MATTILA. Aivan niin. Ja se olikin pulskempi yhteenotto kun akkain kanssa.
MATTI. Minäkin kouristin jo aivan hartiavoimallani. (Kaisu astuu kamarista häpeissään, entisessä naisenpuvussaan tupaan.)
MATTI (nauraen). Hahahaa. Tuo Kaisuhan minua vähän naurattaa. Kun hätä tulee, niin pukeutuu miehen vaatteisiin ja kuitenkin sitten tukassa riippuu. Etkö sinä, Kaisu, jo raamatustakin tiedä, että eihän nainen voi milloinkaan olla mies, vaan ainoastaan miehen apu. (Miehet nauravat.)
KAISU (puolustellen). Täytyihän sitä hädässä keksiä jos vaikka mitä.
MATTI. Niin — jokaisellahan meillä on ollut huolta ja hommaa varkaiden takia, mutta kuitenkaan ei niistä ole tietoakaan.
NIITTYNEN. Siihen Maijaankaan ei ole mitään luottamista. Jos ne hänen salolla näkemänsä miehet olivatkin vaikka metsästäjiä.
MATTILA. Meitä vastaan tulikin kaksi miestä, joilla oli pyssyt olalla.
MATTI. No niin! Nehän se Maija oli nähnytkin.
KAISU. Harvoinhan ne Maijan sanat uskottavia ovat.
MATTI (Mattilalle). Mutta miksi te tulitte jalkaisin? Missä teidän hevosenne on?