Nämä tällaiset kuivakiskoisuuden fanatismissaan kaikelle henkisyydelle tartuntavapaat henget tuntevat korkeintaan yhden ainoan siveellisen johtotähden: millä hinnalla hyvänsä on vältettävä näyttämästä nolatulta. Siitä syystä on yliolkaisesti oltava uskomatta mitään, visusti vältettävä antamasta minkään seikan viehättää itseään innostumiseen, kunnioitukseen, arvonantoon; aina on kaikissa tilanteissa ja asianhaaroissa ennen kaikkea säilytettävä irooninen, kylmäkiskoisesti halpeleva ylemmyyden ilme. Ja onnistuvatkin he tässä pyrinnössään toisinaan niin hyvästi, saavat niin ilmanpitävästi suljetuksi itsensä kaikilta elämän virikkeiltä, että he lopullisesti korkeintaan yhdessä ainoassa seikassa joutuvat elämän puijaamiksi: omassa alastomassa, rapautuneessa elämässään, omassa autiossa, tyhjässä elämäntunnossaan.

*

Ruotsinkielisessä sivistyneistössämme on kuitenkin siellä täällä kyllä yksilöitä, joiden henkisen näköpiirin avaruus ja ylemmyys, luonteen puhtaus ja ryhti, luova työtarmo ja työrakkaus sekä yksilöllisen uhrautuvaisuuden voima kohottaa heidät heidän ympäristönsä puitteista ja ennakkoluuloista.

Mutta nämä tällaiset valoisan, viileän, humaanisesti avaran järjen miehet, lämpimän, hartaan sydämen, vilpittömän, uskollisen tunnollisuuden miehet--työskennelkööt he taiteen tai tieteen, yhteiskunnallisen tai yksityisen elämän piireissä, näkyvillä julkiasemilla tai vaatimattomissa elämäntehtävissä--he ovatkin elämäntehtäviensä suorittajina puhkaisseet itsensä kielisympatiojensa asettamien rajojen ulkopuolelle, ovat särkeneet sen hedelmättömyyden lasikehän, johon heidän ruotsinkielisyytensä tässä maassa heidät on sulkenut ja kasvaneet työnsä suuruisiksi. He ovat, vaikk'eivät he hakeudukaan suomenkieliseen sivistyspiiriin, elämäntyönsä suorittajina ja toteuttajina joutuneet suomalaisen sivistyselämän tekijöiksi: rakkaudella, harrastuksella ja myötätuntoisella antaumuksella suhtautuessaan omaan työhönsä joutuvat he rakkaudella, harrastuksella ja myötätunnolla työskentelemään suomalaisen yhteiskunnan ja suomalaisen sivistyselämän kehittämiseksi.

Nämä tällaiset, inhimillisesti lämpimät ja hedelmälliset henget ovat, ei todistuksia siitä, että ruotsinkielisessä sivistyneistössämme olisi vaikuttamassa elävä yhteisymmärryksen henkikin suomalaisen yhteiskunnan elintarpeita kohtaan--sitä todistaakseen ovat he liian poikkeuksellisia ja harvalukuisia--vaan todistuksia siitä, että ruotsinkielinen sivistyneistömme kokonaisuudessaankin, jos sillä olisi henkistä laajapiirteisyyttä ja avaruutta, voisi uhraamatta hiventäkään enempää ruotsinkielisyydestään kuin henkisen kultuurin ylemmyydestäänkään elähyttävästi ja itse elähtyvästi lähetä välittömään, luottavaan ja luottamusta virittävään yhteistyöhön yhteisen suomalaiskansallisen sivistyksemme kehittämiseksi.

*

Läheisen ja valaisevan vertauskohdan ruotsinkieliselle yläluokallemme tarjoavat sivistyksellisessä suhteessa nykyajan juutalaiset. Kummankin keskuudessa on sama kansallinen juurettomuus, irrallisuus siitä ympäristöstä, jossa he kuitenkin elävät ja vaikuttavat, aiheuttanut samansuuntaisen henkisen tilanteen. Kummallekin ovat tunnusmerkillisiä henkisen valmiuden ohella henkinen köykäisyys, nopean ja ripeän sopeutumiskyvyn ohella hyvin ulkonainen liittyminen elämän ilmiöihin, esteettisen ja älyllisen muotokultuurin ohella ominainen elämännäkemyksen ohuus ja aineettomuus, terävän, käytännöllisen, ulkonaisen järjestämiskyvyn ohella omituinen pintapuolinen kaavamaisuus elämän sisäisessä omistamisessa ja tajuamisessa.

Kummallakin on henkisen näkökulman, henkisen painopisteen määrääjänä muotojen vanhoillisuus sisällön vapaamielisyyden rinnalla: sitkeä, kireä, vaikkapa kiivailuun yltyvä taipumattomuus entisten, totuttujen ja koettujen muotojen ja kaavojen noudattamisessa ja säilyttämisessä samalla kuin siihen nähden, mitä nämä muodot mahdollisesti kätkevät itsessään sisällöllisesti olennaista, on vallalla aivan siveelliseen mielivaltaan ja henkiseen välinpitämättömyyteen asti ulottuva ja venyvä suvaitsevaisuus; kummallakin on hyvinkin näköisän, näennäisen vapaamielisyyden rinnalla kirein, jäykin kaavaintoilu: älyn ja logiikan, ei sydämen ja uskon suvaitsemattomuus. Kumpaakin luonnehtii melkein hermostuneen herkäksi kiihdytetyn yksilöllisyyden rinnalla tyrmistyttävä siveellisen itsenäisyyden ja ryhdin puute: juriidisesti muodollisen ja kiivailevan sana- ja periaateratsastuksen rinnalla aivan luonteeton yksilöllisen vakaumuksen taipuvaisuus, kun se joutuu johonkin ajanhengen tai ympäristön ennakkoluulojen ja puoluepyyteiden virta-uomaan, aivan siveelliseen tunnottomuuteen asti itsenäisestä arvostelusta kieltäytyvä lauman ennakkoluulojen ja lauman itsekkyyden kahleissa kulkeminen. Kummallekin on yhtä luonteenomaista loogillisen, koulitun, melkein rikkiviisauteen asti valppaan kriitillisyyden rinnalla aivan lapsekas ryöpsähtäminen hetkellisten ohimeneväin ajanhengen muotipuuskausten ja pyörähdysten mukaan, herkistyneen valitun esteettisen herkuttelun rinnalla mitä vilpittömin ja karkein aineellisuuden palvonta.

Kumpikin on kehityksessään kohonnut niin ohutilmaisiin korkeuksiin, etäytynyt niin kauas maan mehujen ylettyviltä, että yksilölliseltä elämäntajulta on kadonnut kansallisen kokonaisuuden ja elämänympäristön tasoittava, vakiinnuttava pohja: sen jos sitova ja pidättäväkin niin myöskin teon ja ajatuksen kiinteyteen ja johdonmukaisuuteen ajava ja pakottava sisällön ja aineksen mahti.

Elämänkosketuksensa ja sitä seuraavan elämäntajunsa rajoituksen vuoksi ovat he kumpikin synnynnäisiä luokittelijoita elämänilmiöiden muodollisia järjestäjiä. He suhtautuvat elämään enemmän muodollisesti kuin asiallisesti, enemmän älyllään kuin olennollaan, he huomioitsevat enemmän elämää kuin elävät sitä. Elämä irtautuu heille vaistojen liitteistä ja erillistyy yksinäisiksi tuokioiksi, erikseen, yhteydettä haratuiksi yksityisilmiöiksi. He näkevät elämän pinnallisesti selkeämpänä, mutkattomampana, suoraviivaisempana kuin mitä se on; he typistävät sen elävät, vain oman yksilöllisen olemuksensa arvaamattomista laeista aavistettavat ilmestykset muodollisen logiikan ja matemaattisen joukkojärjestyksen pakkokaavoihin ja joukkosarjoihin. He eivät käsittele elävää elämää: eivät vaikeassa, kärsivällisessä työssä kehitä esiin, kasvata elämän uinuvista iduista uusia, kehkeneviä elämänilmestyksiä, vaan käsittelevät he valmiita asioita: mittaavat, punnitsevat, luokittelevat lopullisen muotonsa saaneita esineitä. Älynvoittoisuutensa harhassa johtuvat he näkemään elämän elävät ilmiötkin juurettomina, valmiina, lopullisina esineinä: ei elävinä, muodostuvina yksilöinä, vaan kategoorisina matemaattisina yksikköinä, joita on yhtä kevyttä, luontevaa ja luotettavaa käsitellä, sommitella ja summitella, läjitellä ja lajitella kuin mitä kuolleita, pyöriviä metallikappaleita hyvänsä. Heille ei elämän ikuisena tunnuskuvana häämötä pelto: maan vaivattava hedelmällinen povi, jonka hetteistä uuraan ihmistyön on alati uusiutuvassa vaivannäössä luotava alati yhtä uutta, odottamatonta, alkuperäistä elämää; vaan on heille elämän elokkaimpana tunnustähtenä raha: irrallinen, vierivä metalli, jonka helisevä, kiirivä, kirkas liukkaus, mekaaninen, rajaton monistumismahdollisuus, epäelimellinen, koneellinen, hengetön samanmukaisuus edellyttävät vain muodollista, ei luovaa käsittelyä, vain matemaattista, summittaista joukkoryhmittelyä, -luokittelua ja karsinoimista, ei yksilöllisen olemuksen sisäistä, altista, noudattavaa näkemystä ja tajuamista ja jonka hallitsemiseen ja vallitsemiseen ei tarvita työtä, vaan taitavuutta. Kumpikin on etäytynyt liika etäälle maan mullasta, josta ei mikään elävä kostamatta saa juuriansa irroittaa: aines on ehtynyt sydämeltä ja ajatukselta, veren vaistot haalenneet, elokas, ketterä äly enää vain työskentelee liukkaana, liikkuvana, nopeana kuten aina järjestellen, arvostellen, päätellen, mutta järjestellen, arvostellen, päätellen ei eläviin muotoihin herätettävää, vangittavaa, muodotonta elämää, vaan valmiita ilmiöitä, valmiita esineitä, valmiita arvoja, käsitellen, sijoitellen, korkoja kasvatellen, keinotellen sivistyksen ja aineellisen varallisuuden valmiilla, keräyneillä pääomilla.