Niinpä tapaakin meillä taajaan näitä intomielisyyden uhreja, joiden henkinen sisältö rajoittuu muutamaan sulattamattomana hänelle annettuun ja hänen vielä sulattamattomampana omistamaansa aateparteen, joille tämän aatteen murusen omistaminen on ollut ikäänkuin henkisesti ylivoimainen teko, niin että kaikki henkinen vastaanottokyky ja itsekasvatuksen mahti senjälkeen on tyrehtynyt heissä. Kivettyneesti valmiina rientävät hekin taas vuorostaan kuumaltaan julistelemaan uutta aatettaan, levittelemään sitä yhä laajemmille piireille yhä väljempänä, ohuempana, epämääräisempänä ja tyhjempänä kuta useamman aivon lävitse ja puhujalavan kautta se on kulkenut. Itse kasvattajillekin ovat tämän »kasvatuksen» seuraukset yhtä turmiollisia. Sensijaan että työläässä ja uurtavassa tai runsaassa ja riemukkaassa työssä kamppailisivat oman henkisen sisältönsä itselleen selkeäksi ja elämänomaksi, rientävät »kansaa valistelevat» nuorukaisemme ja neitosemme opinsirusen siepattuaan tai aatteen älyttyään heti kuumaltaan saarnailemaan sitä toisten ihmisten, »kansan» kasvatukseksi. Jonkun kauniin lauseparren huikaisemina viskautuvat he, keskenkasvaneet toisia kasvattamaan, sokeat sokeiden taluttajiksi--tyrkyttäytyvätpä välistä näkevienkin taluttajiksi: pauhaavat aikuisille, työssä harmaantuneille ihmisille elämänopetuksiaan, niin että syrjäinenkin saa vuoroin hymyillä vuoroin häpeästä punastua puhujan viheriälle viattomuudelle.

Tässä touhuamisessaan saarnaavat nämä vireät nuorukaisemme hengen asiat itselleen kuolleiksi kirjaimiksi. Kun he lopulta astuvat todelliseen elämäntyöhönsä, ovat he jääneet henkisesti ja yksilöllisesti kehittymättömiksi. Aatteet ja ihanteet ovat heille kuluneet tyrtymiseen asti tyhjennetyiksi, hengettömiksi lauseparsiksi, joita kyllä vielä välistä käytetään suussa, mutta jotka eivät ole elämäntyön pohjana, henkisenä, siveellisenä kannattajana ja sisältönä.--Kun todellisen henkisen harrastuksen ainoa elävä lähde ja pohja, oma yksilöllisyys on jäänyt heissä viljelyksen ja aineksen puutteesta surkastumaan, saattavat nämä aatteellisesti ja ihanteellisesti »heränneet» nuorukaiset myöhemmässä varsinaisessa elämäntyössään jäykistyä mitä autioimpaan henkiseen puisevuuteen ja turtuneisuuteen.

On unohdettu, että yksilön tehtävä ei ole toisten ihmisten kehityksestä, vaan omasta kehittymisestään huolehtiminen, ja että yhteiskunnankin palveluksessa vain se yksilö voi suorittaa jotakin todellista, pätevää ja rakentavaa, jolla on annettavana työaseeksi tähän yhteiskunnalliseen työhön valmiiksi viljelty yksilöllisyys, tietoisuuden tehoon kehitetty yksilöllinen ja henkinen kypsyys.

[a] ]

[ EPÄYKSILÖLLISYYS ELÄMÄNTYÖSSÄ. ]

Tämä valeaatteellinen hengensuunta löyhentää meillä aivan käytännöllistä elämäntartuntaakin. Toiminnallisesti tähdellisilläkin elämänaloilla saa usein ratkaisu- ja määräämisvallan aatteellinen yleishyvällinen tarkoitusperä eikä käytännöllinen toteuttamisarvo ja asiallinen tärkeys.

Jo elämänurien valinnassa saavat ylimalkaiset ja pintapuoliset aatteelliset sivuvaikuttimet yksilöä harhauttavan arvon ja merkityksen. Kun luonnollinen lähtökohta hedelmälliselle ihmistyölle on se, että ihminen tuntee itsessään voiman ja kutsumuksen jonkin tehtävän suorittamiseen ja tämän toteuttamiseksi omistautuu koko luonteensa painolla työlleen, niin on työskentelyn lähtökohta meillä usein toinen, epäpersoonallisempi, »aatteellisempi». Elämäntehtävään ei kutsu vääjäämätön vaisto, luonteen taipumus, vaan ainoastaan yleinen, periaatteellinen, epäyksilöllinen harkinta, löyhä ja ulkopuolinen laskeminen, joko pelkästään itsekäs etujen ja nousemisen tavoittelu tai väärinkäsitetty luulovelvollisuus.

Tällaisia henkisiä järkiavioliittoja tehtävän ja tekijän välillä sitä seuraavine ilmiöineen elämäntehtävän suorittamisessa tapahtuu suomalaisella sivistysvainiolla paljon. Niin tieteen kuin taiteen, niin yhteiskunnallisen ja valtiollisen toiminnan kuin käytännöllisen ja liike-elämänkin aloilla tapaa meillä runsaasti puolikykyjä, joilla on taidollisesti saavutettavissa oleva työn rutiini, muodollinen menettelytaito, mutta joiden sisäinen suhde valitsemaansa työalaan on täydellisesti hedelmätön ja kylmä ja joilta siitä syystä puuttuu kaikki yksilöllinen luova voima työssänsä.

*

Tapaa suomalaisia liikemiehiä, jotka ovat liikemiehiä periaatteen vuoksi--»suomalaistenkin on vallattava liikemaailma»--ei siksi että heidän luonteessaan asuisi harrastus ja pakko toteuttamaan itsensä liike-elämän rautaisessa ja taidokkaassa järjestämisessä. Tämän mukaista onkin sitte usein heidän liiketoimintansa. He eivät elämänikäänsä kotiudu, pätevisty tehtäviinsä, saa elämäntehtäväänsä ikäänkuin omiin kouriinsa. Heidän silmällään ei ole luonnon antamaa terävyyttä, heidän kädellään luontaista taitoa, kätevyyttä ja jäntevyyttä tarkkaamaan ja tahdon mukaan ohjaamaan taloudellisten ilmiöiden oikukasta, vuolahtelevaa virtaa, ei sitä asiallisuuden tarmoa ja intohimon uskallusta, joka tanakasti, paljain käsin tarttuisi elämän oleellisuutta sarviin ja taivuttaisi, pakoittaisi sen tottelemaan palavaa ihmistahtoa. Ja niinpä jäävätkin he vain näköliikemiehiksi, pelkiksi liikemiestä näytteleviksi touhuilijoiksi, joiden hatara käsi ja harhaileva silmä vain päällisin puolin ja umpimähkään haparoi niillä ilmiöillä ja voimilla, joita heidän olisi hallittava.