Hän ei ollut vielä kauan ehtinyt olla Serendibin saarella, kun häntä jo alettiin pitää erinomaisena ihmisenä. Hänestä tuli pian ratkaisija kaikissa kauppiasten välisissä riidoissa, viisasten ystävä ja niiden muutamien neuvonantaja, jotka neuvoista välittivät. Kuningaskin tahtoi nähdä ja kuulla häntä. Pian hän oppikin tuntemaan Zadigin arvon; hän luotti suuresti hänen viisauteensa ja teki hänet ystäväkseen. Kuninkaan ystävyys ja kunnioitus panivat Zadigin vapisemaan; joka hetki hän oli tietoinen siitä onnettomuudesta, jonka Moabdarin hyvyys oli hänelle aiheuttanut. "Minä miellytän kuninkaita", sanoi hän; "eikö se olekin minun tuhoni?" — Kuitenkaan hän ei voimit vetäytyä hallitsijan suosionosotuksia pakoon; on näet myönnettävä, että Nabussan, Serendibin kuningas, Nabassunin pojan ja Sanbusnan pojanpojan Nussanabin poika, oli Aasian parhaita ruhtinaita, josta sen, joka kerrankin puheli hänen kanssaan, täytyi pakostakin ruveta pitämään.
Tämä hyvä ruhtinas oli alituisen kehumisen, petoksen ja varastelun esineenä. Hänen aarteitaan ryöstettiin ehtimiseen. Serendibin saaren ylimmäinen veronkantaja antoi siinä aina hyvän esimerkin, jota sitten muut uskollisesti noudattivat. Kuningas kyllä tiesi sen, hän oli jo usein vaihtanut rahastonhoitajaa, mutta vieläkään ei hänen ollut onnistunut poistaa tuota juurtunutta tapaa, jonka mukaan kuninkaan tulot jaettiin kahteen erisuureen osaan, joista pienempi tuli kuninkaalle ja suurempi rahastonhoitajille.
Kuningas Nabussan uskoi huolensa viisaalle Zadigille. Hän virkkoi:
"Etköhän sinä, joka osaat niin kauniita asioita, tietäisi jotakin keinoa löytääkseni sellaisen rahastonhoitajan, joka ei varastaisi minulta?"
"Kyllä kai", vastasi Zadig; "mutta tiedän pettämättömän keinon hankkia teille sellaisen miehen, jolla on puhtaat kädet."
Ihastuneena syleili kuningas häntä ja kysyi, miten hänen oli meneteltävä.
"Teidän tulee vain", sanoi Zadig, "antaa kaikkien avonaiseen rahastonhoitajan virkaan pyrkijäin tanssia, ja se heistä, joka tanssii kepeimmin, on varmasti myös rehellisinkin mies."
"Sinä lasket leikkiä", sanoi kuningas. "Sepä olisi omituinen tapa valita itselleen rahastonhoitajia. Kuinka! Sinä siis väität, että se, joka parhaiten tekee ilmahyppyjä, on myös rehellisin ja taitavin rahastonhoitaja."
"Minä en tahdo väittää, että hän on taitavin", vastasi Zadig, "mutta sen voin kyllä vakuuttaa, että hän ehdottomasti on rehellisin heistä."
Zadig puhui niin vakuuttavasti, että kuningas luuli hänellä olevan jonkin salaisen taikakeinon erottaa oikeat rahastonhoitajat vääristä.