Seitsemännestä kasarmista toimitettiin kaikki kaleriorjat pois: uudet tulokkaat asetettiin sinne ja niille vahdit. Vankilan pakkoon ja lukon takana olemiseen tottuneina olisivat he ilman sitä varmaan hajaantuneet saarelle kuin lammaskatras, jolle karsinan ovi avataan. Niitä, jotka jo kauvan olivat täällä olleet, ei lukon takana pidetty. Maanpakolaisten kotiuduttua ja oloihin perehdyttyä, varmistuivat he siitä, että pakeneminen tältä saarelta olisi hyvin uskalias teko, melkeinpä varma kuolemakin. Ainoastaan erinomaiset luonteet uskalsivat siis täältä pakoyritystä koettaa, ja hekin vasta huolellisten valmistusten perästä. Mutta semmoisia luonteita ei voinutkaan mikään pidättää.
"Neuvoppas meitä nyt, Buran", sanoi Wassili noin kolmisen päivää heidän saarelle tulostaan, "sinä olet meistä vanhin, sinun täytyy johtaa ja ryhtyä valmistuksiin. Täytyykö meidän mitään matkalle varustaa?"
"Mitäpä minä neuvoa osaisin?" vastasi Buran raukeasti. "Se on vaikea yritys ja minä olen liian vanha. Katsos: muutamien päivien kuluttua lähetetään vahdit pois ja meidät viedään parvittain eri paikkoihin työhön. On lupa vankilankin ulkopuolelle mennä; mutta säkin kanssa ei kasarmista ulos lasketa — saa siinä sitten neuvoa!"
"Ajattele asiaa Buranuschka! Sinun täytyy parhaiten ymmärtää asia."
Mutta Buran käveli vain synkkänä ja alakuloisena. Hän ei ketään puhutellut ja mutisi itsekseen ymmärtämättömiä sanoja. Vanha kulkuri, joka kolmannen kerran, oli saarelle joutunut, näytti päivä päivältään heikkonevan. Sillä välin oli Wassili koonnut kymmenen vapautta ikävöivää toveria — kaikki yritteliästä väkeä. Hän ei herennyt Burania houkuttelemasta ja toimintakykyään herättämästä. Joskus se hänelle onnistuikin, mutta vanhus peräytyi aina uudelleen puhumaan vaikeuksista ja pahoista enteistä.
"En jaksa saaren ympäri kulkea." Näillä sanoilla ilmaisi hän aina toivottoman varmuutensa pakoyrityksen epäonnistumisesta. Valosampina hetkinä virkistyttivät häntä aikaisempien pakoyrityksien muisto. Tämä tapahtui vallankin illoin, kun hän makasi lavalla Wassilin vieressä; silloin hän aina kertoili saaresta ja tiestä, jota pitkin pakolaisten tulisi mennä.
Duin satama on saaren länsirannikolla. Salmi oli sillä kohdalla noin kolmensadan virstan levyinen; ei ollut ajattelemistakaan pienellä veneellä siitä yli kulkea, jotta pakolaisten täytyisi kulkea saaren toiselle puolelle. Saarella itsellään ei muka mitään vaikeuksia ollut. "Täällä voit mennä mihin ikään tahdot, jos kuolla haluat", sanoi Buran. "Saari on iso, pelkkiä nummia ja metsiä. Maassa syntyneet giliaakit tuntevat hyvin saaren; mutta hekään eivät voi kaikin paikoin puoltaan pitää. Jos menet itään päin eksyt vuorten keskeen ja menetät henkesi, ja nälkäiset linnut noukkivat lihan ruumiistasi, tahi palaat talvella tänne takaisin. Jos menet etelään päin ja pääset saaren rantaan, niin siellä on vastassasi valtameri. Sen poikki et pääse muutoin kuin laivalla. Meille jää vain yksi ainoa tie: pohjoiseen päin rannikkoa pitkin. Merihän juuri osottaakin meille tien. Kolme sataa virstaa kulettuamme saavumme salmen kapeimmalle kohdalle; siitä kulemme veneillä poikki Amur-alueelle."
"Mutta minä sanon sinulle, poikani", alkoi Buran taas entistä valitusvirttään, "sekin on vaarallinen tie, sillä siellä täytyy kulkea vahtiketjujen läpi ja ketjuissa on sotamiehiä. Ensimäisen ketjun nimi on Warki, toisen Pangi ja kolmannen Pogiba (perikato). Miksi perikato? Kun pakolaiset siellä ovat suurimman vaaran alaiset. Ja nämä ketjut ovat hyvin ovelasti asetettu! Missä kapea vuorenselänne tekee jyrkän käänteen — siinä on vahtipaikka. Kulkee, kulkee ja tapaa sen yhtäkkiä! Jumala meitä auttakoon!"
"No, mutta olethan kahdesti niistä ohitse päässyt, sinä tiedät missä ne ovat."
"Olen ollut siellä, poika, olen ollut siellä!" — ja vanhuksen sammunut katse välähti. "No, kuulkaa siis ja tehkää niinkuin sanon. Kohta meitä huudon mukaan lähetetään muutamalle myllyn rakenteelle. Asettukaa te kaikki niiden joukkoon. Sinne lähetetään ruokavaroja, pankaa tekin silloin telegaan (nelipyöräiset vankkurit) matkaeväänne. Myllyllä asuu kaleeriorja Petruscha, hänen luotaan s.o. myllyltä voitte lähteä matkalle. Kolmeen päivään teitä ei täällä kaivata, niin on tapa. Kolmena päivänä voi huudettaissa olla poissa — se ei tee mitään! Lääkäri vapauttaa rangaistuksesta — 'sairashuone on huono', sanoo hän ja moni rasittuu työssä ja sairastuu ja menee ennemmin pensaikkoon makaamaan kuin sairashuoneelle. Mutta ellei sinua neljäntenäkään päivänä näy, otaksutaan sinun karanneen. Jos sitten itsestäsi tulisitkin — ykskaikki: saat kumminkin muitta mutkitta suorastaan 'tammalle' ruveta."