— Tuossa on varmaan, sanoi Candide, kuninkaallisen perheen kotiopettaja.
Nuo pienet risamekot keskeyttivät leikkinsä ja jättivät siihen kivensä ja kaikki leikkivälineensä. Candide kokosi ne maasta, kiiruhti kasvattajan luo ja ojensi ne kohteliaasti hänelle tehden hänelle merkkien avulla ymmärrettäväksi, että Heidän Kuninkaalliset Korkeutensa olivat unohtaneet jälkeensä kultansa ja jalokivensä.
Kyläkoulun opettaja heitti hymyillen ne pois, katseli vähän aikaa
Candideen suurella hämmästyksellä ja jatkoi sitten matkaansa.
Matkailijat eivät laiminlyöneet koota itselleen jälelle jääneitä kultia, rubiineja ja smaragdeja.
— Mutta onpa tämä vasta ihmeellinen maa! huudahti Candide. Tämän maan kuninkaan lapset mahtavat olla kovin hyvin kasvatettuja, koska heidät on opetettu halveksimaan kultaa ja jalokiviä.
Cacambo oli yhtä hämmästynyt kuin Candidekin.
Vihdoin he lähestyivät kylän ensimäistä taloa. Se oli komea niinkuin joku europalainen linna. Oven luona vilisi ihmisiä ja vielä enemmän oli talon sisällä, josta tunki ulos kauniita säveleitä ja erinomaisen suloinen ruuan tuoksu. Cacambo meni ovelle ja kuuli, että ihmiset puhuivat perun kieltä. Se oli juuri hänen äidinkielensä, sillä kuten jokainen tietää, oli Cacambo syntynyt Tukumanin kylässä, jossa ei kukaan puhunut mitään muuta kieltä.
— Minä voin olla teille tulkkina, sanoi hän Candidelle. Menkäämme vain sisälle. Tämä on ravintola.
Heti kaksi kultapukuista ja rusettitukkaista nuorukaista ja neitosta kiiruhti esiin pyytäen heitä vain istumaan pöytään. Ateriaan kuului neljä liemiruokaa ja näiden lisäksi oli pöydällä vielä kaksi papukaijaa, keitetty kondorikotka, joka painoi kaksisataa naulaa, kaksi erittäin hyvänmakuiseksi valmistettua apinaa, kolmesataa kolibria, kaikki samassa vadissa, ja kuusisataa pikku lintua eräässä toisessa, lisäksi hienosti höystettyjä muhennoksia, herkullisia leivoksia. Kaikki tämä tarjoiltiin vuorikristalli-astioissa. Ja koko ajan tarjoilija-nuorukaiset ja -neitoset kaatoivat maljakoihin erilaisia sokeriruo'oista valmistettuja juomia.
Ravintolavieraat olivat etupäässä kauppiaita ja ajomiehiä. Kaikki käyttäytyivät äärimmäisen kohteliaasti. Ne muutamat kysymykset, jotka he tekivät Cacambolle, osoittivat mitä harkituinta hienotunteisuutta, samoin pyrkivät he vastauksissaan puhumaan hänen toivomuksiensa mukaisesti.