Michelsson saatuaan runsaan korvauksen hyvästä avustaan, palasi kotiinsa, johdettuaan ensin jäännökset parooni Armfeltin joukosta ja sotavangit maallenousupaikkaan.
— Tulithan toki hengissä takaisin, tervehti Kreeta miestään.
— Mitäpä pahaa minulle sitten olisi voinut tapahtua? Seisoin hyvän matkan päässä ja katselin miten reippaat ja urhoolliset miehet murtivat vihollisen vastarinnan, Michelsson vastasi.
— Oskarin ennustukset eivät niinmuodoin toteutuneetkaan.
— Vai niin, se konna tahtoi siis lyhentää minunkin elämänlankaani! Saammehan nähdä eikö hänen maallinen vaelluksensa pääty pikemmin kuin minun.
— Sinä ja Oskar ette siis ikinä voi olla ystäviä?
— Kuolema sille maansa-kavaltajalle; kunpa kerran saisin hänet kynsiini kahdenkesken!
— Mitä pahaa hän oikeastaan on sinulle tehnyt?
— Mitä hän minulle on tehnyt, voi olla yhdentekevä, mutta hän on tahtonut vahingoittaa synnyinmaata, myydä sen kuten Juudas muinoin mestarinsa muutamasta viheliäisestä hopeapenningistä.
— En käsitä mitä puheellasi tarkoitat, mutta minun tietääkseni hän on alati ollut rohkea ja kelpo poika.