KAHDEKSASKOLMATTA LUKU.
Mitä Candidelle, Kunigundalle, Panglossille, Martinille ynnä muille tapahtui.
— Siis vielä kerran, suokaa minulle anteeksi, kunnianarvoisa isäni, sanoi Candide paroonille, että silloin viimeksi työnsin sapelin vatsaanne.
— Älkäämme puhuko siitä enää, sanoi parooni; myönnän, että minäkin olin vähän liiaksi kuumaverinen. Mutta koska te tahdotte tietää, mitä kohtalon oikkua saan kiittää siitä, että nyt olen kaleerivankina, niin kuulkaa: senjälkeen kun kollegion apteekkari-veli oli lääkinnyt haavani, hyökkäsi kimppuuni joukko espanjalaisia, jotka ottivat minut mukaansa ja heittivät minut Buenos-Ayreksen vankilaan juuri samoihin aikoihin kun sisareni lähti sieltä pois. Pyysin päästä takaisin Roomaan isä ylikenraalin luo, ja minut nimitettiin Konstantinopolissa olevan Ranskan lähettilään hovisaarnaajaksi. Tuskin olin vielä ollut viikkoakaan tuossa virassa, kun eräänä iltana tapasin muutaman erittäin kaunistekoisen nuoren ikoglanin. Oli hyvin kuuma, tuo nuori mies tahtoi kylpeä; käytin tilaisuutta hyväkseni ja menin myöskin kylpemään. En nimittäin tiennyt, että kristitty, jos hänet vain tavattiin alastomana nuoren mahomettilaisen parissa, oli tehnyt itsensä syypääksi kuolemanrikokseen. Eräs kadi määräsi minulle sata kepinlyöntiä jalkapohjiin sekä tuomitsi minut kaleerivangiksi. En luule, että vielä milloinkaan maailmassa on tehty verisempää vääryyttä. Mutta tahtoisinpa kovin kernaasti tietää, minkätähden sisareni on erään turkkilaisten turviin paenneen transsylvanialaisen ruhtinaan kyökkipiikana.
— Mutta kuinka on mahdollista, että minulla jälleen on ilo nähdä teitä, rakas Panglossini?
— Totta on, sanoi Pangloss, että olette nähnyt minun roikkuvan hirressä. Oikeastaanhan minut olisi pitänyt polttaa, mutta kuten muistatte oli kova rankkasade juuri silloin kun minua yritettiin paistaa. Ja myrsky yltyi niin, ettei tulen sytyttämisestä voinut olla puhettakaan. Ja kun ei parempaakaan keksitty, vedettiin minut hirteen. Eräs haavalääkäri osti ruumiini, vei minut kotiinsa ja alkoi leikellä minua vetäen ensin nahan auki navasta solisluuhun. Eipä juuri voi tulla huonommin hirtetyiksi kuin mitä minä olin tullut. Pyhän inkvisitsionin määräysten ylin toimeenpanija, joka oli muuan alidiakoni, poltti todellakin ihmisiä aivan mallikelpoisen hyvin, mutta hän ei ollut tottunut hirttämään. Nuora oli märkä eikä liukunut tasaisesti, vaan takertui solmulle. Joka tapauksessa hengitin vielä ja heti ensimäisestä ristileikkauksesta parahdin niin pahasti, että haavalääkäri kaatui selälleen kauhistuksesta ja luullen leikelleensä itse perkelettä hän puolikuolleena pelosta lähti pakoon sellaisella kyydillä että hän vielä kerran portaissa kaatui. Tuon metelin kuullessaan kiiruhti hänen vaimonsa viereisestä huoneesta katsomaan mikä oli hätänä, ja kun hän näki minut pöydällä leikattuna, pelästyi hän vielä enemmän kuin hänen miehensä ja lähti hänen jälessään pakoon kaatuen hänen päälleen. Kun he vähän olivat tointuneet ensimäisestä säikähdyksestään, sanoi lääkärin rouva lääkärille:
— Ukkoseni, kuinka sinun päähäsi pälkähtikin ruveta leikkelemään vääräuskoista? Etkö sinä tiedä, että tällaisten ihmisten ruumiissa asuu aina perkele. Minä menen kiireesti hakemaan pappia, että hän ajaisi ulos perkeleen.
Tämän ehdotuksen kuullessani säikähdin kovasti ja kooten kaikki voimani sain huudetuksi: "Armahtakaa minua!" Vihdoin tuo portugalilainen parturi [parturit toimittivat siihen aikaan haavalääkärin tehtäviä] tuli vähän rohkeammaksi; hän neuloi jälleen yhteen nahkani ja hänen vaimonsa hoiti minua, joten jälleen parin viikon kuluttua olin jalkeilla. Parturi hankki minulle paikankin, pääsin nimittäin hänen toimestaan erään Veneziaan matkustavan maltalaisritarin palvelijaksi. Mutta kun isännälläni ei ollut millä maksaa minulle, rupesin erään venezialaisen kauppiaan palvelukseen ja seurasin häntä Konstantinopoliin.
Eräänä päivänä pisti päähäni mennä sisälle erääseen moskeaan. Siellä ei ollut ketään muuta kuin eräs vanha imam ja eräs hyvin sievä ja nuori nainen, joka paraikaa hartaasti luki paternosteriaan. Hänen povensa oli aivan paljaana ja oli siihen pistetty kaunis kimppu tulpaaneja, ruusuja, vuokkoja, leinikoita, hyasintteja ja kevätesikoita. Hän antoi kukkavihkonsa pudota; minä nostin sen ylös ja annoin sen hänelle takaisin erittäin kunnioittavalla hartaudella. Tämä toimitus kesti kuitenkin niin kauan, että imam suuttui ja nähdessään, että minä olin kristitty, huusi apua. Minut vietiin kadin luo, joka annatti minulle sata piiskaniskua jalkapohjiin ja lähetti minut kaleeriorjuuteen. Minut kytkettiin juuri samaan kaleeriin ja samalle penkille kuin herra paroonikin. Samassa kaleerissa oli vielä neljä marseillelaista nuorukaista, viisi napolilaista pappia, kaksi korfulaista munkkia, jotka kaikki vakuuttivat, että sellaista sattui täällä jok'ikinen päivä. Hra parooni väitti, että hänelle oli tapahtunut suurempi vääryys kuin minulle; minä taaskin puolestani väitin, että oli paljon luvallisempaa kiinnittää kukkavihko jonkun naisen rintaan kuin olla ilkialastomana jonkun ikoglanin kanssa. Niin me kiistelimme lakkaamatta ja saimme kumpikin kaksikymmentä pampun lyöntiä joka päivä siihen asti, kunnes vihdoin syyn ja seurausten katkeamaton virta johdatti teidät kaleeriimme ja päästi meidät teidän avullanne vapauteen.
— Mutta kuulkaa nyt, rakas Panglossini, sanoi hänelle Candide, ajattelitteko silloinkin, kun teidät hirtettiin, leikeltiin, ruoskittiin puolikuolleeksi ja kun teidät vietiin kaleeriorjaksi, että kaikki kävi parhain päin tässä maailmassa?