MATTI. Vai niin. Vai jo tännekin alkavat ilmestyä. Tässä lehdessä kerrotaan myöskin naapuripitäjällä rosvojen mellastaneen. Eiköhän vain liene samoja roistoja?
NIITTYNEN. Samaa mekin kotona arvelimme. Niitä myöskin oli ollut kaksi, niinkuin Maijakin sanoi nähneensä. (Hetkisen perästä). Ja kun se meidän torppa siellä on syrjässä toisista taloista, eikä meillä ole miehiä muita kuin minä, niin tulin tänne pyytämään isäntää vaikkapa täksi yöksi kanssani sinne meille. Eivät sitten ainakaan uskalla sisään tunkeutua, ja jos tulisivatkin, niin selkään antaisimme.
MATTI. Hm, pitäisihän sitä naapuria senverran auttaa.
VAPPU. Mutta jos ne sillä aikaa tulevatkin rosvoilemaan meille. Mitä me heille mahdamme!
HELENA. Niin, parasta taitaa olla, että jäät, Matti, kotiin.
KAISU. Jää vaan kotiin, jää.
NIITTYNEN. Eipä ne taida näin kylän laidassa näyttäytyä. Onhan tässä lähellä muitakin taloja. Mutta toista on meillä; ainakin puoli kilometriä on lähimpään naapuriin, teille nimittäin, ja vielä on metsääkin välillä. Sinne vorot hyvästi uskaltavat tunkeutua. Teille ne eivät mitään pahaa tule tekemään.
MATTI. Niinhän se on. Eivät ne tänne uskalla. Pitäähän aina naapuria auttaa. Mutta syödään ensin illallinen.
NIITTYNEN. Syödään illallinen siellä meillä. Ne naiset taitavat kotona olla peloissaan, jos viivymme.
MATTI. NO lähdetään sitten. (Nousevat.)