Meillä Suomessa, eritoten suomenkielisissä sivistyspiireissä ja suomenkielisessä julkisessa toiminnassa esiytyy tämä yksilöllisyyden tajuamattomuus, yksilöllisen voimatehon laiminlyöminen ja syrjäyttäminen aivan hallitsevana ja sävyttävänä yleispiirteenä. Erittäin kuvaavasti ja ilmekkäästi osoittautuu se jo yhteiskunnallisen työskentelymme tavallisimmissa muodoissakin.

Yhteiskunnallisessa järjestelyssä ja rakennustyössä on meillä erikoistaipumuksena uskoa sekä alote, työ että edesvastuu joukkotoiminnalle: komiteoille, johtokunnille, valiokunnille, lautakunnille, hallintoneuvostoille--millä nimityksellä kulkenevatkin. Arvellaan, että missä ei itsestään ole keksintö kirvonnut, siellä kirpoaa se jonkinmoisena aivojen yhteistoiminnan tuloksena, että missä tuntuu yksilöllistä alotetta, yksilöllistä näkemystä, yksilöllistä järjestelykykyä puuttuvan, siellä asetetaan joukko kokeneita miehiä kiskomaan toisistaan esiin tätä alotetta, tätä näkemystä, tätä järjestämisen tarmoa. Jos milloin ja missä huomataan jonkin seikan olevan takapajulla tai muuten vinossa, asetetaan komitea pohtimaan, missä se takapajuisuus oikein piilee ja mitä pajunköyttä sen korjaamiseksi on punottava. Jos mitä uutta tuntuu tarpeelliselta muovata, turvaudutaan taaskin samaan patenttikeinoon: asetetaan taaskin komitea tasapäisiä miehiä pohtimaan ja jauhamaan, mikä tämä uusi oikeastaan olisi ja miten sen toteuttamiseen olisi ryhdyttävä.--Tässä menetellään yhtä nerokkaasti kuin teki entinen puumies, jolla oli kolme tylsää kirvestä ja joka saadakseen muka veistävämmän työaseen sitoi kirveensä yhteen.

--Tämän komiteataikauskon rinnalla ja sen edellytyksenä on meillä vallitsemassa eräs toinenkin taikausko: »hyväpäisyyden» taikausko. Sen lumoissa ovat yhteistoiminnalliset käsityksemme. Sekin johtaa osaltaan meillä vallitsevaan yksilöllisesti höllään ja harhailevaan työalan valintaan, hataraan ja pintapuoliseen tehtävälle omistaumiseen, näennäiseen työnsuoritukseen ja mieskohtaisen työtarmon pirstoamiseen.

Jos ken osoittautuu sujuvaksi, näppäräksi työntekijäksi, niin sanotuksi »hyväpäisiksi» mieheksi, niin luullaan sillä meillä kaiken autuuden täytetyksi. Tällaiselle, lahjakasilmeiselle henkilölle ovat meillä kaikki portit myötäsukaan avoimina. Hänen kaltaiselleen tyrkytetään--varsinkin jos hän lisäksi on »mukava» ja mukautuva mies tai kuuluu »piireihin»--jos mitä virkatoimia ja luottamustehtäviä, muovataan väkivoimin hänestä sellainen komiteajuoksija, joka meillä juuri on ominainen yhteiskunnallinen toimi- ja luottamushenkilö. Tällaisen, enemmän lahjakkaan eleen kuin todellisen lahjakkuuden lumoissa unohdetaan omistaa huomiota ja antaa niille tuleva arvo muille oleellisemmille ja elämäntyössä painavammille ja ratkaisevammille luonteen ominaisuuksille.

Tällainen »hyväpäinen» lahjakkuus on nimittäin usein sangen näennäistä ja pintapuolista. Se on tavallisimmasti vain kevyttä, ulkopuolista sopeutumista kulloiseenkin työhön, ei tunkeutumista tehtävän sisäiseen laatuun ja ytimeen; se on vain tilapäistä hetken vaatimusten käsistä suorimista, ei pysyvän teon vaivanalaista mutta hedelmällistä esille kehittämistä; se on usein vain pinnallisen ihmisen suulasta touhuilemista ja sanavalmista tiedon ja taidon näyttelemistä, joka hämmentää sanatulvaan asiallisen tietämättömyyden ja tartuntaherpouden.

Ihmistyössä on taitavuus vain luonteellisen alkuperäisyyden ja voiman ase ja palvelija. Vasta luonteen itsevoimainen kiinteys ja paino, luonteen antaumiskyky, työuskollisuus ja sisäisen omistautumisen mahti voi taidon vipusimella järkyttää vastahakoiset ja ihmiskäsittelyltä livahtavat elämänilmiöt ihmistahdon ja -tarpeiden mukaiseen järjestykseen. Pelkkä taitavuus ilman luonteen painoa liuskahtaa muodostettavan elämän ohitse yhtä hervottomasti, jälkeä jättämättömästi kuin aalto rantakallion ohitse: peittää vain hetkelliseen haihtuvaan hyrskevaippaan hyökynsä tuloksettomuuden ja rientää näennäisestä suorituksesta uuteen yhtä näennäiseen.

*

Meillä, missä siis niin hartaan naivisti uskotaan johtokuntiin ja komiteoihin--varsinkin jos niihin kuuluu tohtoreita ja neuvoksia--ja missä yhtä naivisti ja sovinnaisesti uskotaan mihinkä hyvänsä liukkaaseen, tuhatnäppärään hyväpääniekkaan, meillä on sääntönä kaiken terveen, keskitetyn ja kohdistetun työtarmon pirstonta. Meillä sälyyttää yleinen luottamus samalle henkilölle--ja sälyyttää jo asianomainen itsekin itselleen--jos mitä työn rihkamaa. Samainen yhteiskunnan pylväs istuu meillä tavallisesti vakinaisena tai v.t:nä yht'aikaa puolessa kymmenessä virassa ja kymmenessä komiteassa: opettaa tunnin parin jossakin koulussa, hoitaa dosentuuriaan yliopistossa, näpertelee siinä ohella tiedeaskareitaan, istuu tuntisirpaleensa jonkin aikakauslehden toimituksessa, jossakin taidelautakunnassa ja teatterijohtokunnassa, rientää sieltä juoksujalkaa jonkin aatteellisen valistustoimikunnan kokoukseen, kuuluu sitäpaitsi vakaisena johtokunnan jäsenenä yhteen tai useampaan liikeyritykseen, suunnittelee jossakin valtion valiokunnassa vuosikausia jonkin yhteiskunnallisen toimialan umpimähkäistä parantamista ja uusimista, pudistaa lisäksi hihansuustaan artikkeleja ja arvosteluja sanomalehtiin ja aikakauskirjoihin, mistä ainesta kulloinkin vain on kysyntää, tekaisee siinä sivussa vaikkapa pitkän romaaninkin ja sujahuttaa suomennostyön, hosuu yleensä tässä juoksemisessa ja istumisessa niin päällään kuin kynälläänkin, niin käsillään kuin takinliepeilläänkin senkin seitsemälle taholle ja tolalle.--Koko tämmöinen tuoksina on joko todellisen työnteon täydellistä tajuamattomuutta ja kykenemättömyyttä tai sitte todellisenkin mieskohtaisen työtarmon--jos sitä on sattunut pohjalla olemaan--kevytmielistä tuhlaamista ja pirstoamista.

Meidän yhteiset asiamme hoitavat ja järjestävät nyt tällaiset taidon ja tiedon sirpaleet, harrastuksen ja huomion murto osaset, kymmenes-osaiset ihmistahdon siruset, joiden kokemus ja tarmo toisillaan kerrottuinakin antavat--kuten murtoluvut ainakin--vain yhä pienenevän murtoluvun, 1/100 ja 1/1000 osasen tahtoa, alotevoimaa, järjestämisen kiinteyttä ja päämääräselvyyttä.--Tällaiset voimat sepittävät lakimme, tällaiset johtavat puolueemme, ohjaavat liikkeemme ja liike-elämämme, järjestävät yhteiskunnallisen työskentelymme, johtavat sivistyslaitoksemme ja henkiset herätysliikkeemme, värittävät ja vesistävät sanomalehtemme, toimittavat kultuuriaikakauskirjamme, »taiteellistavat» teatterimme.

Nämä yhteiskunnallisen järjestämistyön elintehtävät suoritetaan päällepäätteeksi tilapäisissä, iltaisissa tai sunnuntai-aamupäiväisissä joukkoistunnoissa, joihin tavallisesti saavutaan aivan valmistaumattomina tai ainakin varsin puolinaisesti ja hätimiten kokoonkyhätyillä ennakkotiedoilla varustettuina, pää ja mielikuvitus vielä kuumina tälle istunnolle täysin vieraista asioista. Silloin kysytään kylmäverisyyttä ja »hyväpäistä» näppäryyttä, jotta tällaisissakin olosuhteissa kuitenkin voi yht'äkkiä kyhätä ja improvisoida itselleen mielipiteeltä näyttävän hätävarakäsityksen kulloinkin esille sattuvasta kysymyksestä. Ainekset tällaiseen mielipidekyhäelämän antaa yhtä luontevasti--jopa luontevamminkin--minkä hyvänsä komiteavirkaveljen vuolas ja suulaava sanavalmius--miten asiallisesti hatara ja perustelematon hyvänsä--kuin jonkun toisen sattumalta asiaan perehtyneenkin jäsenen pätevämpi, mutta sanonnallisesta avuttomampi ja kankeampi esitys. Joka tapauksessa tällainen tilapäisesti tekaistu käsitys, vaikka se onnen kaupalla olisi sattunut solahtamaan oikealle tolallekin, on mieskohtaisesti aivan tiivistämätön, pintapuolinen ja vakaantumaton. Tällaisille aineksille rakentuva yhteispäätös taas on aina aivan sattumanvarainen ja voi yhtä helposti luontua löyhäksi kuin päteväksikin.