Zadig vastasi hänelle samaan tapaan kuin oli tehnyt rahastonhoitajaa valittaessa:
"Herra, jättäkää asia haltuuni, mutta sallikaa minun vielä kerran käyttää apunani niitä aarteita, jotka Te asetitte Kiusauksen käytävään. Minä teen niistä Teille kyllä tilin ettekä Te kadota siinä mitään."
Kuningas antoi Zadigille täydet valtuudet. Tämä valitsi Serendibistä kolmeneljättä pientä kyttyräselkää, jotka olivat mahdollisimman rumia, samoin kolmeneljättä mitä kauneinta hovipoikaa ja lopuksi kolmeneljättä mitä kaunopuheisinta ja väkevintä Buddhan pappia. Hän antoi kaikille vapaan pääsyn sulttaanittarien huoneisiin. Jokainen pieni kyttyräselkä sai tarjota heille neljätuhatta kultarahaa, ja jo ensimmäisenä päivänä kaikki kyttyräselät löysivät omansa. Hovipojat, joilla ei ollut tarjottavana muuta kuin itsensä, voivat kerskata menestyksestään vasta kahden tai kolmen päivän perästä. Papeilla oli vielä enemmän vaivaa, mutta vihdoin kolmeneljättä hurskasta sielua suostui heihinkin.
Kuningas katseli ikkunaverhojen takaa, mistä voi nähdä kaikkiin kammioihin, kaikkia näitä kokeita ja ihmetteli suuresti: hänen sadasta vaimostaan oli yhdeksänkymmentä yhdeksän hänen näkyvissään langennut viettelykseen. Jäljellä oli vain yksi ainoa, vallan nuori ja kokematon, jota hallitsija ei vielä ollut edes koskenutkaan. Häntä annettiin yhden, kahden jopa kolmenkin kyttyräselän viekoitella ja luvata hänelle aina kahteenkymmeneen tuhanteen kultarahaan saakka. Hän pysyi järkähtämättömänä eikä voinut pidättyä nauramasta kyttyräselkäisille, jotka luulivat rahansa tekevän heidät kauniimmiksi. Häntä houkuteltiin kahden kauneimman hovipojan avulla, mutta hän sanoi, että kuningas oli hänestä vieläkin kauniimpi. Lopuksi lähetettiin hänen kimppuunsa kaikista kaunopuheisin pappi ja sen jälkeen kaikista pelottomin, mutta hän arvioi edellisen lörpöttelijaksi eikä viattomuudessaan voinut aavistaakaan jälkimmäisen ansioita.
"Sydämestä kaikki riippuu", sanoi hän. "Minua ei voi koskaan vietellä enemmän kyttyräselän kulta kuin nuorukaisen sulous tai papin houkutukset, sillä minä rakastan yksistään Nabussania, Nussanabin poikaa, ja odotan vain hänen vastarakkauttaan."
Kuningas oli pakahtua riemusta, hämmästyksestä ja hellyydestä. Hän otti kaiken sen rahan, jonka avulla kyttyräselät olivat voittaneet, ja lahjoitti sen kauniille Falidelle; se oli tuon nuoren neidon nimi. Hän antoi hänelle sydämensäkin, jonka Falide myös hyvin ansaitsi; sillä milloinkaan ei nuoruuden kukoistus ole ollut loistavampi, milloinkaan eivät kauneuden sulot ole olleet hurmaavampia. Historiallinen totuus pakottaa meidät tosin myöntämään, että hänen kumarruksensa oli hieman kömpelö; mutta sen sijaan hän tanssi kuin keijukainen, lauloi kuin seireeni ja puheli kuin sulotar. Hän oli oikea lahjakkuuden ja hyveiden perikuva.
Rakastunut Nabussan jumaloi häntä. Ikävä kyllä hänellä oli siniset silmät, mikä oli syynä mitä suurimpaan onnettomuuteen. Oli näet olemassa eräs vanha laki, joka kielsi kuninkaita rakastamasta sellaisia naisia, joita kreikkalaiset myöhemmin kutsuivat nimellä "boopides." Pappien päämies oli yli viisituhatta vuotta sitten saanut aikaan tämän lain. Voittaakseen omakseen Serendibin ensimmäisen kuninkaan lemmityn tuo ensimmäinen ylipappi oli liittänyt sinisten silmien hylkäystuomion olennaisena osana valtakunnan perustuslakeihin. Kaikki valtakunnan säädyt alkoivat tehdä asiasta Nabussanille vakavia huomautuksia. Väitettiin aivan julkisesti, että valtakunnan viimeiset päivät olivat tulleet, että häpeämättömyys oli noussut huippuunsa ja koko luontoa uhkasi kauhea tapahtuma; sanalla sanoen, että Nabussan, Nussanabin poika, rakasti kahta suurta sinistä silmää. Kyttyräselät, rahastomiehet, papit ja ruskeasilmäiset täyttivät koko kuningaskunnan valituksillaan.
Serendibin pohjoisosassa asuvat villit kansat käyttivät tätä yleistä tyytymättömyyttä hyväkseen. He tekivät hyökkäyksen hyvän Nabussanin maahan. Tämä vaati apurahoja alamaisiltaan. Papit, joiden hallussa oli toinen puoli valtion tulolähteitä, tyytyivät kohottamaan kätensä taivasta kohti, mutta kieltäytyivät pistämästä niitä raha-arkkuihinsa kuninkaan auttamiseksi. He sävelsivät kauniita rukouksia, mutta jättivät valtion raakalaisten saaliiksi.
"Oi rakas Zadig! voitko pelastaa minut tästä hirveästä hädästä?" huudahti Nabussan tuskissaan.
"Sangen mielelläni", vastasi Zadig. "Te tulette saamaan papeilta niin paljon rahaa kuin ikinä haluatte. Jättäkää vain heidän maatiluksensa ja linnansa alttiiksi ja puolustakaa ainoastaan omianne."