— Rikokseni olen varmasti saanut anteeksi. Jospa tietäisit kuinka paljon olen elämässäni saanut kärsiä!
— Rikostasi et ole saanut anteeksi, minä yksin voin sen antaa anteeksi, mutta olethan aina koettanut salata totuutta minulta. Mutta nyt olen siitä päässyt selville — tänään tapasin isäni — —
— Hän on minua parjannut — — —
— Hän on sanonut minulle totuuden.
— Edvard, tuo hänet tänne, silmieni edessä hän ei rohkene valehdella!
— On liian myöhäistä. Kenties on hänelläkin jo viime hetki käsissä kuten sinulla. Sitten seuraa tilinteon päivä — —
Kirves välähti ilmassa ja Kreetan eloton ruumis vaipui rentonaan lattialle.
Kiihkeästi Edvard heti ryhtyi toimiin saadakseen kaikki epäluulot murhasta poistetuiksi. Hän kantoi kuolleen metsään, hautasi sen hätäisesti kaivettuun kuoppaan, siroitti risuja ja lehtiä haudan kohdalle. Sitten hän kiertoteitä palasi kotiin, pesi tuvan permannon puhtaaksi verestä. Kirveen hän upotti meren pohjaan syvässä lahden poukamassa ja souti itse pois tuntemattomia kohtaloita kohti.
VII.
Synnyinmaa oli jälleen tullut inhimillisten intohimojen ja voitonhimon temmellyskentäksi. Vihollisia joukkoja samosi jälleen seuduissa, joiden asujamet jo olivat alkaneet toivoa rauhaa ja lepoa myrskyn jälkeen, isät ja pojat lähtivät sotarintamaan veriseen kamppailuun kotiturpeen puolesta; he saivat samoilla pitkin erämaita kaukana kotiseuduiltaan puutteissa ja vaaroissa, mutta he osottivat miten maataan rakastava kansa, vaikka viimeinenkin toivon säde on katoamaisillaan, voi suorittaa urostöitä, joita ei monikaan kykene jälittelemään.