XIX
Taistelut
Kuningatar oli otettu Babylonissa vastaan kaikella sillä ihastuksella, jota aina osotetaan kauniille ruhtinattarelle, joka on paljon kärsinyt. Babylon näytti taas rauhallisemmalta; Hyrkanian ruhtinas oli eräässä taistelussa saanut surmansa, ja voittoisat babylonilaiset julistivat nyt, että Astarten piti mennä naimisiin sen miehen kanssa, joka valittaisiin hallitsijaksi. Ei tahdottu, että maailman arvokkain valtapaikka, nimittäin Astarten miehen ja Babylonin kuninkaan asema, riippuisi juonista ja vehkeilystä. Sentähden vannottiin tunnustaa kuninkaaksi vain urhoollisin ja viisain mies.
Jonkin matkan päähän kaupungista laitettiin suuri kilparata, joka ympäröitiin muhkeasti koristetuilla katsojariveillä. Taistelijain tuli saapua sinne kaikenlaisilla aseilla varustettuina. Jokainen heistä sai katsojarivin takaa käytettäväkseen erillisen huoneen, jossa kukaan ei voinut häntä nähdä eikä tuntea. Kunkin tuli taistella neljä erää; niiden, jotka olivat kyllin onnellisia voittamaan neljä ritaria, tuli sitten taistella toisiansa vastaan, kunnes se, joka viimeisenä pysyi pystyssä kilparadalla, julistettaisiin kisojen voittajaksi.
Neljän päivän perästä hänen tuli palata samoissa varuksissa selvittämään maagien asettamia arvoituksia. Jollei tämä hänelle onnistunut, ei hän kelvannut kuninkaaksikaan, ja peitsentaittamisen täytyi alkaa uudelleen, kunnes löytyi mies, joka voittaisi molemmissa kilpailuissa; tahdottiin näet välttämättömästi saada kuninkaaksi kaikkein urhoollisin ja viisain mies.
Kuningatar oli koko tämä aika pidettävä tarkan valvonnan alaisena; hänen sallittiin ainoastaan hunnutettuna olla läsnä kisoissa, mutta hän ei saanut puhella kenenkään kilpailevan kanssa, jottei mikään puolueellisuus tai vääryys pääsisi vaikuttamaan tulokseen.
Tämän kaiken Astarte ilmoitti rakastetulleen, toivoen että Zadig hänen tähtensä osoittaisi enemmän miehuullisuutta ja nerokkuutta kuin kukaan muu. Zadig lähti matkaan ja rukoili Venusta vahvistamaan hänen urhoollisuuttaan ja teroittamaan hänen järkeään. Hän saapui Eufratin rannalle tuon suuren päivän aattona ja kirjoitutti tunnuslauseensa muiden taistelijain tunnuslauseiden joukkoon, salaten, kuten laki määräsi, kasvonsa ja nimensä. Sitten hän meni lepäämään siihen huoneeseen, jonka arpa oli hänelle osoittanut.
Hänen ystävänsä Kador, joka oli palannut Babyloniin, etsittyään häntä turhaan Egyptistä, antoi viedä hänen asuntoonsa täydellisen asevarustuksen, jonka kuningatar oli hänelle lähettänyt. Samoin hän kuningattaren puolesta lähetti Zadigille erittäin kauniin persialaisen ratsun. Zadig tunsi helposti Astarten näiden lahjojen antajaksi; hänen miehuutensa ja lempensä ammensivat niistä uusia voimia ja uusia toiveita.
Kilpapäivä valkeni. Kuningatar oli asettunut jalokivillä kaunistetun korukatoksen alle, ja katsojarivit olivat täynnä kaikensäätyisiä Babylonin ihmisiä. Taistelijat saapuivat paikalle. Jokainen heistä asetti tunnuslauseensa ylimaagin jalkoihin; niistä vedettiin arpaa, jolloin Zadigin tunnuslause jäi viimeiseksi.
Ensimmäinen kilpataistelija oli eräs hyvin rikas herra, nimeltä Itobad, sangen turhamainen, mutta arkanahkainen, perin kömpelö ja typerä. Hänen palvelijansa olivat uskotelleet hänelle, että juuri sellainen mies kuin hän olisi paras kuninkaaksi. Hän oli vastannut heille: "Todellakin, minunlaiseni miehen tulee hallita." — Niinpä hänet oli sitten puettukin sotisopaan päästä jalkoihin saakka: hänellä oli kultainen, vihreäksi emaljoitu haarniska, vihreä kypärintöyhtö ja vihreillä nauhoilla koristettu peitsi. Siitä tavasta, jolla Itobad ohjasi ratsuaan, huomattiin heti, ettei hän ollut se mies, jolle taivas oli määrännyt Babylonin valtikan. Ensimmäinen ritari, joka karkuutti häntä vastaan, heitti hänet satulasta; toinen kellisti hänet selälleen ratsun lautasille, molemmat koivet ilmassa ja kädet harallaan. Itobad nousi jälleen pystyyn, mutta niin surkean näköisenä, että koko amfiteatteri räjähti nauramaan. Kolmas ei katsonut maksavan vaivaa edes käyttää keihästään, vaan antoi hänen tehdä harhaiskun, tarttui hänen oikeaan koipeensa, pyöritti häntä puoleksi ympäri ja heitti hänet lopuksi hiekalle. Kisojen tallimestarit riensivät nauraen paikalle ja asettivat hänet jälleen satulaan. Neljäs taistelija tarttui häntä vasempaan koipeen ja pudotti hänet toiselle puolelle. Ivanaurun kaikuessa hänet vietiin huoneeseensa, jossa hänen lain mukaan täytyi viettää yö. Vaivalloisesti liikaten hän virkkoi: "Mikä sattuma sellaiselle miehelle kuin minä!"