XXXIV.
Minä nousen itsessäni niinkuin suuri metsä, sillä elämä on laskenut itsensä minun ympärilleni niinkuin kahle, ja minä tahdon kahleet rikki kiskoa, sillä niiden alla on paha hengittää.
Oh, sillä minussa nousee, ja minun sydämeni käynti on niinkuin väkevän meren käynti, joka rantojensa ylitse käydä tahtoo. Ja voi, sillä elämä on suluksi itsensä minun eteeni asettanut, mutta minä pidätän itseni ja kierryn itseeni, niin että minä sitte ponnahtaa taitaisin, kun minä joskus ratkean. Ja sitä hetkeä minä odotan, sillä silloin minä tahdon ylitse käydä niinkuin lamaava ja pimittävä taivaan myrsky.
XXXV.
Kuulkaa nyt, sillä minun sydämeni lävitse käy näky ja minä näen totuuden.
Sillä minä näen mitä elämä on. Se on täytymys. Se on oman sydämen täytymys. Ja elämänsä täytyy ihmisen elää niinkuin se hänen sydämessään herää.
Tämä on minun viisauteni, ja nyt minä tiedän, että hyvä ja paha ovat narrien puhe. Sillä nyt kun minä elämän pohjaan olen nähnyt, niin minä tiedän ett'ei hyvää ja pahaa olekkaan. Sillä elämä on itse, ja se tulee vaan niinkuin se on, eikä se huomaakkaan että ihmiset ovat sen päälle hyvänsä ja pahansa asettaneet, ja ihmisten hyvä ja paha ovat sitä vastaan, niinkuin leikittelevän lapsen kädet suuren meren tuloa vastaan. Ja kaikki, mitä tapahtuu, on pyhää, sillä sen on täytynyt tapahtua. Mutta ihminen on vaivainen, eikä hän uskalla elämää niin suurena nähdä kuin se on. Sentähden laskee hän pikkaiset tarkoituksensa elämän päälle, sillä hän ei jaksaisi elää sen suuruuden rinnalla, jos hänen se tunnustaa täytyisi, vaan hän raukenisi tuhkana sen eteen. Sentähden hän kätkee elämän silmistänsä hyväksi ja pahaksi ja puhuu niistä, ett'ei hänen elämästä puhua tarvitsisi. Ja puhe hyvästä ja pahasta on niiden elämää pelkäävien löyhää puhetta, jotka sillä etteivät he elämää katsoa tahdo, ja sitä silmästä silmään nähdä uskalla, sillä luulevat tekevänsä, ett'ei elämää olekkaan.
Mutta elämä on ja pysyy, ja elämä on ihmisen laki, ja hän tottelee sitä aina, silloinkin kun hän vapaasti valitsevansa luulee eikä sitä tottelevansa tiedä. Sillä ihminen ei pääse itsestänsä, ja hänen täytyy oma elämänsä elää. Mutta se mitä hän elää, on pyhää, ja kaikki mikä tapahtuu, on paikallensa osannut, ja se on heikon mielensä houraama, joka elämässään muuta luulee.
Nämä sanat minä elämästä laulan. Ja teräksisestä jousesta minä nämä sanani singahutan, sillä minun sydämeni on jänteessä kun minä tätä sanon, ja minä kuulen, kuinka kaari helähtää, kun nuoleni lentoon lähtee.