Minä tiedän, mikä oikea on, ja se on pyhä ja seisova, ja se on yksi ja ainoa. Mutta minun täytyy sanoa, että oikeata on kaksi. Sillä minä tiedän, että kun minä sanon, että oikea on, niin toiset luulevat minun toista sanoneen, kun mitä minä olenkaan sanonut, sillä he luulevat minun sitä oikeaksi sanovan, jota hekin oikeaksi kutsuvat, ja sentähden sanoin minä, että on kaksi oikeaa, vaikka minä tiedän että oikea onkin yksi ja ainoa. Sillä oikeus on alhainen ja oikeus on ylhäinen, mutta se alhainen ei olekaan oikeutta, vaan se ylempi oikeus on se, joka oikea on. Ja se alhainen oikea, joka on se tavallinen oikea, on sen korkeamman rinnalla vääryys. Sillä pimeässä huoneessa voi hämäräkin paikka valuttaa, mutta kun sitte todellinen valo sisään tulvaa, niin se äsken valuttava paikka saattaa sen uuden valon rinnalla muuttua pimeäksi. Sentähden se, mikä ennen ja toisille oikeaksi näyttänyt on, saattaakin vääryys olla, ja kun sitte oikea selkeentyy, joka korkeampi ja väkevämpi on kuin entinen, niin sitte se uusi oikeus muuttaa sen edellisen oikeuden, ja asettaa sen vääräksi. Ja siitä korkeammasta oikeudesta, joka uusi ja väkevämpi on, minä sanoin, että se on pyhä ja seisova, ja yksi ja ainoa.
Ja jos joku tahtoo tietää, mikä se oikea on, joka pyhä ja seisova ja yksi ainoa on, niin on se ihmisen oman sydämen puhdas halu, joka alati liikkeessä on. Sillä kaikki muu pettää, mutta oman sydämen halu ei petä, ja kuka sitä tottelee, hän on majansa vuorelle rakentanut. Sillä ihminen on Jumala, kun hän on itseänsä ja pyhää on itseänsä totella, ja sillä ihminen itsensä aateloi, että hän omaan sydämeensä uskoo.
XXXVII.
Kun minä itseäni katson, niin minä olen kuningas, ja minä tunnen sen, sillä minä olen nostettu niin ett'ei minun yläpuolellani mitään ole, ja että minä tiedän, että mitä minä itse tahdon, se on oikeaa. Ja minä halveksisin itseäni, jos minä sitä tottelisin, jota toiset tottelevat, ja se olisi sairaus, jos minun toisten mukaan täytyisi itseni asettaa.
Sillä minun sydämeni on elämä itse, ja minun sydämeni halut ovat minun lakini, joita minun totella täytyy. Ja nyt, kun minä sen tunnen, niin tunnen minä oloni vilpoisaksi ja syväksi, ja näen että elämä on totinen ja vakava, ja että se asettaa ihmisen ijäisyyden väljille vesille yksin, missä ainoastaan oman sydämen pyhä elämä on olemisen ainoa totisuus.
Ja minä tiedän nyt, että sitä varten minä olen kuningas, että minä itse olen oma lakini, ja että minä sydämessäni näen, mitä minä tahdon, ja että minä omasta itsestäni voin tekojeni pohjan löytää.
XXXVIII.
Minä olen tyyni nyt, ja siitä on monta päivää, kun minä viimeksi tyyni olen ollut. Aamusti herätessäni minä sen kohta päätin, ja senjälkeen minä olen ollut rauhallisempi. Ja kohta kun päivä rupesi valkeentumaan, kutsuin minä Joaksen, sodanpäämieheni eteeni, ja käskin hänen surmata Urian.
Sillä se oli siksi tullut, että hänen täytyy kuolla. Sillä hän oli tullut rasitukseksi minun mielelleni, ja kun minun ajatukseni häneen löivät, niin jäykistyi minun mieleni niinkuin harmaa vuori. Minä himoitsin hänen kuolemaansa, ja se halu lepäsi minun sydämeni alla niinkuin kylmä kivi. Mutta nyt on minun oloni keventynyt, ja minä olen iloinen, että minä sen käskyn annoin.
Minä istun nyt, ja odotan, että minä kuulisin, kun sotajoukot liikkeelle nousevat ja vihollisia vastaan lähtevät. Sillä niin minä olen käskenyt, että he vihollisia vastaan käyvät, ja että Uria on taistelun eturinnassa. Kun sitte taistelun käynti on kuumin, niin olen minä käskenyt sotajoukkoni peräytymään, niin että Uria jää yksin vihollisten keskelle, ja että hän vihollisilta lävistetyksi tulee ja kuolee.