
Hotellista toiseen — mitä kun kaupungissa oli vain kaksi — suutarimestari seilasi rentona niinkuin kulunut saappaan raksi. Pöytiä kaatoi, toisille tasajaloin hyppi, kunnes jo poliisi hänet kuin varpusen häkkihin nyppi.
Mut mitä auttoi se putka! Ja mitä se meinasi sakko! Simolla oli nyt juomiseen, hulinaan, pahantekoon pakko, sellainen pakko, jota ei arvata saattanut kukaan, pakko, jota ei arvostella voi maallisten mittojen mukaan.
Kyllä hän kuuli, latkien melkein pirtua silkkaa, että jo ihmiset ympäri — tuolla — alkoivat veistellä hänestä pilkkaa. Mutta hän kaikille kovalla äänellä haistatti vain hevonhännät ja nauraen kohotti sitten, näytteille oikein, molemmat pikiset, lakkaiset suutarin kännät.
Riemun ja unhon laineita soutaen huusi hän: »Huh-hei! Tässä on mestari, jollaista toisesta helpolla tu' ei! Tulkaapas meille! Tulkaa, te nuljuksen naskalit meille. Minäpä näytän kerrankin oikean suutarin kuranssin teille.»