— Jesuiitta, jesuiitta! Me saamme kostaa ja saamme mainion aterian!
Saamme syödä jesuiitan lihaa, saamme syödä jesuiitan lihaa!
— Enkös arvannut oikein, rakas isäntäni, huudahti Cacambo surullisesti, kun sanoin, että nuo naiset vielä tekisivät meille jonkun ilkeän kepposen.
Kun Candide huomasi keittokattilan ja paistinvartaat, sanoi hän:
— Varma on, että tulemme joko keitetyiksi tai paistetuiksi. Voi mitä sanoisikaan nyt mestari Pangloss, jos hän saisi nähdä, miltä oikein puhdas luonto näyttää. Kaikki on muka hyvin! No olkoon minun puolestani! Mutta täytyypä minun sentään sanoa, että on vähän julmaa, että ensin on kadottanut neiti Kunigundan ja sitten vielä joutuu Pitkäkorvien paistinvartaaseen.
Mutta Cacambo ei menettänyt rohkeuttaan.
— Älkää vielä olko epätoivossanne, sanoi hän masentuneelle Candidelle. Minä osaan hiukan näitten kansojen kielenkäyttöä, tahdonpa puhua heille.
— Älä vain unohda selittää heille, kuinka äärettömän epäinhimillistä on keittää ihmisiä ja kuinka epäkristillistäkin se on!
— Hyvät herrat, puhui Cacambo, te valmistaudutte siis tänään syömään jesuiittaa. Se on aivan paikallaan, ei mikään ole sen kauniimpaa kuin kohdella vihollisiaan juuri täten. Itse asiassa on luonnon lain mukaista tappaa lähimmäisiämme ja näin menetellään kaikkialla maailmassa. Jos emme kaikki käytäkään syömis-oikeuttamme, niin johtuu se siitä, että meillä muualla on muutakin hyvää syömistä. Mutta teillä luonnollisesti ei ole yhtä usein tilaisuutta herkuttelemaan kuin meillä. Ja tietenkin on parempi itse syödä vihollisensa kuin jättää korpeille ja variksille voittonsa hedelmät. Mutta hyvät herrat, ette suinkaan te tahdo syödä ystäviänne. Te luulette, että saatte pistää paistinvartaaseen jesuiitan, mutta tämä, jonka aiotte paistaa, onkin teidän puolustajanne, vihollistenne vihollinen. Mitä minuun taas tulee, niin olen teidän maastanne kotoisin. Herra, jonka tässä näette, on isäntäni, ja sen sijaan, että hän olisi jesuiitta, on hän itse tappanut jesuiitan, ja hän on pukeutunut tappamansa miehen vaatteisiin, mistä juuri johtuu erehdyksenne. Tunnustellaksenne, olenko puhunut totta, voitte ottaa hänen pukunsa, mennä siinä asussa los padres'ien valtakunnan rajalle ja kuulustella sieltä, eikö herrani ole tappanut erästä jesuiitta-upseeria. Tämä toimenpide ei ota pitkää aikaa ja te voitte aina syödä meidät myöhemminkin, jos huomaatte, että olen valehdellut. Mutta jos olen puhunut totta, niin tunnette kyllä siksi hyvin kansain-välisen oikeuden periaatteet, mitä laki ja hyvä tapa tässä suhteessa vaatii, että olen varma siitä, että armahdatte meidät.
Pitkäkorvien mielestä tämä puhe oli hyvin järkevä. He valitsivat sentähden kaksi luotettavaa kansalaista, joiden mitä kiireimmiten oli otettava selvä asiasta. Nämä molemmat kansanedustajat toimittivat asiansa suurella henkisellä valppaudella ja palasivat pian tuoden hyviä uutisia. Pitkäkorvat päästivät heti vapaiksi molemmat vankinsa, osoittivat heitä kohtaan kaikkea mahdollista kunnioitusta, tarjosivat heille tyttöjä ja kaikenlaista muuta virvoketta, ja saattoivat heitä aina heidän valtakuntansa äärimmille rajoille asti koko ajan riemusta hihkuen.
— Hän ei olekaan mikään jesuiitta, hän ei olekaan mikään jesuiitta!