"Kunhan Buran ei meitä vain onnettomuuteen saattaisi", sanoi Wolodka minulle, "näyttää siltä kuin vanhus ei olisi täydellä järjellään."
"Kuinka niin?"
"Hänhän puhuu itsekseen, pää heiluu sinne tänne, eikä hän mistään välitä. Aikoja sitten meidän olisi pitänyt hiukan levätä, mutta hän menee menemistään eteenpäin. Hän ei varmaankaan ole oikein järjillään!"
Minäkin rupesin arvelemaan samaa, astuin Buranin luo ja huusin hänelle:
"Setä! Kuule, setä! Miksi sinä niin eteenpäin riennät? Eikö ole aikaa levähtää, hetkeksi pitkäkseen heittäytyä?"
Hän kääntyi, katsahti meihin ja jatkoi kulkuaan.
"Odottakaahan, mikä kiire teillä on makaamaan? Warkassa tai Pagibassa kuulat kyllä teidät pitkälleen panevat; silloin saatte kylliksenne maata!"
Emme tahtoneet kanssaan riidellä, olihan hän vanha kulkuri. Huomasimme itsekkin että olimme sopimattomia pyytäneet: pitihän ensi päivänä pyrkiä niin kauas kuin suinkin; silloin ei ollut lepoa ajatteleminen.
Kulimme kotvasen, silloin Wolodka taas minulle sanoi:
"Ei hänen laitansa ole oikein, Wassili."