Funckin oli pakko mennä esittämään tämä vaarallinen vaatimus. Vastauksen asemesta hänet pistettiin tyrmään. Vihastunut sulttaani kutsui kokoon ylimääräisen divaanin ja puhui siellä itse, mitä hän muutoin teki perin harvoin. Hänen puheensa kuului silloin tehdyn käännöksen mukaan seuraavasti:
"Minä tunnen Ruotsin kuninkaan melkein yksinomaan Pultavan tappiosta ja siitä pyynnöstä, jonka hän silloin teki minulle, että antaisin hänelle turvapaikan valtakunnassani. Minä en luullakseni tarvitse häntä eikä minulla ole mitään syytä enemmän rakastaa kuin pelätäkään häntä. Pitämättä kuitenkaan lukua muusta kuin muhamettilaisten vieraanvaraisuudesta ja omasta jalomielisyydestäni, joka levittää suosionsa kasteen niin suurten kuin pienten, niin muukalaisten kuin omien alamaistenikin ylitse, minä olen ottanut hänet vastaan ja avustanut kaikin tavoin häntä, hänen ministerejään, upseerejaan ja sotamiehiään, enkä ole kolmeen ja puoleen vuoteen lakannut tuhlaamasta hänelle lahjoja.
"Minä olen myöntänyt hänelle melkoisen turvajoukon saattamaan häntä hänen valtioihinsa. Hän on vaatinut tuhat kukkarollista maksaaksensa erinäisiä kuluja, vaikkapa minä itse huolehdin kaikesta; tuhannen asemesta minä olen myöntänyt hänelle tuhatkaksisataa. Houkuteltuaan ne Benderin seraskierilta hän vaatii vielä lisäksi tuhat uutta eikä tahdo ollenkaan lähteä, sanoen tekosyyksi turvajoukon olevan liian pienen, vaikkapa se oikeastaan on liiankin suuri ystävällisen maan läpi kulkemiseen.
"Minä kysyn siis, onko vieraanvaraisuuden lakien loukkaamista, jos lähetän tämän ruhtinaan kotiinsa, ja voivatko vieraat vallat syyttää minua väkivaltaisuudesta ja vääryydestä siinä tapauksessa, että minun täytyisi väkisin pakoittaa hänet lähtemään."
Koko divaani vastasi suurherran menettelevän oikeuden ja kohtuuden mukaan. Mufti julisti, ettei muhamettilaisen tarvinnut osoittaa vieraanvaraisuutta uskottomia, vielä vähemmän kiittämättömiä kohtaan, ja hän antoi fetfansa, eräänlaisen hyväksymyksen, joka melkein aina seuraa suurherran tärkeitä käskyjä. Näitä fetfoja pidetään oraakkelilausumien arvoisina, vaikkapa niiden antajat ovat samanlaisia sulttaanin orjia kuin muutkin.
Käskyn ja fetfan veivät Benderiin bujuk-imraur eli ylitallimestari ja shiau-pasha eli ylihovimestari. Benderin pasha sai tämän käskyn tataarien khaanin luona; hän lähti heti Varnitzaan kysymään, tahtoiko kuningas lähteä ystävänä vai pakoittaa hänet panemaan sulttaanin käskyn toimeen väkivallalla.
Tämä uhkaus saattoi Kaarlen vihan vimmoihin. "Tottele herraasi, jos uskallat", huusi hän pashalle, "ja poistu heti näkyvistäni!" — Suuttunut pasha lähti vastoin turkkilaisten tapaa nelistäen tiehensä. Tiellä hän kohtasi Fabricen ja huusi ohi nelistäessään hänelle: "Kuningas ei tahdo kuulla mitään järkisyitä; nyt saat nähdä outoja asioita." — Vielä samana päivänä hän pidätti kuninkaalta elintarpeet ja otti pois hänen janitshaarivartionsa. Hän ilmoitti Varnitzassa oleville puolalaisille ja kasakoille, että jos he halusivat saada elintarpeita, heitän tuli jättää Ruotsin kuninkaan leiri ja asettua Benderiin Portin suojelukseen. Kaikki tottelivat ja jättivät kuninkaan vain talonsa upseerien ja kolmensadan ruotsalaisen sotilaan varaan 20,000 tataaria ja 60,000 turkkilaista vastaan.
Leirissä ei enää ollut mitään elintarpeita enemmän ihmisille kuin hevosillekaan. Kuningas määräsi tapettavaksi leirin ulkopuolella kaksikymmentä niistä kauniista arabialaisista hevosista, jotka suurherra oli lähettänyt hänelle, sanoen: "En tahdo heidän muonavarojaan enkä heidän hevosiaan." — Se oli juhlahetki tataareille, jotka, kuten tiedetään, pitävät hevosen lihaa herkullisena.
Sillä välin turkkilaiset ja tataarit saarsivat kaikilta tahoilta kuninkaan pienen leirin. Hämmästymättä siitä tämä ruhtinas antoi kolmensadan ruotsalaisensa luoda oikein säännöllisiä vallituksia. Hän itse oli työssä mukana; hänen rahastonhoitajansa, sihteerinsä, kamaripalvelijansa ja kaikki muut palvelijat ottivat osaa työhön: toiset rakensivat sulkuja ikkunoihin, toiset upottivat hirsiä maahan kaaritukipilarien muotoon ovien taakse.
Kun talo oli nyt turvattu varustuksilla ja kun kuningas oli tehnyt kierroksen luuloteltujen linnoitustensa kautta, asettui hän rauhallisesti pelaamaan shakkia suosikkinsa Grothusenin kanssa, ikäänkuin kaikki olisi ollut mitä varmimmassa turvassa. Onneksi Holsteinin lähettiläs Fabrice ei majaillut Varnitzassa, vaan pienessä Varnitzan ja Benderin välillä olevassa kylässä, jossa asui myös Englannin lähettiläs Ruotsin kuninkaan luona, Jeffreys. Nähdessään myrskyn olevan puhkeamaisillaan nämä kaksi ministeriä tarjoutuivat välittäjiksi turkkilaisten ja Kaarlen välille. Khaani ja varsinkin Benderin pasha, jolla ei ollut mitään halua tehdä tälle hallitsijalle väkivaltaa, ottivat molempien ministerien tarjouksen kiitollisina vastaan. He pitivät keskenään Benderissä kaksi neuvottelua; niissä olivat läsnä myös mainittu seraljin hovimestari ja ylitallimestari, jotka olivat tuoneet sulttaanin käskyn ja muftin fetfan.