— Ja minkätähden oli tuo amiraali tapettava?
— Sentähden, ettei hän itse ollut tapattanut tarpeeksi paljon ihmisiä. On huomattu, ettei hän eräässä meritaistelussa ollut tarpeeksi lähellä ranskalaista amiraalia.
— Mutta, sanoi Candide, olihan ranskalainen amiraali silloin myös yhtä kaukana englantilaisesta amiraalista kuin tämä hänestä.
— Epäilemättä, vastattiin hänelle, mutta tässä maassa on terveellistä tappaa silloin tällöin joku amiraali rohkaistakseen muita.
Candide oli niin järkytetty ja loukkaantunut kaikesta, mitä hän näki ja kuuli, ettei hän tahtonut edes nousta maihin, vaan mieluummin vielä kerran antautui vaaraan tulla petetyksi ja teki paikalla sopimuksen hollantilaisen laivakapteenin kanssa siitä, että tämä viipymättä veisi hänet Veneziaan.
Kahden päivän kuluttua oli kippari valmis lähtemään. He sivuuttivat Ranskan rannikon, he purjehtivat myös Lissabonin ohitse, jolloin tämä näky saattoi Candiden värisemään. Gibraltarin salmen kautta he tulivat Välimerelle ja pääsivät vihdoin onnellisesti Veneziaan.
— Jumalalle kiitos, sanoi Candide syleillen Martinia, täällä saan siis vihdoinkin nähdä kauniin Kunigundan. Cacamboon luotan niinkuin itseeni. Kaikki on hyvin, kaikki käy hyvin, kaikki käy mahdollisimman hyvin.
NELJÄSKOLMATTA LUKU.
Hiukan Paquettesta ja veli Girofléesta.
Heti kun hän oli tullut Veneziaan, alkoi hän tiedustella Cacamboa kaikista kapakoista, kaikista kahviloista, kaikkien ilotyttöjen luota, mutta ei missään ollut jälkeäkään hänestä. Hän lähetti joka päivä kyselyjä kaikille vastasaapuneille pursille ja laivoille; ei kukaan tiennyt hänestä mitään.