4. Hänen on luovutettava minulle kaikki karkurit, jotka ovat siirtyneet hänen palvelukseensa, nimenomaan Juhana Patkul; sen sijaan hänen on jätettävä kaikki oikeudenkäynti niitä vastaan, jotka hänen palveluksestaan ovat siirtyneet minun palvelukseeni."
Hän antoi tämän paperin kreivi Piperille, jättäen hänen tehtäväkseen neuvotella lopusta kuningas Augustin valtuutettujen kanssa. Nämä pelästyivät ehtojen kovuutta ja panivat liikkeelle kaiken sen taidon, joka voimattomalla on käytettävissään, koettaakseen lauhduttaa Ruotsin kuninkaan ankaruutta. Heillä oli useita neuvotteluja kreivi Piperin kanssa. Tämä ministeri vastasi kaikkiin heidän esityksiinsä ainoastaan: "Sellainen on herrani ja kuninkaani tahto; hän ei ikinä muuta päätöksiään."
Sillaikaa kun Saksissa salakähmää puuhattiin tätä rauhaa, näytti onni suovan kuningas Augustille tilaisuuden saada kunniallisemman rauhan ja neuvotella voittajansa kanssa tasa-arvoisemmalta kannalta.
Venäläisen armeijan ylipäällikkö ruhtinas Menshikov saapui 30,000 miehen kera tapaamaan häntä Puolaan aikana, jolloin hän ei ainoastaan ollut enää toivomatta hänen apuaan, vaan suorastaan pelkäsi sitä. Hänellä itsellään oli luonaan joitakuita puolalaisia ja saksilaisia joukkoja, kaiken kaikkiaan noin 5,000 miestä. Ollen nyt pienine joukkoineen ruhtinas Menshikovin armeijan ympäröimänä hänellä oli syytä pelätä pahinta, jos keksittäisiin hänen rauhanhankkeensa. Niinpä hän nyt näkikin yhtaikaa olevansa vihollisen erottama valtaistuimelta ja vaarassa joutua oman liittolaisensa vangiksi. Tässä pulmallisessa tilassa sattui lisäksi armeijalla olemaan Kalishin luona, lähellä Posenin palatinaattia, edessään ruotsalainen kenraali Meyerfelt,[19] 10,000 miehen kanssa. Ruhtinas Menshikov vaati kuningas Augustia ryhtymään taisteluun. Kuningas, jouduttuaan näin mitä tukalimpaan ahdinkoon, viivytteli hyökkäystä kaikenlaisilla tekosyillä; sillä, vaikka viholliset olivatkin kolme kertaa heikommat kuin hän, oli Meyerfeltin armeijassa neljätuhatta ruotsalaista, mikä kyllä riitti tekemään tuloksen epävarmaksi. Ryhtyä taisteluun ruotsalaisten kanssa neuvottelujen kestäessä ja joutua siinä tappiolle olisi ollut sen kuilun suurentamista, jossa hän jo oli. Hän lähettikin sentähden erään luottamusmiehensä vihollisen kenraalin luo tutustuttamaan häntä salaisiin rauhanhankkeihin ja kehoittamaan häntä vetäytymään pois. Mutta tällä tiedonannolla oli aivan päinvastainen vaikutus kuin hän oli odottanut: kenraali Meyerfelt luuli, että hänelle aiottiin pelottamiseksi virittää ansa, ja päätti siitä syystä itse uskaltautua taisteluun.
Mutta tänä päivänä venäläiset voittivatkin ensi kerran säännöllisessä taistelussa. Voitto, jonka kuningas August sai miltei vasten tahtoaan, oli täydellinen. Hän saapui riemukulussa, keskellä huonoa onneaan, Varsovaan, entiseen pääkaupunkiinsa, joka muurittomana ja hävitettynä silloin oli valmis ottamaan vastaan jokaisen voittajan ja tunnustamaan väkevimmän kuninkaaksensa. Hän tunsi kiusausta käyttää hyväkseen tätä onnenhetkeä ja lähteä Saksiin ahdistamaan venäläisellä armeijalla Ruotsin kuningasta. Mutta harkittuaan, että Kaarle XII seisoi siihen saakka voittamattoman ruotsalaisen armeijan etunenässä, että venäläiset hylkäisivät hänet, saadessaan vähänkin vihiä hänen aloittamistaan neuvotteluista, että silloin hänen perintömaansa Saksi, joka jo ennestään oli tyhjennetty rahasta ja ihmisistä, joutuisi sekä ruotsalaisten että venäläisten yhtäläisen hävityksen alaiseksi, että parhaillaan Ranskaa vastaan sotiva Saksan valtakunta ei kykenisi häntä auttamaan, että hän siten jäisi valtiotta, rahoitta ja ystävittä, hän käsitti, että hänen oli pakko alistua Ruotsin kuninkaan asettamiin ehtoihin. Nämä ehdot muuttuivat vielä ankarammiksi, kun Kaarle oli saanut tietää Augustin käyneen hänen joukkojensa kimppuun neuvottelujen aikana. Hänen suuttumuksensa ja mielihyvä siitä, että voisi vieläkin perinpohjaisemmin nöyryyttää vihollista, joka juuri oli voittanut hänet, tekivät hänet yhä taipumattomammaksi sopimuksen kaikissa eri kohdissa. Niinpä kuningas Augustin voitto ainoastaan yhä enemmän pahensi hänen asemaansa — mitä kenties tuskin koskaan oli tapahtunut kenellekään muulle kuin hänelle.
Hän oli juuri laulattanut Te Deum'in Varsovassa, kun hänen valtuutettunsa Pfingsten saapui Saksista mukanaan rauhansopimus, joka riisti häneltä kruunun. August epäröi, mutta kirjoitti alle ja matkusti Saksiin siinä turhassa toivossa, että hänen läsnäolonsa voisi saada Ruotsin kuninkaan myöntyväisemmäksi ja että hänen vihollisensa kenties muistelisi heidän sukujensa vanhoja liittosuhteita ja niitä yhdistäviä verisiteitä.
Nämä kaksi ruhtinasta näkivät ensi kerran toisensa ilman mitään juhlamenoja kreivi Piperin majapaikassa Gutersdorfissa. Kaarle XII:lla oli jalassa suuret saappaat ja kaulan ympärille kiedottuna musta silkkiliina. Hänen takkinsa oli, kuten tavallista, karkeaa sinistä kangasta, koristuksena kullatut vaskinapit. Kupeellaan hänellä oli pitkä miekka, jota hän oli käyttänyt Narvan taistelussa ja jonka kahvaan hänen oli tapana nojata. Heidän keskustelunsa koski yksinomaan hänen suuria saappaitaan; Kaarle XII kertoi kuningas Augustille, ettei hän ollut kuuteen vuoteen riisunut niitä muulloin kuin maata pannessaan. Moiset tyhjänpäiväisyydet olivat ainoana puheenaiheena näillä kuninkailla, joista toinen riisti toiselta kruunun. Varsinkin August jutteli sillä miellyttävällä ja tyytyväisellä tavalla, jota ruhtinaat ja suuriin valtioasioihin tottuneet miehet osaavat noudattaa keskellä julmimpiakin loukkauksia. Molemmat kuninkaat aterioitsivat kahdesti yhdessä. Kaarle XII antoi tällöin aina varta vasten Augustille oikean puolen, mutta tinkimättä rahtuakaan vaatimuksistaan hän päinvastoin yhä kovensi niitä. Sekin oli jo paljon, että hallitsijan täytyi luovuttaa armeijan kenraali ja julkinen ministeri; kovin nöyryyttävää oli, että hänen oli pakko lähettää seuraajalleen Stanislaukselle kruunun jalokivet ja arkisto; mutta nöyryytyksen huippu oli kuitenkin se, että hänen oli lisäksi onniteltava valtaistuimelle nousun johdosta sitä, joka nousi sille juuri hänen sijastaan! Kaarle vaati Augustia tekemään sen kirjeellisesti; erotettua kuningasta piti käskeä moneen kertaan, mutta Kaarle tahtoi tämän kirjeen, ja Augustin täytyi se kirjoittaa. Se seuraa tässä semmoisena kuin äskettäin olen sen nähnyt, kopioituna tarkasti alkutekstistä, jota kuningas Stanislaus säilyttää vieläkin.
"Hyvä herra ja veli!
Olimme katsoneet tarpeettomaksi asettua erityiseen kirjeelliseen yhteyteen Teidän Majesteettinne kanssa. Jotta kuitenkin tekisimme Ruotsin kuninkaallisen majesteetin mieliksi ja jotta meitä ei voitaisi moittia siitä, että muka hangottelisimme hänen haluansa vastaan, me täten onnittelemme Teitä kruunun saavuttamisen johdosta ja toivomme, että löytäisitte isänmaassanne uskollisempia alamaisia kuin ne, jotka me sinne jätimme. Koko maailma on myöntävä meille oikeuden uskoa, että kaikista hyvänteoistamme olemme saaneet palkaksemme ainoastaan kiittämättömyyttä, ja että useimmat alamaisistamme ovat uurastaneet vain häviömme jouduttamista. Toivomme, ettei Teidän tarvitsisi joutua samanlaisiin onnettomuuksiin, ja jätämme Teidät Jumalan suojaan.
Dresdenissä, 8 p. huhtikuuta 1707.