IX.
Odottamaton löytö.
Eräänä päivänä toukokuun alkupuolella kun hän taas kovaonnisten kumppaneinsa keralla nauttei muutamien nopeain hetkien virvoitusta ulkona, tapahtui tapaus, joka enemmän kuin yhdessä suhteessa lupasi lievitystä siinä tuskallisessa tilassa, missä Ivarsson nyt oli.
Vankipihaa ympäröivässä muurissa oli siellä täällä aukkoja, joista kanuunain suut ammottivat sotaista vihollista vastaan, ikäänkuin varoittaen häntä tulemasta linnan muureja liian lähelle.
Ivarsson oli, muutaman kerran tavallisuuden mukaan käveltyänsä edestakaisin pihalla, istahtanut erään tämmöisen raskaan metallikapineen päälle ja katseli halukkaasti ulos avoimesta paikasta, mikä kanuunalta jäi muuriin. Vastapäätä oli Korpolaisten nokka, jossa par'aikaa oltiin innokkaassa työssä linnoitusten ja vallien rakentamisessa, tarpeen vaatiessa vastaanottamaan Ruotsin laivastoa lämpymillä tervehdyksillä, jos, niinkuin huhu tiesi kertoa, se tulisi uhkaamaan linnaa piirityksellä. Sen edessä keinui herttuan laivasto, valmiina milloin tahansa nostamaan ankkurin ja viemään huvittelijoita lähempänä tahi etäämpänä oleviin lempipaikkoihin, ja iloisia ääniä kuului kaikkialta.
Arvaamatta havaitsivat hänen silmänsä paperipalasen, pistetty muurin ja sen kanuunan väliin, mihin hän tavallisuuden mukaan taas oli istahtanut. Jo ensi silmäyksessä siihen voi hän eroittaa muutamia kirjaimia ja lähemmin tutkittuansa sitä havaitsi hän niiden muodostavan nimensä. Löytö siis oli kirje, osoitettu hänelle.
Varovasti pisti hän sen kenenkään huomaamatta takkinsa alle, vakaana päätöksessään vankeutensa yksinäisyydessä koettaa selittää sen salaperäistä sisältöä.
X.
Unelmat. — Todellisuus.
Kun "Vankitornin" ovet taas olivat suljetut Ivarssonin jälkeen ja hän oli vakuutettu ett'ei yhtään asiaan kuulumatonta silmää tavoitellut häntä, otti hän esiin salaperäisen löytönsä, minkä oli löytänyt ulkona, ja avasi sen.