Kun Puolan primas kuuli Kaarlen maininneen palatinus Leszczinskiä melkein samalla nimellä kuin Aleksanteri aikoinaan Abdolonymosta, riensi hän Ruotsin kuninkaan luo ja koetti saada tätä muuttamaan päätöstään; hän näet tahtoi siirtää kruunun eräälle Lubomirskille. "Mutta mitä teillä on muistuttamista Stanislaus Leszczinskiä vastaan?" kysyi valloittaja. "Sire", vastasi primas, "hän on liian nuori". Kuningas virkkoi siihen kuivasti: "Hän on jokseenkin minun ikäiseni", kääntyi selin ylipappiin ja lähetti paikalla kreivi Hornin Varsovan kokoukseen ilmoittamaan, että heidän tuli valita kuningas viiden päivän kuluessa ja että siksi oli valittava Stanislaus Leszczinski. Kreivi Horn saapui perille 7 p:nä heinäkuuta ja määräsi vaalipäiväksi heinäkuun 12 päivän, aivan kuin hän olisi käskenyt jonkun pataljoonan lähteä leiristä. Kardinaali-primas, joka siten näki menettävänsä niin monien vehkeilyjen hedelmät, palasi kokoukseen ja pani siellä kaikkensa liikkeelle ehkäistäksensä vaalin, johon hänellä ei ollut mitään osaa. Mutta myös Ruotsin kuningas lähti itse salaa Varsovaan; silloin täytyi olla vaiti. Ainoa mitä primas voi tehdä oli jäädä pois vaalista. Hän pidättyi hyödyttömään puolueettomuuteen, koska ei voinut vastustaa voittajaa eikä myöskään tahtonut häntä avustaa.
Kun vaalipäiväksi määrätty päivä, lauantai 12 p. heinäkuuta, oli tullut, kokoonnuttiin klo 3 iltapäivällä tähän juhlatoimitukseen säädetylle Kolon kentälle; Posenin piispa johti kokouksessa puhetta kardinaali-primaksen sijasta. Hän saapui puolueensa aatelismiesten seurassa. Kenraali Horn ynnä kaksi muuta kenraalia olivat Kaarlen ylimääräisinä lähettiläinä tasavallan luona julkisesti tässä juhlallisuudessa läsnä. Istunto kesti klo 9:ään saakka illalla; Posenin piispa lopetti sen julistamalla valtiopäivien nimessä Stanislauksen valituksi Puolan kuninkaaksi. Kaikki lakit lensivät ilmaan ja suostumushuutojen melu tukahdutti vastustajain huudot.
Kardinaali-primasta ja niitä, jotka olivat tahtoneet pysyä puolueettomina, ei heidän vaalista poisjäämisensä hyödyttänyt vähääkään. Jo seuraavana päivänä heidän oli pakko tulla ja vannoa uskollisuudenvala uudelle kuninkaalle. Suurin nöyryytys kohtasi heitä siten, että heidän oli pakko seurata häntä Ruotsin kuninkaan majapaikkaan.
Tämä ruhtinas osoitti valtaistuimelle korottamallensa hallitsijalle kaikkea Puolan kuninkaalle kuuluvaa kunnioitusta ja, antaakseen suurempaa pontta hänen uudelle arvolleen, määräsi hänelle rahaa ja sotaväkeä.
Kaarle XII matkusti kohta pois Varsovasta saattaaksensa päätökseen Puolan valloituksen. Hän oli määrännyt joukkojensa yhtymäpaikaksi Lembergin, Venäjän suurpalatinaatin pääkaupungin, joka jo sinänsä oli tärkeä paikka, mutta oli vielä merkittävämpi niiden rikkauksien johdosta, joita se oli täynnä. Luultiin tämän paikan, kuningas Augustin sinne rakennuttamien linnoitusten avulla, kestävän viisitoista päivää. Valloittaja saarsi sen syyskuun 5 p:nä ja jo seuraavana valloitti sen rynnäköllä. Kaikki, jotka uskalsivat tehdä vastarintaa, saivat surmansa miekasta. Vaikka huhuttiin, että Lembergissä oli runsaasti aarteita, eivät voittoisat sotajoukot, kaupungin valtiaiksi päästyään, kuitenkaan hajaantuneet ryöstelemään, vaan järjestäytyivät rintamaan kaupungin päätorille. Täällä varusväen jäännökset antautuivat sotavangeiksi. Kuningas kuulututti torventoitotuksella, että kaikkien niiden asukasten, joiden hallussa oli kuningas Augustille tai hänen kannattajilleen kuuluvia arvoesineitä, tuli itsensä, kuolemanrangaistuksen uhalla, ennen päivän loppua ne luovuttaa. Toimenpiteet olivat niin tarmokkaita, että vain harvat rohkenivat olla tottelematta; kuninkaalle tuotiin neljäsataa arkullista kulta- ja hopearahaa, pöytäkaluja ja muita kalleuksia.
Stanislauksen hallituksen alussa sattui melkein samana päivänä aivan toisenlainen tapaus. Muutamat asiat, jotka ehdottomasti vaativat hänen läsnäoloansa, olivat pidättäneet häntä Varsovassa. Hänen luonaan olivat hänen äitinsä, vaimonsa ja molemmat tyttärensä; kardinaali-primas, Posenin piispa ja muutamat puolalaiset ylimykset olivat hänen uutena hovikuntanaan. Turvana oli kuusituhatta kruununarmeijan puolalaista, jotka vastikään olivat siirtyneet hänen palvelukseensa, mutta joiden uskollisuus ei vielä ollut joutunut koetukselle. Kaupungin kuvernöörillä, kreivi Hornilla, oli sitäpaitsi käytettävänään tuhatviisisataa ruotsalaista. Varsovassa vallitsi mitä syvin rauhallisuus, ja Stanislaus aikoi matkustaa muutaman päivän perästä ottamaan osaa Lembergin valloitukseen. Äkkiä hän sai kuulla lukuisan armeijan lähenevän kaupunkia: se oli kuningas August, joka uudella ponnistuksella ja mille kenraalille hyvänsä kiitosta tuottavalla oivallisella marssilla eksytti Ruotsin kuninkaan ja nyt samosi Varsovaa kohti saadakseen kilpailijan käsiinsä.
Varsova oli linnoittamaton eikä sitä puolustaviin puolalaisiin joukkoihin ollut liioin luottamista. Augustilla oli salaisia ystäviä kaupungissa; jos Stanislaus olisi jäänyt sinne, olisi hän ollut hukassa. Hän lähettikin sentähden perheensä niiden puolalaisten joukkojen turvissa, joihin hän enimmin luotti, Poseniin. Tässä hämmingissä hän jo luuli kadottaneensa toisen, vuoden vanhan tyttärensä. Imettäjä oli näet jättänyt hänet, mutta Stanislaus löysi hänet eräästä naapurikylän talliruuhesta, johon tyttönen oli heitetty; niin olen kuullut hänen itsensä kertovan. Se oli juuri sama lapsi, josta kohtalo, mitä suurimpien onnenvaiheiden jälkeen, teki Ranskan kuningattaren [Ludvig XV:n puoliso Maria Leszczinska (1703-1768). — Suom. muist.]. Useat aatelismiehet pakenivat eri teitä. Uusi kuningas itse lähti Kaarle XII:n luo, oppien siten ajoissa kärsimään vastoinkäymistä, jouduttuaan pakosta jättämään pääkaupunkinsa kuusi viikkoa sen jälkeen, kun hänet oli siellä valittu hallitsijaksi.
August marssi pääkaupunkiin vihaisena ja voitollisena hallitsijana. Asukkaat, joita jo Ruotsin kuningas oli paloverottanut, saivat kokea samaa vielä enemmän Augustin puolelta. Kardinaalin palatsi ja kaikki liittoutuneiden herrojen talot jätettiin ryöstettäviksi. Merkillisintä tässä ohimenevässä vallankumouksessa oli se, että paavin nuntius, joka oli saapunut kuningas Augustin seurassa, vaati herransa nimessä Posenin piispan jättämistä hänelle, koska tämä piispana ja luterilaisen kuninkaan aseitten valtaistuimelle asettaman ruhtinaan suosijana oli Rooman hovin tuomiovallan alainen.
Rooman hovi, joka aina on koettanut laajentaa maallista valtaansa hengellisen valtansa avulla, oli jo aikoja sitten perustanut Puolaan eräänlaisen oikeudenhoidon, jonka johdossa on paavin nuntius. Hänen palvelijansa eivät olleet laiminlyöneet mitään otollista tilaisuutta laajentaaksensa valtaansa, jota kyllä rahvas kunnioittaa, mutta viisaimmat miehet aina vastustavat. He olivat ottaneet itselleen oikeuden tuomita kaikki hengellisiä koskevat asiat ja varsinkin sekasortoisina aikoina anastaneet useita muitakin etuoikeuksia; näitä he ovat saaneet pitää vuoden 1728 vaiheille saakka, jolloin väärinkäytöksiä supistettiin, mutta parannus tapahtuu vasta silloin, kun ne ovat tulleet kerrassaan sietämättömiksi.
Koska kuningas Augustille oli perin mieluista rangaista Posenin piispaa säädyllisellä tavalla ja samalla olla mieliksi Rooman hoville, jota vastaan hän kaikkina muina aikoina olisi asettunut, niin hän jättikin puolalaisen piispan nuntiuksen käsiin. Nähtyään talonsa ryöstön piispa sotamiesten toimesta vietiin Italian ministerin luo; tämä lähetti hänet Saksiin, jossa hän kuoli. — Kreivi Horn kesti linnassa, johon hän oli sulkeutunut, jonkun aikaa vihollisten yhtämittaista tulta, mutta kun paikka ei ollut enää puolustettavissa, antautui hän sotavangiksi tuhannenviidensadan ruotsalaisensa kera. Tämä oli ensimäinen etu, jonka kuningas August vastoinkäymisiensä tulvassa saavutti vihollisensa voitollisia aseita vastaan.