Astumme suuren portin kautta Kuningattaren kadun [nyt Linnankatu] päässä ulkomaiselle linnapihalle. Juhlan riemu on hetkeksi vaiennut, hiljaisuus vallitsee kaikkialla; vaan silloin tällöin häiritsee rauhallisuutta vahtisoturin askelein kaiku hänen astellessaan kylmettyneessä maassa, tahi soturien hilpeä sorina juomingissa pohjoisessa sivurakennuksessa.
Mutta jos astumme vanhan linnan pihalle, kohtaa meitä runsas valo eteläisestä sivurakennuksesta. Se tulee tänne alas varjojen seuraan Katarina Jagellonikan komeasti koristetusta rukouskammiosta, jossa hän Puolasta tuomansa luonnollisen suuruisen Marian kuvan, täysinäisestä hopeasta, edessä katolilaisessa innossaan monet kerrat päivässä rukoilee "ave'nsa", jossa hän, ajatuksissaan kaukana uudesta kodistaan Pohjolassa, uneksii takaisin lapsuutensa muistoihin Puolassa, missä hän rukoilee monta palavaa rukousta pyhän Jumalan äidin tykö, että tämä taivuttaisi hänen puolisonsa ainoaan autuaaksi tekeväiseen uskoon.
* * * * *
Runsaasti valaistussa seurasalissa alikerroksessa on hyvin hauskaa. Peder Rank, rakuuna edesmenneen Kustaan ajoista, istuu par'aikaa sen pitkän pöydän päässä, joka on pitkin toista poikkiseinää, ja laulaa, vahtoova oluttuoppi kohotettuna, hauskan laulun "Eerikki-kuninkaan ja Karin-neidon rakkauden seikoista", ja toiset laulavat silloin tällöin mukana kaikki yhdessä. Ja juotuansa melkoisen kulauksen keltaista lempijuomaa käy tuoppi seuran ympäri, kunnes viimeinen pisara on tullut tarkoitukseensa. Tätä menettelyä, jota on toistettu ahkerasti kyllä, sen verran mitä voi päättää rusottavista kasvoista ja iloisista, remastavaisista lauluista ja pilasta, joka kajahtaa salissa yhä enennetyllä innolla mitä enemmän aika kuluu. Ja häpeä sille, joka ylenkatsoo Jumalan lahjan tahi luulee herttuan kellarin tyhjentyvän äkkiä.
Perällä avoimen takan edessä, missä iloinen nuotiovalkea räyskyy, heittäen lumoavan valonsa saliin, istuu aivan nuori mies, soturi hänkin, tarkasti seuraten toisiansa kiertäviä tulen kieliä. Muuten näkyy hän olevan vallan välinpitämätön toisten melusta ja ilosta.
— Mitä hittoa, ärjäsee eräs pöytäseurasta, eikö tuo poikanulikka taas istu tuolla ja uneksi tyttölöisestään Blekingessä. Mitä paholaisen hullutuksia se on. Tule tänne, niin ilahtuu mielesi.
Peder Rank, joka taas on täyttänyt tuopin niin että sen sisältö vaahtoaa yli reunojen, menee samassa erakon luo, lyö miehuullisesti häntä olkapäälle ja lausuu:
— Tässä on tuoppi, juo herrasi ja herttuasi malja.
— Eerikki-kuningas on minun herrani, vastaa nuorukainen vakavalla äänellä.
Peder Rank muuttaa muotoa, mutta hillitsee itsensä ja lausuu teeskennellyllä tyyneydellä: