Neiti punastui, teatini otti mielihyvällä vastaan tarjouksen. Tyttö seurasi häntä koko ajan katsellen Candidiin hämmästynein ja ihmettelevin silmin, jotka vähitellen himmentyivät kyyneleistä.
Heti kun hän oli tullut Candiden huoneeseen, sanoi hän:
— Onko mahdollista, ettei herra Candide enää tunne Paquettea?
Nämä sanat kuullessaan Candide, joka tähän asti ei ollut kiinnittänyt häneen juuri minkäänlaista huomiota, sentähden että hänen ajatuksensa yksinomaan askartelivat neiti Kunigundassa, kääntyi hänen puoleensa ja sanoi:
— Voi, lapsi parka, tekö siis saatoitte tohtori Panglossin siihen koreaan tilaan, jossa viimeksi näin hänet?
— Voi, hyvä herra, minähän sen tein, sanoi Paquette, näen kyllä, että tiedätte kaikki. Minäkin olen kuullut niistä hirvittävistä onnettomuuksista, jotka ovat kohdanneet koko rouva paroonittaren huonekuntaa ja kaunista Kunigundaa; mutta taivas tietää, että omakaan kohtaloni ei ole ollut vähemmän surullinen. Olin viattomuus itse silloin, kun ensi kerran minut näitte. Eräs fransiskaanimunkki, joka oli rippi-isäni, sai minut helposti vietellyksi. Sen seuraukset olivat kauhistavat. Minunkin oli pakko lähteä pois linnasta vähän senjälkeen, kun herra, parooni oli ajanut teidät sieltä ulos lähettämällä vielä jälkeenne nuo ankarat potkut takapuoleen. Jollei eräs kuuluisa lääkäri olisi armahtanut minua, olisin varmasti kuollut. Kiitokseksi olin sitten jonkun aikaa tämän lääkärin rakastajatar. Hänen vaimonsa, joka oli hulluuteen saakka mustasukkainen, löi minua joka päivä armottomasti, hän oli oikea raivotar. Tämä lääkäri oli rumin ihminen taivaan kannen alla ja minä onnettomin kaikista luontokappaleista saadessani lakkaamatta selkään miehen vuoksi, jota en laisinkaan rakastanut. Mutta arvannette, hyvä herra, kuinka äkeälle naiselle on vaarallista olla lääkärin vaimona. Tämä, joka lopuksi ei enää voinut sietää vaimonsa loukkaavaa käytöstä, antoi hänelle eräänä päivänä pienen nuhan parantimeksi niin voimakasta lääkettä, että hän kahden tunnin kuluttua kuoli hirveisiin kouristuksiin. Rouvan sukulaiset nostivat miestä vastaan oikeusjutun; hän karkasi ja minut pantiin vankeuteen. Viattomuuteni ei olisi minua pelastanut, ellen olisi ollut jonkun verran sievän näköinen. Tuomari vapautti minut sillä ehdolla, että hän saisi täyttää lääkärin paikan. Pian kuitenkin eräs kilpailijatar työnsi minut syrjään ja minut ajettiin ovelle niine hyvineni, joten jälleen olin pakotettu jatkamaan tätä inhoittavaa ammattia, joka teistä sivullisista näyttää niin hauskalta, mutta joka meille itsellemme on ainaista alennusta ja kurjuutta. Tulin ammattiani harjoittamaan Veneziaan. Voi, hyvä herra, ette voi kuvitellakaan, millaista on, kun on pakotettu erotuksetta hyväilemään ketä hyvänsä, vanhoja kauppiaita, asianajajia, munkkeja, gondoolimiehiä ja apotteja, kun joka hetki saa olla alttiina kaikenlaisille häväistyksille ja solvauksille, kun on usein niin köyhä, että saa lainata alushameen, joka on vain sitä varten olemassa, että joku vastenmielinen miesryökäle saisi sitä kohottaa, kun toinen jo varastaa sen, mitä toiselta on ansainnut, kun poliisiviranomaiset nylkevät ja kiskovat ja edessä ei ole muuta tulevaisuutta kuin kaamea, hyljätty vanhuus ja kuolema sairaalassa tai rikkaläjällä. Jos teillä olisi käsitystäkään tästä kaikesta, myöntäisitte, että olen onnettomin olento koko maailmassa.
Näillä sanoilla avasi Paquette sydäntään hyvälle Candidelle tämän huoneessa Martinin läsnäollessa, joka sanoi Candidelle:
— Näette nyt, että olen jo voittanut puolet vedosta.
Veli Giroflée oli jäänyt ruokasaliin ja odotellut siellä päivällistä pullon vierellä.
— Mutta, sanoi Candide Paquettelle, te olitte sentään niin iloisen ja tyytyväisen näköinen silloin kun tapasin teidät. Te laulelitte ja hyväilitte teatinimunkkia aivan luonnollisella mieltymyksellä. Te näytitte vähintään yhtä onnelliselta kuin mitä te väitätte olevanne onneton.