"Minä en rakasta taikatemppuja", sanoi Zadig. "Taikurit ja noitakirjat ovat minulle aina olleet vastenmielisiä. Jos Teidän Majesteettinne sallii minun panna toimeen ehdottamani kokeen, niin tulette pian vakuuttuneeksi siitä, että salaisuuteni on maailman helpoin ja yksinkertaisin asia."
Serendibin kuningas Nabussan ällistyi vielä enemmän kuullessaan, että salaisuus oli yksinkertainen, kuin jos se olisi luuloteltu hänelle ihmeeksi.
"No hyvä", sanoi hän, "menettele kuten parhaaksi katsot."
"Sallikaa minun vain toimia", sanoi Zadig. "Te voitatte tästä kokeesta enemmän kuin luulettekaan."
Vielä samana päivänä hän kuulututti kuninkaan nimessä, että kaikkien niiden, jotka halusivat hakea hänen armollisimman majesteettinsa, Nussanabin pojan Nabussanin yliveronkantajan virkaa, oli krokodiilikuun ensimmäisenä päivänä kepeissä silkkipukimissa saavuttava kuninkaan etuhuoneeseen. Hakijoita ilmoittautui 64 kappaletta. Läheiseen saliin oli asetettu soittoniekkoja; kaikki oli valmista tanssiaisia varten. Mutta mainitun salin ovi oli kiinni, ja sinne päästäkseen täytyi kulkea kapean ja jotenkin pimeän käytävän kautta. Ovenvartija kuljetti viranhakijat, yhden erältään, tämän käytävän kautta, jonne kukin jätettiin muutamiksi minuuteiksi yksinään. Kuningas, joka tunsi asian, oli asettanut tähän käytävään esille kaikki aarteensa.
Kun kaikki viranhakijat olivat kokoontuneet saliin, niin kuningas käski heidät tanssimaan. Tuskin koskaan on tanssittu raskaammin ja kömpelömmin; kaikilla oli pää riipuksissa, selkä köykyssä ja kädet kylkiin puristettuina. "Millaisia lurjuksia!" sanoi Zadig itsekseen.
Yksi ainoa tanssi kepeästi, pystypäin, varmoin katsein, ojennetuin käsivarsin, ruumis suorana ja polvet vakavina.
"Kas siinä rehellinen ja kelpo mies!" sanoi Zadig.
Kuningas syleili tuota oivaa tanssijaa, ja nimitti hänet rahastonhoitajakseen. Kaikkia muita sen sijaan rangaistiin ja sakotettiin sen mukaan kuin olivat ansainneetkin. Jokainen heistä oli näet käytävässä viipyessään täyttänyt taskunsa niin että tuskin kykeni kävelemään. Kuningasta suretti kovasti sellainen ihmisluonnon heikkous, että neljästäseitsemättä tanssijasta kolmeseitsemättä oli konnia. Pimeää käytävää ruvettiin sen jälkeen nimittämään "Kiusauksen tieksi."
Persiassa nuo kolmeseitsemättä herraa olisi seivästetty; muissa maissa olisi perustettu erityinen tuomioistuin, joka kuluihinsa olisi niellyt koko tuon varastetun summan kolminkertaisesti, tuottamatta penniäkään hallitsijan aarrekammioon; jossakin toisessa maassa taas he olisivat selviytyneet jutusta vapaina, vieläpä syösseet tuon kepeäjalkaisen tanssijan epäsuosioonkin; Serendibissä heidät tuomittiin vain maksamaan sakkoa valtiorahastoon, sillä Nabussan oli sangen lempeä ruhtinas.