Nuoruudessaan hänellä oli suhde erään puolalaisen aatelismiehen puolison kanssa. Se paljastettiin, ja aviomies sidotutti hänet alastonna erään hurjan hevosen selkään ja päästi hänet menemään siinä tilassa. Hevonen, joka oli kotoisin Ukrainasta, palasi sinne ja kantoi sinne selässään tuskasta ja nälästä puolikuolleen Mazeppan. Muutamat talonpojat ottivat hänet hoiviinsa; hän eli kauan heidän keskuudessaan ja kunnostautui useilla retkillä tataareja vastaan. Hänen neronsa etevämmyys antoi hänelle suuren merkityksen kasakkain kesken; hänen arvonsa kasvoi päivä päivältä ja saattoi vihdoin tsaarin tekemään hänet Ukrainan ruhtinaaksi.[25]
Kun hän kerran istui Moskovassa tsaarin kanssa aterialla, ehdotti tämä hänelle, että hän ryhtyisi totuttamaan kasakoita kuriin ja siten saattamaan heidät riippuvaisemmiksi kruunusta. Mazeppa vastasi, että Ukrainan tilanne ja mainitun kansan henki olivat voittamattomia esteitä. Tsaari, joka alkoi olla kiihottunut viinistä eikä aina voinut hillitä kiukkuansa, kutsui häntä petturiksi ja uhkasi seivästyttää hänet.
Palattuaan Ukrainaan Mazeppa alkoi suunnitella kapinaa. Ruotsin armeija, joka pian näyttäytyi hänen rajoillansa, teki sen hänelle mahdolliseksi. Hän päätti tekeytyä riippumattomaksi ja luoda itselleen Ukrainasta ja Venäjän keisarikunnan pirstaleista mahtavan kuningaskunnan. Mazeppa oli rohkea ja yritteliäs mies ja korkeasta iästään huolimatta väsymättömän toimelias. Hän liittoutui salaisesti Ruotsin kuninkaan kanssa, jouduttaaksensa tsaarin kukistumista ja siitä hyötyäksensä.
Kuningas suostui kohtaamaan hänet Desna-joen luona. Mazeppa lupasi saapua sinne 30,000 miehen, sotatarpeiden, muonavarojen ja äärettömien aarteiden kanssa. Ruotsalainen armeija marssi nyt tähän suuntaan suureksi mielipahaksi kaikille upseereille, jotka eivät tienneet mitään kuninkaan sopimuksesta mainitun kasakan kanssa. Kaarle lähetti Lewenhauptille käskyn tuoda hänelle pikimmiten joukkoja ja muonavaroja Ukrainaan, jossa hän aikoi viettää talven, jotta sitten, hankittuaan tämän maan ensin varmasti haltuunsa, voisi valloittaa Moskovan valtakunnan seuraavana keväänä. Sillä välin hän eteni Desna-jokea kohti, joka laskee Dnepriin Kiovan luona.
Siihen saakka kestetyt kulkuvaikeudet olivat leikintekoa niiden rinnalla, jotka kohtasivat heitä tällä uudella tiellä. Heidän täytyi kulkea viidenkymmenen penikulman laajuisen metsän halki, joka oli täynnä soita. Kenraali Lagercrona, joka marssi edellä viidentuhannen miehen ja pionieerien kera, vei armeijan liiaksi itään, kolmenkymmenen penikulman päähän oikeasta tiestä. Nelipäiväisen marssin jälkeen kuningas huomasi Lagercronan tekemän virheen, ja suurella vaivalla päästiin jälleen oikealle tielle. Mutta melkein koko tykistö ja kaikki kuormastovaunut juuttuivat soihin tai upposivat sinne.
Vihdoin kaksitoistapäiväisen perin rasittavan marssin jälkeen, kun oli syöty loppuun ne vähät korppuvarat, jotka vielä olivat jäljellä, saapui väsymyksen ja nälän riuduttama armeija Desnan partaalle siihen kohtaan, jonka Mazeppa oli määrännyt yhtymäpaikaksi. Mutta tämän ruhtinaan sijasta siinä tavattiinkin joukko-osasto venäläisiä, joka eteni joen vastakkaista rantaa kohti. Kuningas hämmästyi, mutta päätti kuitenkin heti mennä Desnan yli ja käydä vihollisten kimppuun. Mainitun joen rannat olivat niin jyrkät, että sotamiehet täytyi laskea köysillä alas. He kulkivat sitten totuttuun tapaansa joen yli, toiset kiireesti kokoonkyhätyillä lautoilla, toiset uiden. Venäläinen joukko-osasto, joka saapui paikalle samaan aikaan, oli vain 8,000 miehen suuruinen eikä tehnyt kauan vastarintaa. Niin oli tämäkin este vielä voitettu.
Kaarle tunkeutui nyt syvemmälle näillä aavoilla alueilla, ollen yhtä epävarma tiestä kuin Mazeppan uskollisuudesta. Vihdoin näyttäytyi mainittu kasakka, mutta pikemmin pakolaisena kuin mahtavana liittolaisena.
Venäläiset olivat näet keksineet hänen aikeensa ja ehättäneet ennemmin. He olivat hyökänneet hänen kasakkainsa kimppuun ja hakanneet ne kappaleiksi. Hänen etevimmät ystävänsä, jotka olivat ase kädessä joutuneet vangeiksi, tuomittiin, luvultansa kolmekymmentä, teilattaviksi; hänen kaupunkinsa oli poltettu tuhkaläjäksi, hänen aarteensa ryöstetty, hänen Ruotsin kuningasta varten varaamansa elintarpeet otettu pois. Töintuskin oli hän itse päässyt pakoon 6,000 miehen ja muutamien kullalla ja hopealla kuormattujen hevosten kera. Kuitenkin hän toi kuninkaalle toivon, että tämä, käyttämällä hyväkseen hänen tietojaan ja suhteitaan ja kaikkien kasakkain alttiutta, jotka, raivoissaan venäläisille, saapuivat joukoittain leiriin ja toivat muonavaroja, voisi pitää puoliaan tässä tuntemattomassa maassa.
Kaarle toivoi yhä vielä, että kenraali Lewenhaupt saapuisi korjaamaan tämän onnettomuuden. Hänenhän tuli tuoda noin 15,000 ruotsalaista, jotka merkitsivät enemmän kuin satatuhatta kasakkaa, ynnä sotatarpeita ja muonavaroja. Mutta hän saapuikin miltei samanlaisessa tilassa kuin Mazeppa.
Hän oli jo kulkenut Dnjeprin yli Mohilevin yläpuolelta ja edennyt sen toisella puolella kaksikymmentä penikulmaa Ukrainaan vievää tietä. Hän kuljetti kuninkaalle kahdeksantuhatta vaunua sisältävää kuormastoa ynnä matkallaan Liettuasta kokoon haalimiaan rahoja. Mutta hänen saapuessaan Ljesnan kauppalan luo, lähelle sitä paikkaa, missä Pronja- ja Soz-joet yhtyvät laskeakseen sitten koko joukon alempana Dnjepriin, näyttäytyikin tsaari lähes 40,000 miehen etunenässä.