HELENA. Niin oikein. (Kiertää tulta lampussa suuremmaksi.)
KAISU (kamarista). Onhan tässä sarkaviitassakin tilaa. Jykevät ovat hartiat Matilla; suorat ja syvät ovat sentään ojatkin Takakorven suolla. Ja voi sitä Matin päätä, kun se on suuri! Sanotaan: suuri pää, vähän mieltä, mutta mitä turpeenpuskijalla tarvitsee enempää viisautta ollakaan, kun osaa vain pitää peltonsa kunnossa ja kykenee raivaamaan toista korpeen ja suohon. — Eihän niitä rosvoja vielä näy?
HELENA. Tuolla nuo veräjän luona seisovat.
KAISU (kamarista). Nyt olenkin valmis. (Tulee kamarista, kannatellen toisella kädellään leveitä housuja, pitkä sarkatakki yllään ja korviin asti painunut hattureuhka päässä.) No, näytänkö minä mieheltä? (Vappu ja Helena nauravat.)
VAPPU. Hahhahaa, minkänäköinen sinä olet!
HELENA. Mieheltä näytät muuten, mutta ei vain ole partaa nenän alla.
KAISU. Niin — eihän se Luoja ole naisille partaa suonut, mutta pianhan sen saapi. (Ottaa liedestä hiilen, jolla vetää viikset itselleen.)
VAPPU. Kyllä nyt jo aivan mieheltä näytät. — Kun olisi sinulla miehen luontokin, niin ei olisi mitään hätää.
HELENA (katsoen ikkunaan). Voi voi, nyt ne avaavat veräjän ja lähtevät tännepäin.
VAPPU. Kyllä me nyt olemme hukassa.