— Mutta — tahdon myöskin, että panette sen paikoilleen, sanoi nainen.
Ja Candide asetti sen paikoilleen.
— Nähkääs, jatkoi nainen, otan huomioon sen, että olette muukalainen. Parisilaiset rakastajani saavat välistä turhaan huokailla pari viikkoakin, mutta teille tahdon antautua heti ensimäisenä yönä, sillä täytyyhän toki maansa puolesta osoittaa vieraanvaraisuutta Westfalin nuorukaiselle.
Kaunotar oli sillä välin huomannut nuoren vieraansa sormissa kaksi jättiläiskokoista timanttia, joita hän alkoi ylistää niin vilpittömällä hehkulla, että ne piankin Candiden sormista vaelsivat markiisittaren sormiin.
Kun Candide périgordilaisen apottinsa seurassa palaili kotiin, oli hänellä hiukan omantunnonvaivoja siitä, että hän oli ollut uskoton neiti Kunigundalle. Herra apotti otti osaa hänen suruunsa, sillä hänellä ei ollut suurtakaan iloa niistä viidestäkymmenestä tuhannesta frangista, jotka Candide oli pelissä hävinnyt, eikä myöskään niistä kahdesta suuresta timantista, jotka hän puolittain pakosta oli lahjoittanut. Hänen tarkoituksensa oli nimittäin niin paljon kuin mahdollista hyötyä Candiden tuttavuudesta. Apotti kyseli vielä yhtä ja toista nti Kunigundasta, ja Candide lupasi pyytää tältä tuhannesti anteeksi uskottomuuttaan, heti kun hän tapaisi kaunokaisensa Veneziassa.
Périgordilainen kävi yhä kohteliaammaksi ja huomaavaisemmaksi, osoittaen lämmintä harrastusta kaikkea kohtaan, mitä Candide vain sanoi tai teki tai aikoi tehdä.
— Teillä on siis, herraseni, sanoi hän, sovittu kohtaus hänen kanssaan Veneziassa?
— On kyllä, herra apotti, vastasi Candide. Minun täytyy välttämättä matkustaa sinne häntä tapaamaan.
Ja taas unohtui hän puhumaan rakkautensa esineestä ja kertoi tapansa mukaan apotille pitkän sarjan seikkailuja, joita hänellä oli ollut tämän kuuluisan westfalittaren kanssa.
— Olenpa varma siitä, sanoi apotti, että nti Kunigunda on hyvin henkevä nainen, ja että hän myös kirjoittaa hurmaavia kirjeitä.