Ei hyvä sillä: mestari moitti ja piinasi päivällä, yöllä, haukkui ja voiteli pemppua pitkin ja poikin tikkausvyöllä. Voi sitä kurjuutta! Karkuun ois Siimeon halunnut juosta, mut oli mestari oppilasjoukkoaan kuritushuoneella uhannut tuosta.
Entäpäs mestarin matami! Voi sitä akkaa! Se se vasta poikia kurissa pitää ja patukalla hakkaa. Paha peri, jos ken ei mestarin käskyjä kuullut, pahempi vielä, jos ei jo ajoissa matamia talossa isännäks luullut.
Simo toki, silloin kun lyötiin, huusi ja potki, hyppi ja verstassa joka paikan mullin mallin sotki. Paljon se auttanut ei, toki hiukan verran: meteliä peläten anteeksi pienemmät temput jo annettiin muutaman kerran.
Mestari poikien työllä vain ryöväsi rahaa kuin roskaa, voita ja läskiä söi, mutta pojat ei eteensä saaneet muuta kuin kuivuneet leivät ja jotakin moskaa. Toiveet sälliksi tulosta, mestarin kirjoista jäivät, haihtuivat sikäli sinnemmäs mikäli kuluivat päivät.
Vuosia kolme, neljäkin katosi niinkuin suohon. Lauhtui jo Siimeonin sisu, tylsästi tyytyi hän orjana olemiseen tuohon. Kunnekka vihdoinkin, onneksi, mestari sairastui sekä kuoli, ja ihme ja kumma: tulipa hänelle ennen kuolemaa Siimeonin mestarinkirjoista huoli.
Huoli se juolahti mestarin mielehen komentamalla — kuolemanhetkeensä asti hän olihan matamin tohvelin alla. Matami, hänpä se mestarin sydämen jalosti silleen, että mestari jälkeensä mestarin arvoa suositti Lestille, »parhaalle kisällilleen».
Kun oli paperi valmis, niin heti matami kysyä muisti, vieläkö ollenkaan avittamatta ja alusta loppuun mestarin viimeinen isämeitä luisti. Hän sanoi sen aivan kuin sanonut miehelle oisi, että tämä vihdoinkin siitä jo pikemmin lähteä voisi.
Mestarin kuolema siis oli Lestille onnen potku, vaikkapa jälkeen sen heti sattui hankala, huolekas, sitkeä sotku. Mutta se osaltaan sekin vain lujitti mestarin asemaa, avitti miestä, joka ei ole orjaksi luotu, vaan syntynyt toisten niskassa pitämään pikistä iestä.
NELJÄS LUKU
Siimeon Lestistä oli nyt varttunut mies mitä uhkein. Eipä siis ihme, matami että sai viettelemään tätä poikaa muodoin muhkein. Viittein selvin hän itsensä tarjolle työnsi, temppuili tavoin ja toisin, kunnes jo Siimeon eksyi ja hänelle itsensä myönsi.