Levitettyään aluksi varovaisesti yleisön keskuuteen näitä uusia rahoja parooni Görtzin oli pian pakko mennä siinä yli kaikkien rajojen, kun hän ei enää jaksanut hillitä alkuunpanemaansa liikettä. Kaikki kauppatavarat ja elintarpeet näet nousivat huimaaviin hintoihin, ja niin hänen täytyi yhä lisätä kuparirahojen määrää; mutta kuta enemmän ne lisääntyivät, sitä arvottomammiksi ne kävivät. Niinpä Ruotsi, ollen tulvillaan tätä väärää rahaa, nostikin suuttumuksen myrskyn parooni Görtziä vastaan. Kansa, joka yhä kunnioitti Kaarle XII:tta, ei liioin rohjennut vihata häntä, mutta antoi koko kiukkunsa painon kohdata ministeriä, joka muukalaisena ja raha-asiain hoitajana oli kahdenkertaisesi yleisen vihan esineenä.
Eräs hänen papiston maksettavaksi aikomansa vero saattoi hänet koko kansan kiroihin. Papit, jotka liiankin usein tekevät asiansa yhteiseksi Jumalan asian kanssa, nimittivät häntä julkisesti jumalankieltäjäksi, koska hän vaati heiltä rahaa. Uusiin kuparirahoihin oli leimattu muutamien vanhanajan jumalien kuvia; siitä saatiin aihe nimittää näitä rahoja "parooni Görtzin jumaliksi".
Häneen kohdistettuun yleiseen vihaan liittyi toisten ministerien kateus, joka oli sitä leppymättömämpi, kuta voimattomampi se silloin oli. Myös kuninkaan sisar ja hänen prinssi-puolisonsa pelkäsivät häntä, koska hän syntyperänsä vuoksi oli kiintynyt Holsteinin herttuaan ja kykeni jonakin kauniina päivänä laskemaan hänen päähänsä Ruotsin kruunun. Hänen ainoana tukenaan koko maassa oli Kaarle XII; mutta juuri tuo yleinen suuttumus oli omiaan vain lujittamaan häntä kohtaan kuninkaan ystävyyttä, sillä tämän tunteet tavallisesti kasvoivat vastarinnan johdosta. Hän osoitti Görtzille luottamusta, joka läheni miltei alistumista; hän antoi tälle maan sisäisessä hallinnossa rajattoman vallan ja jättäytyi aivan vastustelematta hänen johtoonsa kaikessa, mikä koski tsaarin kanssa vireillä olevia suunnitelmia; erityisesti hän kehoitti Görtziä kiirehtimään Ahvenanmaalla pidettäviä neuvotteluja.
Niinpä Görtz todellakin, saatettuaan Tukholmassa loppuun raha-asiain järjestelyn, joka oli vaatinut hänen läsnäoloaan, matkusti päättämään tsaarin ministerin kanssa suuren työnsä, jonka oli pannut alkuun.
Seuraavat olivat tämän liiton alustavat ehdot, jonka tuli muuttaa Euroopan olotila, sellaisina kuin ne on tavattu Görtzin papereissa hänen kuolemansa jälkeen:
Tsaari saisi pitää koko Liivinmaan sekä osan Inkerinmaata ja Karjalaa, mutta kaiken muun hän luovuttaisi takaisin Ruotsille. Hän liittyisi Kaarle XII:een palauttamaan kuningas Stanislauksen Puolan valtaistuimelle ja sitoutuisi tunkeutumaan tähän maahan 80,000 venäläisen kanssa syöksemään valtaistuimelta saman kuningas Augustin, jonka hyväksi hän oli käynyt sotaa jo kymmenen vuotta. Samoin hän toimittaisi Ruotsin kuninkaalle tarpeelliset laivat kuljettamaan 10,000 ruotsalaista Englantiin ja 30,000 Saksaan. Pietarin ja Kaarlen yhtyneitten sotavoimien tulisi käydä Englannin kuninkaan kimppuun hänen perintömaassaan Hannoverissa ja Werdenissä. Samojen sotajoukkojen oli myös asetettava Holsteinin herttua jälleen valtaansa ja pakoitettava Preussin kuningas hyväksymään sopimus, jonka nojalla häneltä otettaisiin pois osa hänen valloittamistaan alueista.[45]
Kaarle menettelikin heti aivan kuin hänen voittoisat, tsaarin joukkojen tukemat armeijansa jo olisivat suorittaneet kaiken sen, mitä aiottiin tehdä. Hän vaati kopeasti Saksan keisaria täyttämään Altranstädtin rauhan ehdot. Mutta Wienin hovi tuskin suvaitsi vastatakaan sellaisen ruhtinaan esitykseen, jonka puolelta se ei enää luullut olevan mitään pelättävää.
Puolan kuningas tunsi suurempaa epävarmuutta; hän näki myrskyn uhkaavan joka puolelta. Puolan aatelisto oli liittoutunut häntä vastaan, ja valtaan palaamisestaan saakka hänen oli täytynyt alituisesti joko taistella alamaisiaan vastaan tai neuvotella heidän kanssansa. Tsaarilla, hänen pelättävällä suojelijallaan, oli Danzigin edustalla sata kaleeria ja 80,000 miestä Puolan rajoilla. Koko pohjoismaat olivat täynnä kateutta ja sekasortoa. Flemming, ollen itse kaikkein epäluuloisimpia ihmisiä, jota naapurivaltain samalla tuli mitä huolellisimmin varoa, aavisti ensimäisenä, mitä tsaarilla ja Ruotsin kuninkaalla oli hankkeissa Stanislauksen hyväksi. Senpätähden hän tahtoikin vangituttaa tämän hänen herttuakunnassaan Zweibrückenissä, samoin kuin Jaakko Sobieski oli aikoinaan vangittu Schlesiassa. Eräs niitä yritteliäitä ja levottomia ranskalaisia, jotka lähtevät kokemaan onneansa vieraissa maissa, oli joku aika sitten vienyt muutamia itsensä tapaisia ranskalaisia seikkailijoita Puolan kuninkaan palvelukseen. Hän esitti ministeri Flemmingille suunnitelman, jossa hän sitoutui kolmenkymmenen päättäväisen ranskalaisen upseerin kanssa ottamaan kiinni kuningas Stanislauksen hänen palatsissaan ja tuomaan hänet vangittuna Dresdeniin. Suunnitelma hyväksyttiin, sillä moiset yritykset olivat silloin varsin yleisiä. Olivathan jotkut senlaatuiset miehet, joilla Italiassa on nimenä bravi, tehneet samantapaisia kolttosia Milanossa viimeisen Saksan ja Ranskan välisen sodan aikana. Sittemmin olivat useat Hollantiin paenneet ranskalaiset uskaltaneet tunkeutua Versaillesiin saakka ryöstääkseen sieltä mukaansa perintöruhtinaan, ja miltei Ludvig XIV:n linnan ikkunain alla ottaneet haltuunsa ensimäisen tallimestarin.
Tuo seikkailija järjesti nyt miehensä ja kyytihevosensa kuntoon yllättääkseen Stanislauksen ja viedäksensä hänet mukanaan. Mutta yritys tuli ilmi itse toimeenpanon aattona. Useat osanottajista pääsivät pakoon, muutamia otettiin vangiksi. He eivät tietysti voineet odottaakaan, että heitä kohdeltaisiin sotavankeina, vaan rosvoina. Mutta rankaisemisen asemesta Stanislaus tyytyi lausumaan heille muutamia hyväsydämisiä moitteita; vieläpä hän antoi heille rahaakin, jotta he voisivat tulla toimeen, ja osoitti tällä jalomielisyydellään, että hänen kilpaveljellään Augustilla oli todella täysi syy pelätä häntä.
Sillä välin Kaarle lokakuussa 1718 lähti toisen kerran valloittamaan Norjaa. Hän oli niin hyvin järjestänyt kaikki toimenpiteensä, että toivoi kuudessa kuukaudessa pääsevänsä mainitun kuningaskunnan herraksi. Hän tahtoi mieluummin valloittaa lumen ja jään peittämiä kallioita talvisen kylmyyden keskellä, mikä Ruotsissakin, jossa ilmasto on lauhkeampi, tappaa eläimiä, kuin riistää kauniit saksalaiset maakuntansa vihollistensa käsistä. Hän näet toivoi, että hänen uusi liittonsa tsaarin kanssa antaisi hänelle kohdakkoin tilaisuuden ottaa takaisin kaikki nuo maakunnat; sitäkin enemmän viehätti hänen kunniaansa riistää voittoisalta viholliselta kokonainen kuningaskunta.