— Miten sinä olet saanut tämän rahan?
— Oh, ostin sen parilla killingillä eräältä toiselta kirvesmieheltä, joka oli työssä samassa talossa kuin minäkin.
Kreeta laski kolikon eteensä pöydälle, katsoi tiukasti Oskaria silmiin ja lausui:
— Sen sinä valehtelet, Oskar! Pidä itse lahjasi; en tahdo ottaa mitään, mitä epärehellisellä tavalla olet itsellesi hankkinut.
Brandt kalpeni raivosta ja nousi seisaalleen.
— Punnitse sanasi paremmin! Minä en ikinä ole varastanut.
— Siitä asiasta emme huoli kiistellä.
— En ole vielä ikinä varastanut, toistan sen.
— Olkoon sitten niin. Mutta sinä olet kavaltanut maasi, jossa, vaikka oletkin vieras, kuitenkin, nautit kansalaisoikeuksia ja sinä olet ryöstänyt kunniani! Oletko nyt tyytyväinen? Hän osotti hopearahaa:
— Ota lahjasi, sanon vielä kerran. Mene ja anna minun yksinäni kamppailla koettelemusten läpi. Voihan haaksirikkoontunut joskus saavuttaa pelastavan sataman. Minulla on rohkeutta yrittää; tee sinä miten hyväksi näet.